sunnuntai 21. joulukuuta 2014

Kolme päivää jouluun on

Oho, tässäpä on taas vähän blogailut jääny. Nytpä sitten saatte sekavan selostuksen siitä, millainen mun joulukuu on ollut.

Kuun ekana viikonloppuna mentiin Länsi-Unkariin Győriin Rotaryn kanssa. Melkeen kaikki vaihtarit oli siellä, oikeestaan vain kaksi taisi puuttua (ja yksi kanadalainen, joka samalla viikolla joutui omista syistään menemään takaisin kotiin) Reissu oli kiva! Viikonlopun aikana me mm. käytiin luistelemassa (kerrankin olin yksi parhaista siinä hommassa! Ihan silmät pyöreenä katottiin kun hoipertelin takaperin kovempaa kun jotkut meni etuperin, Suomessa taas mun yritykselle oltaisiin varmaan naurettu :D), mentiin Room escape -peliin (ne on tosi suosittuja täällä), Megazonen tyyliseen laserpeliin, esitettiin joulupukille maittain (huoh) esityksiä ja saatiin suklaata. En halunnut laulaa enkä tanssia enkä mitään jouluisia runojakaan osaa. Otin sitten irti kaiken tilanteesta, jossa kukaan muu ei ymmärrä suomea, ja sanoin sitten suunnilleen ainoan runon minkä ulkoa osaan. En tiedä nimeä, mutta Eino Leinon ja kertoo kuolemasta. Mutta ei ne muut sitä tienny. Hah. Ja mä sain suklaani. (Mistä puheenollen, mulla oli myös mukana pari levyä Fazerin sinistä ja nyt taas muutama ihminen enemmän tietää, että mistä maailman parasta suklaata!) Mulla on muuten aina mukana myös muutamia muita suomijuttuja, kuten Jenkki -purkkaa tai Vitalis -huulirasvaa, joita sitten annan muillekin. Nykyään on lähinnä vitsi kysyä multa, että mistä oon ostanut jotain, koska poikkeuksetta vastaus kysymykseen "Oh this is so good. Where did you buy this?" on ollut "Finland."

Krääsää kaikki torit täynnä. Tykkään.
 Sunnuntaina ennen kotiinlähtöä käytiin tiedekeskuksessa, jossa siis oli kaikenlaisia tiedepelejä. Meillä oli vapaa-aikaakin siellä, mutta ensin meidät jaettiin ryhmiin ja meidän piti tehdä kaikenlaisia tehtäviä joista saatiin sitten pisteitä (ja meidän ryhmähän ei tosiaan sitten hävinnyt koko tätä kisaa). Mulla oli videoitakin sieltä, mutta puhelimen muisti oli liian täynnä niin piti poistaa. Ainoa, missä onnistuttiin taisi olla kananmunalle rakennettu suojakotelo.

Vörösmarty tériltä
 Joulun odotus näkyy täällä enemmän kuin Suomessa. Koulussa joka luokassa oli pieni joulukuusi ja jotain muutakin oli taiteiltu. Ulkona on paljon jouluvaloja joka nurkalla. Ja mun lemppari -joulutorit! Niitä täällä on pari isoa ja monia pienempiä ympäriinsä. Vörösmarty térille (jollei isoin niin ainakin melkein) pääsin minäkin kauppailemaan, olin Rotaryn kojulla myymässä kuumaa viiniä (mikäköhän lie parempi nimi suomeksi. Suoraan käännettynä forralt bor on keitetty viini ja englanniksi tätä myydään nimillä mulled wine tai hot wine. Vähän kuin glögiä, mutta noh, viinisempää. Hehkuviini?). Siitä muuten meni ohi suomalainenkin joukkio ja huusin vaan perään että "Hei puhutteko te suomea?" ja kyllähän vaan puhuivat, pääsinpä vähän äidinkiellelläkin kaupustelemaan.

Vähän fancympi joulutori Four Seasonissa
 Loma meillä alkoi perjantaina ja illalla käytiin vaihtareiden kanssa illallisella. Ravintola oli aika huono hinta-laatusuhteelta, mutta kivaa meillä silti oli. Tänne tuli muuten kuudeksi viikoksi eteläafrikkalaisia "kesä"vaihtareita, ihan mahtavia nekin! En jotenkin ollut ajatellut, että niillä olis tollanen aksentti. Se kuulostaa ihan joltain uusiseelantilaiselta. Sanoin joskus, että unkarilaiset on rasisteja, mutta se ei kyllä oo mitään verrattuna noihin (ne on kaikki valkosia). Toisaalta unkarilaisten rasismi kohdistuu kaikkiin, noilla vain tummaihoisiin. Ja ainakin nämä eteläafrikkalaiset käyttää ihan häpeilemättä sanaa nigga, kun taas jenkit on tästä n-sanasta ihan kauhistuneita ja pöyristyineitä.

Auringonlaskut on aina nättejä täällä. Ja sen jälkeenkin on melkein ihan yhtä kaunista
Kovasti oon muuten saanut kyselyitä, että meenkö kotiin jouluksi. Varsinkin enkunope oli ihan järkyttynyt, kun en mene. Jos mä nyt kotiin olisin kesken vuotta menossa, niin en tosiaankaan tekisi sitä jouluna vaan joskus tavallisina päivinä! Mulla on ollut jo 16 suomalaista joulua ja ties kuinka monta on edessä, tän yhen kerran mä koen unkarilaisen. Joulufiilistä mulla ei sinänsä ole, mutta eipä ole vuosiin ollut Suomessakaan (muistan silloin joskus 12-vuotiaana ekan kerran kun ei ollutkaan sellasta fiilistä kuin pienenä aina oli. Ajattelin, että vika oli sitten jotenkin just sinä vuonna ja että ensvuonna sitten. Pettymys oli suuri, kun ei sitä sitten ensivuonnakaan tullut.)

Koitan jatkossa kirjoitella vähän useammin. Mutta suoraan sanottuna musta tuntuu, että ei tuu onnistumaan. Joulun välipäivinä joko meen netittömään paikkaan tai sitten majalailen kavereiden luona ja kummassakaan tilanteessa en luultavasti ala kauheasti blogailemaan. Mutta katellaan.

lauantai 29. marraskuuta 2014

Syyt mun vaihtarikiloihin osa 2: Kouluruoka

Nyt ei voi valittaa siitä, etten kirjoita tarpeeksi usein! Tänään tulee nimittäin jo toinen postaus. Sen kunniaksi, että mun kone suostui ekaa kertaa reiluun kolmeen kuukauteen yhdistämään nettiin! Halleluja ja maailman kahdeksas ihme!

Otsikko on siitä hämäävä, että kouluruoka ei ole syyllinen mun vaihtarikiloihin. Tää kouluruoka on yleensä vaan niin outoa, ettei unkarilaisetkaan tiiä, että mitä siinä lautasella on. Joskus meillä on myös normaaleja ruokia (leivitettyä kanaa ja riisiä, lihaa ja perunaa, pastaa ja sienikastiketta yms), mutta turhan usein on jotain ihan muuta.

Sam seuraavissa kuvissa demostroi meidän päällimäisiä tunteita kouluruokaan liittyen:
En muista, että oonko jo aikataulusta kertonut, mutta syömässä käydään viidennen tai kuudennen tunnin jälkeen (12.30 tai 13.35), mä käyn aina viidennen. Meillä kyllä kai on jotkut aikataulutkin, että milloin mikäkin luokka menee, mutta ei niitä kukaan noudata eikä niistä mulle oo mitään puhuttu. Aikaa syömiseen meillä on ihan liian vähän: kaksikymmentä minuuttia. Siihen on kyllä tottunut. Suomessakin joutui ruoan aika ripeeseen tahtiin syömään, mutta kyllä ekoina päivinä jäi täällä puolet perunoista lautaselle.
Mun ruokakortti. Tää on syyskuulta, koska siinä on vasta eka leima (kuukausittain viedään shekki kouluun. Se maksaa jotain pari-kolmekymppiä). Plus mun koulu luulee että mun nimi on Michela (se lukee myös parissa muussa lapussa)



Kysyin vieressä istuvalta että mitä tää on ja ei tiennyt. Ei maistunut oikein miltään.
 Hyviäkin puolia löytyy: ruoan kanssa on aina keittoa! Ja leipää. Syön sitten niitä koko rahan edestä. Aina silloin tällöin saatiin syksyllä myös omenoita.
Jos on kasviksia niin se on suolakurkkua tai hapankaalia
 Ruoka voi olla myös makeaa, kerran meillä oli esim. pastaa makean raejuuston ja tomusokerin kanssa. Sen lisäksi myös vähemmän eksoottisia munkkeja oli kerran, joskus oli unikonsiemenkakkua ja vaniljakastiketta ym.

Hampaisiin tarttuvia palleroita, joiden sisällä oli kirsikkahilloa (Sam ei tykännyt taikinasta ja näppäsin kuvan vasta kun hillot oli syöty :D)
Toi valkonen on tomusokeria
Ylläripylläri, toi kastike oli makeeta. Perunat on muuten outoja täällä. Rasvaisia ja maustetumpia, sama riisin ja oikeestaan pastankin kanssa.
Okei, tulipa jotenkin negatiivinen postaus. Mutta kouluruoka nyt vaan sattuu olemaan sellainen, mitä mä en tuu täältä kaipaamaan. Ainakin on joka päivässä vähän jännitystä, kun ei yhtään tiedä että mitä sieltä tulee. Ja sanon saman kuin moni muukin vaihtari: enää en valita suomalaisesta kouluruoasta.

Gólyahét

Jos joku valittaa siitä, että kirjotan liian harvoin, niin oon jo kahdesti kirjottanut tästäkin aiheesta (puhelimella ofc) ja ne molemmat katos. Jospa nyt kolmas kerta toden sanoisi.

Toissaviikolla meillä oli gólyahét eli kattohaikaraviikko. Olenkin siis gólya eli vasta lukion ekalla toisin kuin luulin.

Ysiluokkia on kaksi, 9.b ja 9.ny, ja mä olen beellä. Meille annettiin joka päivä tehtäviä ja niistä saatiin pisteitä. Loppuviikosta sitten laskettiin pisteet ja katottiin kumpi voitti. Tittididii, 9.b tietty!

Maanantaina mulla ei ollut oikeestaan mitään hajua että mikä tää juttu on. Koska Suomessa ei melkein kukaan pukeudu ikinä mihinkään teemapäiviin, oli munkin ruutupukeutuminen pelkkä huivi. Jotkut oli pukeutuneet kokonaan ruutuihin, päästä varpaisiin. Multa kysyttiin että häh, eikö sulla muka oo muuta.
Tiistaina sitten tytöt pojiksi ja toisin päin. Oltiin oikein nättejä ja komeita (+mua on turha ettiä kuvasta, olin kameran takana)
Keskiviikkona piti ottaa mukaan pehmolelu ja torstaina taas pukea päälle koulun t-paita ja tuoda kirjat roskasäkissä.

Yhdellä välkällä aina kokoonnuttiin ja laskettiin pukeutumispisteet ja sen jälkeen meitä juoksutettiin. Juostiin siis ympäriinsä letkassa kädet kädessä (ei auennut mulle) tai haettiin vastauksi kysymyksiin kuten "Kuinka monta tuolia on luokassa R29?"

Perjantaista odotin ihan semitavallista päivää. Oltiin harjoiteltu tanssia viikko ja luulin, että me jollain tunnilla esitetään se. Yhen maissa sitten kuulin, että meillä onkin illalla jonkilaiset juhlat gólyoille eli joudun olemaan koululla seittemään asti. Oli siellä ihan kivaa, mutta olin vähän outsideri kun muisteltiin aika paljon gólyatáboria eli ysien kesällä ollutta leiriä.

Aamulla mun piti muuten herätä puolituntia aiemmin, että ehdin hakea Starbucksista aamupalaa yhelle ylempiluokkalaiselle. Meille siis jaettiin joku luokalta 12 tai 13 ja meidän piti tuoda niille sitä aamupalaa, mitä ne halus. 
Kattokaa mitä ne pakotti mut pukemaan! Ja mut meikattiinkin näyttämään lähinnä sirkuksesta karanneelta zombilta (ei tässä kuvassa näy ihan samalla tavalla kuin luonnossa). En mä mikään tomboy ole, mutta täytyy sanoa ettei ollut ihan kauhean kotoisa olo tossa mulle erittäin huonosti istuvassa pinkissä topissa ja noissa sotkuissa. Lisäksi toi toppi oli aika läpinäkyvä, mikä kyllä ei tunnu unkarilaisia haittavaan. Joskus tyypeiltä näkyy niin paljon paidasta läpi että olisi ihan sama kun ei olisi sitä paitaa ollenkaan
Tältä koulussa näytti kaikkialla perjantai-iltana

sunnuntai 16. marraskuuta 2014

Sata päivää unkarilaista elämää

Tänään on mun sadas päivä Unkarissa. Aika menee nopeesti, mutta musta tuntuu että oon ollut täällä pienen ikuisuuden. Paikat ja tavat alkaa olla tuttuja ja osaan aina neuvoa turisteja, kun multa kysytään apua. Pelottavaa, että kohta on kulunut jo kolmannes mun vuodesta.

Huomenna mun blogikin täyttää vuoden. Siitä on siis muutamaa päivää yli vuosi, kun mentiin äidin kanssa nva:n luokse ja täytettiin se virallinen sitoutumispaperi, johon pistettiin myös (enemmän tai vähemmän) sitovat maavalinnat. 

Tästä nyt ei ole sinänsä tarkotus tulla mikään fiilispostaus. Ei mulla sen erikoisempia fiiliksiä olekaan. Joskus on huonompia päiviä (taino oikeestaan muutaman tunnin hetkiä vaan), mutta nyt taas on muutaman päivän ollut tosi hyvä fiilis koko ajan. Mutta siis, blogikaan ei niin usein päivity kun ei ole mitään sen ihmeellisempää kerrottavaa. Täällä mä elän normaalia arkea ja viikonloppuisin tapaan vanhoja tuttuja ja uusia tyyppejä. Eilen käytiin leffassa katsomassa Interstellar jenkkiläisten Haleyn ja Katen kanssa. Tänään sitten näin yhden Sabrinan (jenkeistä), joka viime vuonna oli Pohjois-Ruotsissa vaihdossa ja nyt asuu Budapestissä. Oli kiva puhua pohjoismaalaisia juttuja, vaikkei nyt ihan "aito" pohjoismaalainen ollutkaan kyseessä. Fazerin ja Maraboun suklaata, ruisleipää ja pullia. Kaikki toimii aina ajallaan (paitsi junat talvella). Ihmiset on avoimia (unkarilaiset on ihan uskomattoman rasisteja). Kaikkea sellasta. Vertailtiin myös Suomea ja Ruotsia. Paljon samaa, paljon erilaista. Sabrinan mielestä Ruotsi eroaa enemmän Unkarista kuin Jenkeistä.
Sunnuntaikävelyistä alkaa tulla mulle jo perinne. Mikäs siinä, kun aina voi mennä uuteen paikkaan ja missä tahansa on kaunista. Tänään ensin kävelin VI ja VII piireissä ja sitten muutaman kilometrin pitkin Tonavan rantaa
Tänään viimeinkin päätin mennä katsomaan tätä muistomerkkiä. Toisen maailmansodan aikaan monia juutalaisia ammuttiin Tonavaan, mutta ensin käskettiin ottamaan kengät pois, kun ne olivat kalliita. Tää sitten symboloi sitä, kuinka vaan kengät jäi jäljelle. Mukana oli myös parit ihan pienet kengät
Taivas oli nätti tänään
Sitten myös vähän muita kuvia. Ihan vaan koska teki mieli ja en oo muuallekaan näitä saanut tungettua.
Yksi mun monista lempinimistä, jolla Sam mua on päättänyt kutsua. Tätä käytän Starbucksissa silloin harvoin kun siellä jotain ostan (eli kun tunnen huonoa omatuntoa siitä että aina vaan istun siellä wifin takia), koska mun oikee nimi on ylivoimasen vaikea kirjottaa
Viimeviikon kävelyltä, VIII piiristä, jonka piti olla vähän juutalaisaluetta, mutta mä en kyllä sitä nähnyt. Ehkä liikuin kuitenkin vähän väärässä osassa. Nättiä siellä kuitenkin oli. Kävin muuten myös House of Terror -museossa. Ei kyllä tätä maata turhan hellästi olla käsitelty
Suomi ja Meksiko ♡
Mitäs tässä nyt vielä. Tänään on myös iskän synttärit siellä Suomessa ja Emilian (hostsisko) synttärit täällä Unkarissa. Onnea nyt vielä täälläkin, vaikka molemmille oonkin jo muuten onnea toivotellut ja Emilia ei edes lue tätä.

P.S. Vieläkin, vieläkin aina mun sormet meinaa kirjotaa Budaoest oolla. En tiedä miten se nyt on niin ylivoimaisen vaikeaa kirjottaa Budapest.

tiistai 4. marraskuuta 2014

Mitäs mä sitten loppujen lopuksi teinkään syyslomalla?

En mitään. Tai siltä musta tuntuu. Hengailin vaan vaihtareiden kanssa. Niitä nyt loman aikana tuli aika paljon Budapestiin myös muista kaupungeista ja lisäksi meillä oli Halloween partyt, joihin en kyllä päässyt.. Oli ihan kiva kuitenkin nähdä muita vaihtareita! Ja oon vaan ilosempi, että asun Budapestissä.. Vaikka tosiaan onhan pienemmisäkin paikossa omat puolensa. 

Loma oli ja meni. Itseasiassa kirjoitan tätä tunnilla (se on eri asia, millon saan tän julkastua). Näin aktiivisesti mä osallistun tuntitoimintaan. Nyt meillä on unkaria, mutta meiän ope ei oo ollu täällä ainakaan kuukauteen. Nyt meillä on taas sijainen ja muut tekee vaan tehtäviä kirjasta. Tossa tunnin alussa muuten toi sijainen tuli kauheen vihasena tohon ja oikeestaan jo veikin mun puhelimen. Siinä parin sekunnin sisällä se kuitenkin katto vähän tarkemmin, huokaisi että 'jaa ainiin' ja palautti puhelimen #vaihtarioikeudet

Takaisin lomaan. Kyllä meillä oli suunnittelmissa tehdä jotain! Mutta harvemmin mitkään suunitelmat toteutuu. Yhtenä päivänä meinattiin mennä yhteen kylpylöistä, joista Budapest on tunnettu. Paremman tekemisen puutteessa menin tapaamispaikalle (Sankareiden aukio) jo vähän etuajassa (mitä ny 40 minuuttia). Tällasta oli sitten vastassa: 

 

(Antakaa anteeksi, en osaa (okei jaksa) kääntää tota videota, kun olin sen jo nätisti saanut Youtubeen, missä se sitten olikin tollanen ja asd puhelinbloggailu käy hermoille. Kaiken lisäksi se katkeaakin hassusti tossa välissä)

Ihan normi kuvakin. Tosiaan mulla ei oo mitään hajua, että miksi siellä tollanen sotilasparaati oli, mutta sainpahan muutakin tekemistä kuin suklaan syöminen siinä venaillessa. Sankareiden aukio muistuttaa mua muuten tosi paljon Berliinistä! :D
Neljäkymmentä minuuttia venasin ja eihän me sinne kylpylään sitten menty. Yksi syy oli, että Sam ja Alejandra olivat löytäneet metrosta jonkun uruguaylaisen, joten päädyttiin hengailemaan sen kanssa. 

Haluan nyt jakaa teille myös pienen pätkän meidän musikaalisuudesta. Lydialla on siis todella ihana hostkoti, joka vieläpä sijaitsee ihan melkein keskustassa. Siellä oli kaikenmaailman soittimia! Ainut pienehkö ongelma oli, että sen jälkeen en moneen tuntiin pystynyt hengittämään kunnolla... Ties mitä asbestia siellä oli.

Vähän käytiin myös nähtävyyksissä! Taino, yhdessä. Pyhän Tapanin basilikassa. Meksikaanit selitti mulle, että mitä eroa on katedraalilla, basilikalla ja kirkolla. Kirkko on kuulemma lapsi, basilika äiti ja katedraali isoäiti.

Mainittakoon vielä, että jos saan tän julkastua tänään (4. marraskuuta), niin tänään siitä on tasan vuosi, kun piiriltäkin varmistui, että musta tosiaan tulee vaihtari! Jotenkin tosi hassua ja nostalgista seurailla, kun ensivuoden vaihtarit käy jo haastatteluissa ja saa hyväksymisiä. Varsinkin, kun ittenikin tavallaan pitäisi olla vasta nyt hakemassa (oon muuten aina vaan ilosempi valinnasta lähteä jo ysin jälkeen, tässä on monta hyvää puolta! En oo ees nuorin, täällä on yksi vuotta nuorempikin..) Aika kultaa muistot ja silleen, tavallaan niitä aikoja on kiva muistella, mutta sitten taas muistan sen kaiken odottelun ja joulukuun hakemusten täytön. Juu ei kiitos, en halua enää muistaa sitä.

tiistai 28. lokakuuta 2014

Sluibailua ja lomailua

Nyt mulla oikeesti alkaa mennä hermot. Taas blogger poisti kaikki tekstit tästä postauksesta. Kai sitä nyt on sitten pakko kirjottaa uudestaan...

Rankkaa tää vaihtarielämä.

Wienin jälkeen maanantaina ja tiistaina oli teemapäivät, eli ei ollenkaan tunteja ja koulustakin päästiin jo 12.30. Maanantai oli aika tylsä, istuttiin ryhmissä ja suunniteltiin jotain, mistä mä  en ymmärtäny  mitään. Tiistaina sitten oli jo kivempaa, kun mentiin kuvailemaan Margaretinsaarelle kevään Comenius-projektia varten.

Sieltä saarelta
Keskiviikkona oli normaali koulupäivä, mutta torstaina oli joku vapaa (ilmeisesti Október 23 eli Unkarilaisen kansannousun muistopäivä tai jotain). Perjantaikin oli vapaata, koska meillä oli koulua lauantaina 18.10. (joku taisi tosin olla Wienissä silloin..)
Tylsät kuvat on tylsiä
Hostperhe lähti neljäksi päiväksi sukuloimaan, joten keskiviikosta sunnuntaihin olin 'hoidossa' mun counsellorin luona. Ne asuu eri puolella Budapestiä, joten näin paljon uusia paikkoja. Se talo oli muuten yksi hienoimmista, missä oon koskaan ollut.
Mentiin libegőllä, eli jollain tollasella ketjuhissillä
Kävin muuten ekaa kertaa leffassa täällä. Oikeestaan kahesti. Ekana käytiin kattomassa the Maze runner counsellorin tyttären kanssa ja Annabelle vaihtareiden kanssa. Ihan ok molemmat, mutta ei mitään elämää mullistavia.

tiistai 21. lokakuuta 2014

Wien ja Sopron 17.-19.10.2014

Perjantaina sain nukkua niin pitkään kuin halusin ja mitä tapahtuukaan: herään kaheksalta. Mihin tää maailma on menossa?

Kai se oli ihan ymmärrettävää, puolilta päivin kuitenkin tavattiin vaihtareiden kanssa WestEndissä ja otettiin matka kohti Itävaltaa ja Wieniä (joka on muuten randomisti Bécs unkariksi..) Kyseessä oli siis Rotaryn retki, jonka tarkotuksena oli kuulemma vaan se, että tavataan vaihtareiden kanssa :D Nähtiin Wienissä myös Itävallan vaihtareita. Olisi kyllä tarvittu paljon enemmän aikaa niiden kanssa! Onneksi ne kai tulee huhtikuussa tänne Budapestiin.

Tosiaan, aika Itävallan vaihtareiden kanssa oli rajallinen, joten mun pääintressi ei varsinaisesti ollu valokuvaamisessa. Räpsin vaan kuvia sieltä täältä ja sen huomaa. Vähän harmittaa, kun esim. Stephansdom meni vähän ohi pelkästään vaihtareille pälättäessä. Mielummin kuitenkin näin päin.
Väliajalta (? onkse sen nimi? Se tauko kuiteski). Oltiin jopa niin paljon perillä tosta, ettei tiedetty että loppuko se kokonaan vai oliko tää vaan tauko.
Perjantai-iltana meillä oli kaiken säädön jälkeen 20 minuuttia aikaa valmistautua teatteria varten. Kyseessä oli musikaali Kiss me, Kate. Se oli ihan okei ja aina välillä ymmärsin jotain saksaksi, mutta juoni ja idea meni kyllä ohi ja kovaa. 
Joku museo (:D hyvin kiinnitin huomiota, tuollakin kupattiin parikytä minuuttia pihalla. En tiiä miksi.)
Lauantaina rytmi oli suunnilleen tämä: venailtiin vaikka kuinka kauan kaikissa random paikoissa, juostiin kauheella kiireellä jonnekkin ja sitten vetelehdittiin siellä kunnes taas tuli kiire. Kävi kyllä vähän sääliksi niitä Rotexeja, jotka yritti liikuttaa tätä 60 vaihtarin laumaa kun kaikki pysähty kuvaamaan ja ottamaan selfieitä (joita muuten on ihan liikaa tältä reissulta..)
Kuten näkyy, nää kuvat on vaan nopeita räpsyjä lennosta. Parempi kuin ei mitään, kai?
Spot the Finn. Parlamenttitalon edessä. Toi oli semmonen kreikkalaistemppelin tyylinen myös sisältä
Oli niin ihanaa, kun saksaa oli joka puolella (tää nyt on aika huono esimerkkikuva). Ja itävaltalaisilla on söpö aksentti :3
Itävallassa on yksi suomalainen vaihtari, Nelli! Oli kyllä niiiin outoa puhua suomea ja perjantaina ei meinannut onnistua.. vaihettiin hetkeksi englantiinkin. Kaikki oli muuten ihan innoissaan ja käski meidän puhua suomea, koska ne halusi kuulla. Meillä oli sitten usein semmonen piiri ympärillä ihmettelemässä
Schönbrunnista. Siellä ei tavallaan saanu ottaa kuvia, mutta piti nyt tosta yks ottaa. Sitäpaitsi ne kielsi vaan kamerat. Tää on puhelimella. Eh.
Tykkäsin Schönbrunnista tosi paljon ja oli jotenkin kiva bongata sieltä kaikkia hallitsijoista, joista oli kuullut vähän jotain. Kuten nyt vaikka Marie Antoinette ja Sisi.
Lauantai-iltana tultiin sitten takaisin Unkariin (en ees huomannu rajaa ja yhtäkkiä vaan oltiin Sopronissa ja olin ihan whaat ollaanko jo Unkarissa. En ollu ainoo ihmeissään oleva.)
Länsi-Unkarin yliopisto. Painottaa joihinkin metsäjuttuihin
Tossa meille sanottiin, että joku hälytys pitää ottaa pois päältä ja menee pari minuuttia. Lopulta venattiin tuolla tunti ja ei edes päästy sisään.. tuolla olisi kai ollut kaikkia puihin liittyviä pelejä ja muuta.
Tasainen Unkari. Tää ei oo paras kuva, varsinkin tuolla itäpuolella se näyttää paljon vahvemmalta kun ei oo niin paljoa puita. Otan kuvan joskus kun mennään sinne seuraavan kerran.

Koko Unkarin poppoo Wienissä (c) Oliver
Sopron oli nätti renessanssityylinen kaupunki ihan läntisessä Unkarissa. Joskus Itävalta-Unkarin hajoamisen aikaan niillä oli äänestys, että kumpaan maahan liitytään ja he sitten valitsivat Unkarin. Siellä oli paljon saksankielisiä kylttejä ja koulussa jengi opettelee enemmin saksaa kuin englantia. Sopronin saksankielinen nimi on Ödenburg. Madison Alaskasta muuten asuu siellä.

Kuvia en ottanut, koska lauantai-iltana oli ihan pimeää ja oli muutenkin ihan väsynyt. Sillä tavalla väsynyt, että hihitti kaikelle... onneksi en ollut ainoa, mutta monesti kyllä pyysin huonekavereilta anteeksi että en oikeesti oo tällanen.. kyllä ne sen tietääkin. Mä kuulemma näytän muuten kokoajan surulliselta, joten pari tyyppiä otti asiakseen etten ikinä saanut olla hetkeäkään yksin :') Ihania nää meksikaanit ja brassit (joita Unkarissa on muuten ihan luvattoman paljon ja Itävallassa oli vaan pari)

Koitinpa muuten Itävallassa puhua ruotsia ruotsalaiselle vaihtarille, ja siitäkin vähästä puolet oli saksaa.. Men jag vill inte glömma svenska! (Mulla ei oo mitään hajuu ton lauseen oikeellisuudesta) Koska totta puhuen ruotsi on musta ihan kiva kieli. Myös ranska meinaa unohtua.. täällä on kyllä ranskalaisvaihtari, mutta vaikka se onkin mun ihan hyvä kaveri, niin en uskalla puhua ranskaa sen kanssa kun hän kyllä kuuluu siihen joukkoon, joka ei yhtään anna virheitä anteeksi (en muista, että oonko jo tästä avautunut täällä). En jaksa kokoajan katsoa tuhahtelua ja silmienpyörittelyä.

Menipä ohi aiheen. Kaikenkaikkiaan reissu oli tosi kiva, muttei kyllä oikein antanut Wienille oikeutta, kun meillä oli niin vähän aikaa ja sekin meni sitten vaihtareiden kanssa. Näkemän perusteella kuitenkin tultiin siihen tulokseen, että Budapest on kivempi kaupunki. Ehkei ihan niin siisti, mutta tykkään enemmän tästä arkkitehtuurista. Wien oli vähän yksinkertaisempi, vaikka oikein koristeellinen sekin. Kyllä joskus uudestaan haluaisin käydä, vaikkei mitään kauhean suurta säväystä tehnytkään. Tai ehkä juuri siksi.

maanantai 13. lokakuuta 2014

Syyt mun vaihtarikiloihin osa 1: unkarilaiset ruokatottumukset

Tää postaus(sarja) on omistettu vain ja ainoastaan ruoalle. Tällä kertaa pälätän ihan vaan ruoka-ajoista ja muista tottumuksista.

Unkarilainen ruoka on noh, aika raskasta. Rasvaa ja suolaa ei säästellä. Paprikaa ja hapankermaakin tungetaan suunnilleen kaikkeen. Tuoreita vihanneksia (=paprikaa, joskus tomaattia) syödään lähinnä aamupalalla ja muuten sitten on jotain säilykkeitä, joita mä en kyllä vieläkään osaa arvostaa. Hedelmiä täällä tosin syödään selkeästi enemmän, varsinkin omenia on mennyt vähintään yksi päivässä kun taas Suomessa se jostain syystä oli mulla lähinnä omena kuukaudessa. Myös persikat tuntuu olevan suosiossa.

Syön aamupalan arkisin joko 6.30 tai 7.30. Yleensä se on leipää (tietty vaaleeta, mut siihen on jo tottunut ihan hyvin), jonka päällä on vajkrémiä. Vajkrém tälleen suoraan kääntyy voikerma, se on joku maitotuote ja muistuttaa aika paljon tuorejuustoa, muttei vaan ole juustoa. Sitä saa kai eri mauissa, mutta ite oon maistanu vaan jotain sipulisysteemiä ja paprikasysteemiä. Niistä enismmäinen on mun lemppari. Juomana on aina teetä. Täällä (ainakin mun perheessä) tee juodaan paljon kylmempänä kuin Suomessa, yleensä se on jotain 50-70°C. Oon myös ihan kylmää teetä juonu. Siis periaatteessa jääteetä, mutta oikeeta teetä (eikä maistu samalta). Pari kertaa oon juonut myös normaalilämpöstä ja hostit on ihan "Varo, se on kuumaa!!" ja silmät pyöreinä sitten kattovat kun kuitenkin juon sitä varotuksista huolimatta..

Päivän tärkein ruoka on lounas, jonka arkisin syön koulussa. Se on sen verran mielenkiintoista aina välillä, että omistan sille myös yhden oman postauksen tässä sarjassa. Aina lounaalla, oltiin kotona tai koulussa, on alkukeitto. Se voi olla myös makea, ekana iltana perheessä persikkakeitto oli pienoinen yllätys. Hyvää se kyllä oli. Ruoan kanssa syödään koulussa leipää, mutta sen päällä ei oo edes voita. Lounas on puolenpäivän aikaan ja koulussa sinne mennään viidennen, kuudennen tai seitsemännen tunnin jälkeen (tänään oli eka kerta kun päätettiin Sammyn kanssa ettei mennä viidennen jälkeen, oli nimittäin kauheet jonot jostain syystä). Aluksi oli vähän hassua, että ruoan jälkeen on enää 1 tai 2 tuntia. Jos haluaa, niin voi käydä syömässä myös koulun jälkeen.

Kotiin tullessa meillä ei oo mitään erikoista yhteistä ateriaa. Joskus on jotain lämmintä ruokaa, mutta aika usein menee leipä- ja hedelmälinjalle..

Täällä käytetään veistä paljon vähemmän. Koulussa sitä ei aina edes saa ja sisäisesti itken aina, kun joudun syömään pelkällä haarukalla. Ekana iltana perheessä persikkakeittoa seurasi spaghetti. Sekin pelkällä haarukalla, eikä sitä edes pyöritetty siihen vaan imastiin vaan. Yksinkin ollessa mun tekee pahaa 'sikailla' tolleen ja oli kyllä tosi oudon tuntuista tehä sitä tossa tilanteessa.

Muutenkin veistä käytetään vähän eri tavalla. Yhdessä esim aamupalaa syödessä kaikilla on vain oma terävä veitsi, jolla sitten myös voidellaan se leipä. Aluksi se tuntui oudolta mut nyt siihenkin on tottunut.

Täällä ei muuten turhia nuukailla, tarjoiluastioista on ihan ok ottaa tavaraa omalla haarukalla tai kädellä.

Voin muuten sanoa, että on älyttömän awkwardia, kun sulle tarjotaan että otapa tästä tätä ruokaa ensimmäisenä ja sulla ei oo hajuakaan, että miten sitä pitäisi ottaa tai syödä. Mulla meni myös hetki, että tajusin edes että miten esim. sitä paprikaa leikataan.

Mutta, täällä siis on oikeestaan vaan kaksi aikaa, jolloin aina syön säännöllisesti ja muuten on sitten vähän vaihtelevaa. Lisäksi koulussa on büfé ja joka nurkalla leipomoita ja niistä kaikilla on yleensä koulussa jotain, jota sitten syödään pitkin päivää.

Aika monesti tässäkin sanoin, että "alussa", "mutta sitten kun tottui" ym, eli oon kyllä jo aikalailla tottunut tähän unkarilaiseen keittiöön ja ruokailurytmiin ja voin kyllä sanoa että ruoka on täällä älyttömän hyvää (vaikka Tyyni sä et varmasti uskokaan mua).

Kuten jo sanoinkin, tää on vaan eka osa tästä sarjasta ja mulla on mielessä muutama asia, joista kirjoittelen tarkemmin tähän sarjaan. Eli älkää huoliko, saatte kyllä kuvia ja kuvauksia unkarilaisista ruokalajeista ja muista!

perjantai 10. lokakuuta 2014

Kuulumisia vol 2 (erittäin sekalainen ja sekava)

Edellisestä postauksesta on päässyt kulumaan 10 päivää. Taaskaan mitään erikoista ei oo tapahtunut ja ihan vaan siksi en oo kirjotellut.

Toissapäivänä tuli kaksi kuukautta täyteen Unkarin maalla. Tähän mennessä kaikki on mennyt uskomattoman helposti. Välillä on ollut Suomea ikävä, eniten asioiden helppoutta, mutta ne on olleet ihan ohimeneviä ja lieviä. Mutta tosiaan, Suomessa aika tiesin mitä tapahtuu ja mulla oli jonkin sortin kontrolli asioista. Täällä taas en ymmärrä tai tiedä mitään. Sekin on kyllä alkanut helpottaa. Tai sitten oon vaan tottunut idioottina olemiseen.

Mutta tosiaan, aina välillä jopa ymmärrän tosta mongerruksesta jotain. Säännöllisin väliajoin puhun sitä itsekin. Siinä tosin on vaan se huono puoli, että jos kysyn jotain unkariksi niin harvemmin ymmärrän vastausta. Kuitenkin oon onnistunut juttelemaan myös niiden mun luokkalaisten kanssa, jotka puhuu vähemmän englantia kuin mä unkaria.

Yksi näistä, Tamás, päätti yhdellä tylsällä tunnilla leikkiä Google kääntäjällä. En nähnyt mitä se käänsi, mutta ensin se katsoi sitä näyttöä ja siristi silmiään, sitten mua ja taas sitä näyttöä. Sitten mä näin että käänettävä sana oli 'kyllä', mikä unkarilaiselle varmaan näyttääkin aika hirviölle, kun äätä ei ole ollenkaan ja y esiintyy vaan yhdistelmissä ty (lausutaan suunnilleen tj), ly (j), gy (dj) ja ny (nj). Mutta kyllä se sitten ihan hyvin onnistui kun kerroin, että miten se sanotaan (kuitenkin unkarin ü on y ja e aika ää:mäinen).

Tällaset pienet asiat oikeesti vaikuttaa paljon ja vieläkin tuun hyvälle tuulelle tota ajatellessa vaikka se oli.. maanantaina. Plus kaikki muut ihan pienet asiat. Esimerkiksi tänään eka tunti olikin peruttu ja meitä oli vaan neljä mun luokkalaista. Mä soitin niille suomalaista musiikkia ja ne mulle unkarilaista. Ja ei yhtään enää haitannut, ettei kukaan ilmottanut mulle, että olisin voinut tulla kouluun tuntia aikasemmin. Ainakin mulla oli tosi hauskaa, vaikka toikin oli ihan älyttömän pieni asia.

Koulussa on äärettömän tylsää. Tylsyyden karkottamiseksi kuuntelen musiikkia ja kirjottelen kaikkea ihan randomia (mikä on aiheuttanut kauheasti kiinnostusta. 'Mit írsz?' Koitapa siinä sitten unkariksi selittää etten kirjota oikeestaan mitään vaan ihan kaikkea mitä tulee mieleen.) Kuitenkin, kuten olen täälläkin maininnut ja päiväkirjaani noin sadasti kirjottanut, mun luokkalaiset on ihan parhaita. Alkuaikoina ne oli vähän ujoja, mutta mitä kauemmin oon ollu täällä, sitä enemmän ne uskaltaa puhua mulle. Nyt ollaan jo siinä pisteessä, että kaikesta tylsyydestä huolimatta huomasin, että olin vähän pettynyt kun tajusin tänään, että huomenna on lauantai eli ei koulua. Anteeksi mitä? Ette usko, kuinka järkytyin. Yläasteella, varsinkin kasilla ja ysillä, oli tosi kivaa kanssa, mutta mitään tällasta en kyllä ole ikinä tuntenut. No ei siinä mitään, mun viikonloputkin on tosi kivoja täällä. Erilaisia vain, kun hengaan lähinnä vaihtareiden kanssa. Unkarilaiset on kuulemma tosi huonoja hengailemaan vapaa-ajalla. Mutta ei se haittaa, kyllä vaihtareista saa aina seuraa.

Otetaan nyt vaikka esimerkiksi se, että eilen Facen kaikkien rotaryvaihtareiden ryhmään (jossa on varmaan 23 000 jäsentä) tuli viesti, että voisiko kukaan hengata Budapestissä perjantaina. Tottakai, treffit Deákin Starbucksin edessä kahdelta. Kyseessä oli siis ukrainalainen, joka oli muutama vuosi takaperin jenkeissä vaihdossa ja nyt pari päivää Budapestissä. Oli kyllä ihan mahtava tyyppi (miten kaikki slaavilaiset jotka mä tapaan on niin ihania?)

Viikko sitten perjantaiaamuna hostisä sano mulle, että tuu kolmelta kotiin, me lähetään. Mulla ei ollut hajuakaan että mihin ollaan lähössä ja kuinka pitkäksi aikaa ja kun tulin kotiin, ei täällä ollut ketään ennen puol neljää (meille kielileirillä uskoteltiin, ettei unkarilaiset on aina aikataulussa ja ei ikinä akateemista varttia enempää myöhässä. Mun kokemukset on ollu vähän erilaisia. Ehkä sen oli tarkoitus pelotella lattareita, että ne ilmestyis paikoille ajoissa.) Kuitenkin, viime perjantaina lähdettiin taas ajamaan kohti maan itäpuoliskoa. Pysähdyttiin sitten Nyíregyházassa ja luulin, että jäädään sinne hosttädin (imeisesti?) luokse, mutta tunnin jälkeen jatkettiinkin sitten matkaa taas hostäidinäidin luokse. Viikonloppu sitten rampattiin isovanhempien luona ja vuorotellen syötiin molemmissa kaapit tyhjiks (okei se ei kyllä oo mahollista. Mutta paljon kuitenkin). Kerran, kun mentiin hostisän vanhempien luokse, oli pöydällä kasa skonsseja. Miten vaatimattomilta ne näyttikään! Mun kokemukset muutenkin skonsseista on muutenkin vähän nah. Mutta sitten (tietenkin) söin yhen. Ja toisen. Ja seittemännen. Ne oli taivaallisia.

Kun tää postaus jo valmiiks on näin sekava, ei kai haittaa vaikka tälleen ihan randomisti heittäisinkin tähän yhden unkarilaisen biisin, joka oli eka, jonka tiesin (ja tähän päivään asti myös ainoa.. ai kuin niin en kuuntele paljoa radiota täällä? Ja mun koulussa ihmiset kuuntelee lähinnä kansainvälisiä biisejä. David Guettan Lovers on the Sun soi koko ajan.)

Nyt Ibolya Oláhin Magyarország, olkaatten hyvät:


tiistai 30. syyskuuta 2014

Fiiliksiä kuvina

Tällasta tällä kertaa. Tässä siis kuvia, joita on kerääntynyt ja joihin voin edes jollakin tasolla samaistua..

Noi kaksi kuvaa ovat hyvin kuvaavia, ei pelkästään sen takia mitä niissä tapahtuu vaan myös siksi, että leipomoissa rampataan aina välillä (aika usein) Btw ei oo mun kuva ja oikeesti unkarin aksentit on toisin päin.
Kun kuka tahansa puhuu yhtään mitään unkariksi..
Koululiikka ei oo mua varten
Toi kuva on kielileiriltä, mutta hyvin usein muutenkin löydän itseni tuijottamasta ihmisiä ja miettimässä että mitä kettua oikein tapahtuu
Joka ikinen aamu oon heränny ennen kellon soittoa.. tein sitä kyllä aika usein Suomessakin
Aika usein mun nimi tai "Finn" on ainoita asioita mitä ymmärrän
Ja silti sitä on pakko käyttää..
Vähän kärjistettyä, mutta joo..
Miehen päivä/naisen päivä. Tää tuli vastaan Facessa ja taitaa olla ensimmäinen vitsin tapanen, jonka oon ymmärtänyt unkariksi. Jei. Toi naisen päivä kuvaa kyllä mun päiviä vähän turhan hyvin..
Varsinkin punanen ja oranssi osa on totta.
Joo.. unkarilaiset kutsuu mua Mikeilaksi. Kirjotusasuja on monta, laitan niitäkin joskus.. 

Älkää kysykö että miksi laitoin kuvatekstit tolla tavalla. Ne ois kai ollu vähän liian pitkiä sillä normaalilla tavalla ja näyttänyt (mun mielestä) hölmöiltä. Keskitän niitä ehkä joskus, puhelimella ei onnistu..

Muuten kaikki sujuu täällä normaalisti eli hyvin.