sunnuntai 31. elokuuta 2014

Päivä Szentendressä

Eilinen lauantaipäivä vietettiin Pyhän Andrew'n kaupungissa eli Szentendressä. Se on noin 23 000 asukkaan kaupunki ja vaikka siellä on vain 3000 asukasta enemmän kuin Mäntsälässä, oli se selkeästi kaupunki.

Matkaa Szentendreen oli viitisentoista kilometriä ja se mentiin pyörällä. Myös Sammy oli mukana, hänelle tämä oli ensimmäinen pyöräretki ja 'unkarilainen seikkailu'. Huomaa, että täällä on tasaista ja helppo pyöräillä, myös ensikertalainen ja 8-vuotias (Emilia) selvisivät yhteensä 30 kilometrin matkasta ihan kunnialla.

Szentendre on tosi nätti kaupunki, ja siellä onkin paljon turisteja. En ihmettele, itse paikka on kaunis ja halvempi kuin Budapest, johon kuitenkin junalla pääsee hetkessä.

Taaskaan en pääse koneelle, joten kuvat on ihan hassussa järjestyksessä.

Käsintehtyä jäätelöä, gorgonzola ja basilika-sitruuna. Oli taivaallista. Sitä oli kyllä enemmän, mutta ehdin jo syödä vähän..
Selvittiin matkasta!

Törmäsin muuten kahteen suomalaiseen. Juttelin Sammyn kanssa ja yhtäkkiä kuuluu suomea jostain. Sam nauroi mulle myöhemmin, miten innostuin siitä. Ja me vaan moikattiin niiden suomalaisten kanssa. En olisi arvannut, että ekoihin suomalaisiin tormään tuolla enkä Budapestissä. Toi olikin kyllä aika turistipaikka, jossain oli hinnatkin euroissa forinttien lisäksi.

Toi kirjakauppa muistutti mua Harry Potterista :D
Sitruunalimua/mehua sitruunan muotoisesta kärrystä!

Saatiin tunti aikaa kahestaan Sammyn kanssa ja juostiin heti syömään lángosia (joskus teen postauksen unkarilaisesta ruuasta ja selitän tonkin paremmin.) Mitä tapahtuu heti, kun vaihtarit päästää vapaaksi? :D

Tommosta käytävää pitkin kuljettii syömään 
Tuolta ostettiin sitä jäätelöä

Tää video on omistettu Tyynille (okei ei Sammyn monologi), kun hän niitä on pyytänyt. Eli pari videopätkää reissulta. Tossa pyöräillessäkin huomasi, että pitkin reittiä monissa paikoissa soitettiin musiikkia. En ihan tiedä, minkä takia. Onko se ihan normaalia vai oliko eilen joku erikoispäivä..



Ostin myös Unkarin lipun!


Double taiwaning ja Suomen lippu väärin päin. Tosisuomalainen?

torstai 28. elokuuta 2014

Kuulumisia vol.1

(Eli kun en keksi parempaakaan otsikkoa.. :D)

Mun kirjotusintoa vähän syö se, ettei mun kone suostu yhteistyöhön Wi-Fin kanssa, ja puhelimella kirjottaminen nyt ei ihan varsinaisesti oo ihan mun lempipuuhaa..

Nyt oon ollu isäntäperheessä 9 päivää ja tosi hyvin on menny! Nää ihmiset on tosi mukavia ja oon pikkuhiljaa kotiutumassa tänne. Tykkään tästä alueesta kovasti, täällä on paljon pieniä puistoja ja rauhallista, mutta keskustaan pääsee helposti ja nopeasti junalla tai pyörällä. Mulle on ihan luksusta, että juna-asema on n. kilometrin päässä ja junia menee 10 minuutin välein, Mäntsälässä asemalle on yli 10 km ja junia kerran tunnissa.. Siis häh, mä voin vaan lähteä milloin vaan kävelemään ja junaa tarvitsee odottaa ihan pieni hetki?

Mulla on ollut tässä pari päivää, että oon oikeestaan ollut vaan kotona, kerran käytiin vuorilla viikonloppuasunnolla, ollaan käyty hoitelemassa asioita ja vähän oon ollut kavereiden kanssa.

Viikonloppuasunto oli keskellä metsää ja peltoja, ei siinä mitään, sellaisessa paikassa mä asun Suomessakin (tosin metsät ja pellotkin oli ihan erilaisia täällä). Sisältäpäin mökki näytti aikalailla suomalaiselta kesämökiltä, mutta ulkopuolelta oli aika erilainen. Se oli tosi oudon mallinen (ja niin näyttivät muutkin olevan, ehkä laitan kuvan joskus) ja sitä ympäröi piikkilanka-aita. Lisäksi ikkunat sai suojattua kaltereilla..

Sitten asioiden hoitaminen, tai ainakin yrittäminen. Koululla kaikki meni hyvin ja sain esim. opiskelijakortin (okei A4:n..) Sillä saa paljon alennuksia esim leffoista, museoista ja joistakin kaupoista. Julkisilla liikun puoleen hintaan, eli 12 eurolla kuussa saan liikkua Budapestin julkisilla niin paljon kun haluan. Kelpaa.

Tiistaina ja tänään käytiin myös Maahanmuuttovirastolla, yhteensä on tähän mennessä mennyt 6,5 tuntia.. Tiistaina 1,5h ja ei minkään takia, tänään 5h ja päästiin jopa luukulle asti. Siinä sitten säädettiin paperien kanssa ja allekirjoiteltiin ja täytettiin tietoja (äidin tyttönimi oli kova sana). Lopulta selvisi, että tarvitsen johonkin lappuun vanhempien allekirjoitukset että saan olla täällä. Rotareillekin on tehty on joku sellainen vastaava, mutta ei kelvannut. Hohhoijaa sanon minä. Ainakin kolmas reissu vielä tulossa (tiistaina näin siellä myös meksikolaisen Luisin, enkä ole ainoa, jolle tämä kohtalo on langennut). Ja mä kun aattelin, että tää ois helppoo kun oon EU:n kansalainen..

Siinä samalla tiistaina käytiin myös katsomassa vähän nähtävyyksiä hostisän kanssa, kun oli aikaa. Kiivettiin Budalinnalle (ei hemmetti kun mun kunto on huonontunut) ja siellä oli kyllä kivat näköalat kaupunkiin! Eikä siellä ylhäälläkään pahalta näyttänyt. Käytiin muuten katsomassa jotain kirkkoa siellä (joo en muista nimeä), joka oli ihan hieno (oli aikoinaan myös turkkilaisten mielestä, kun se muutettiin moskeijaksi.. nyt se on taas katolinen kirkko). Siellä oli opas, joka puhui mulle vähän ihan täydellistä suomea! Se oli kuulemma tämän pääkieli, muttei ollut tarpeeksi töitä, joten joutui opastamaan englanniksi pääosin.

Ja sitten vähän ajassa taaksepäin! Maanantaina näin suomalaista Tyyniä, joka vietti muutaman päivän täällä Budapestissa. Kävelitiin täällä pohjoisosissa ainakin 15 km. Nähtiinpä ainakin paikkoja! En ihan heti olisi ajatellut törmääväni vuohiin ja kanoihin täällä melkein 2 miljoonan asukkaan kaupungissa..

Vaikka olin ollut täällä vasta reilut kaksi viikkoa, oli outoa puhua suomea! Mun ääni kuulosti aluksi ihan vieraalta. Mutta kyllä siihen nopeesti tottui :')

Eilen, eli keskiviikkona, tapasin ensimmäistä vaihtarikaveria, ja menin Samanthalle Ürömiin (joka on siis käytännössä Budapestiä, rajaa ei edes huomaa). Oli kyllä hassun tuntuista, kun mun ei annettu mennä tätä 6 km matkaa yksin. Junalla kaksi pysäkkiä ja sitten 3 km kävelyä suoraa tietä. Tokihan mä ymmärrän, että nää ei tunne mua vielä ja ei vaan halua että mä eksyn, mutta sanoinkin että tuntuu hassulta. Ja turhalta, että tuo maailman helpoin ja lyhyin matka minut sitten vietiin autolla.

Ehdin olla siellä vajaan tunnin, kunnes selvisi, että vaihtareita Miskolcista olisi tulossa piakkoin Budapestiin (tää on siis aika harvinaista, kolmen kuukauden yksinmatkustuskielto yli 20 kilometrin päähän..) Kysyttiin sitten hosteiltamme luvat, ja lopulta hengailtiin Budapestissä pari tuntia 7 vaihtarin voimin. (Ja voi luoja näitä lattareita, tapaaminen sovittiin 11.30 ketjusillalla ja lopulta nähtiin tunti myöhemmin jossain ihan muualla) Mukana oli myös australialainen Zac, joka saapui jo tammikuussa ja vähän esitteli muille paikkoja. Illalla sain jo mennä yksin kotiin Sammyltä (siihen kyllä liittyi vähän säätöä. Siellä vuorilla, missä Sam asuu, ei toiminut puhelinverkko, joten en sitten tiennyt, että haetaanko mut vai menenkö ite. Lopulta sain yhteyden facessa). Meillä oli tosi kivaa Sammyn kanssa, kun soitettiin toisillemme musiikkia kotimaistamme ja syötiin maailman parasta almáspiteä (tai omenapiirakkaa).

Tänään Maahanmuuttoviraston jälkeem käytiin hostisän ja -siskon kanssa Csopassa. Ehkä sitä kuvailisi parhaiten mini-Heureka. Siellä oli siis fysiikkaa hauskalla ja mielenkiintoisella tavalla, ja kyllä se oli ihan kiva paikka vaikka fysiikkaa vihaankin lähes yhtä paljon kuin arkkivihollistani matematiikkaa.

Nojaa, joku voisi sanoa (ja itseasiassa on sanonutkin), että miksi ihmeessä mä en oo jo tehny vaikka ja mitä ja hengaillu joka päivä kaikkien vaihtareiden kanssa. Mä oon päättänyt tässä alussa panostaa hostperheeseen ja kotiutumiseen, kavereita ehtii myöhemminkin (vaikka tässä postauksessa saakin vähän toisen kuvan. Mut hei käsi ylös, kuka haluu lukee mun kotipäivistä kun en tee mitään? :D).

Parasta kaikessa on, että mulla on 10 kuukautta aikaa. Mä ehin maistaa kaikkea (oikeesti aina kaupassa kuolaan vaan kaikkea mitä mun pitää kokeilla), mä ehin nähä kaiken, mä ehin olla kavereiden kanssa.

Koulu muuten alkaa maanantaina. Tavallaan ootan sitä, koska en nytkään oo saanu nukkua pitkään ja koulussa sais kavereita helpommin ja pääsis mukaan siihen arkeen. Se varmasti helpottaa ja nopeuttaa sopeutumista.

Ja koska haluun olla rehellinen, niin mulla on ollut vähän ikävä kotia. Tai ei niinkään kotia, mutta sitä, että voi olla kuin kotona. Ei tarvitse miettiä, että haittaako tää nyt jotain, voinko mä tehä näin, pitäiskö mun nyt olla näin vai noin. Ja sitä, että muhun luotetaan, mä selviin kyllä, en eksy ja tapata itseäni. Mutta tiiän kyllä, että tääkin muuttuu ajan kanssa ja ettei tän muuten kuuluiskaan olla! Ihan hyvä, että hostit huolehtii musta. Ihan hyvä, että mä mietin vähän täällä, enkä vaan tee niinku kotona tekisin. Ihan hyvä, että täällä on erilaista.

torstai 21. elokuuta 2014

Szegedin kielileiri

Noniin, nyt on kotiuduttu kielileiriltä ja ekat yöt vietetty ekassa isäntäperheessä! Ainakin tähän mennessä täällä on ollut tosi kivaa.

Vieläkin kirjottelen puhelimen kautta, koska mun kone ei suostu yhteistyöhön Wi-Fin kanssa täällä, joten kuvat on ihan miten sattuu. Koitan korjailla niitä ja laitan vielä pari lisää, kunhan saan koneen toimintaan! Nyt on tää hoidettu.

Asiaan.

Kuten olenkin täällä jo kertonut, ekat päivät oli aika tylsiä, kun ei tehty yhtään mitään muuta kuin syöty. Okei, tuli kyllä tutustuttua kaikkiin ihmisiin tosi hyvin, ja oon ilonen kun löysin todella monta ihmistä, jotka tykkää samoista sarjoista ja muista jutuista kuin mä. Suomessa oon ollu vähän yksin esim. Hetalian kanssa :D

Pahin järkytys oli vessa/kylppäri. Lattia oli aina likainen ja märkä, sitä ei vaan saanut sillä mopilla puhtaaksi! Vessa piti ihan oikeasti vetää narusta, joka roikkui katosta. Kahtena ekana päivänä suihkusta tuli pelkkää kylmää vettä ja senkin jälkeen sopivaa tuli aina n. 7 sekuntia, sitten piti vaihta kylmemmälle/kuumemmalle, sopivaa taas 7 sekuntia kunnes se oli taas jääkylmää tai tulikuumaa ja taas piti kääntää. Täällä hostperheessä on kyllä paremmat systeemit! :D Tosin sen verran on eroa Suomeen, että pönttö on erillisessä pikkuhuoneessa ja sitten kädet pitää käydä pesemässä viereisessä kylppärissä.


Meidän leiripaikkaa

Meidän ruokasali hääkoristeluissa. Mietittiin, että onko nää värit yleensä tapana unkarilaisissa häissä, merkitseekö ne jotain, onko valittu sekä sulhasen että morsiamen lempivärit vai että onko parilla vaan ollut tosi huono värisilmä. Noita härpäkkeitä oli vielä paljon enemmän, muttei näy kuvassa ja vähän oli jo ehditty esim. pöytiä muuttaa häiden jälkeen.
Muita, pienempiä eroja sitten leiriltä löytyi ovien kanssa. Ulko-ovi aukesi sisäänpäin kapeaan käytävään, mikä oli erittäin epäkäytännöllistä. Ekana päivänä yritin vetää sitä ovea auki ja luulin sen olevan lukossa, mutta pitikin vain työntää. Noloa.. Ovien lukot on täällä muuten aina ollut sellaisia, että tarvii avaimen, myös sisäovissa. Tän lisäksi on paljonpaljon muuta, mutta taidan kirjottaa niistä myöhemmin, kun teen postauksen Suomen ja Unkarin eroista.

Tiistaina meillä alkoi oppitunnit. Illemmalla käytiin Szegedin keskustassa ja eläintarhassa. Szegedistä tykkäsin hirveesti, eläintarhojen ystävä en niinkään ole. Näinpähän ainakin kirahveja ekaa kertaa ikinä :')

Kirahveja!
Szeged!
Szegedin kirkko. Vain n. 70-80 vuotta vanha, mutta upea sisältä (näin suomalaisiin luterilaiskirkkoihin tottuneena)
Keskiviikkona käytiin tuntien jälkeen vesipuistossa. Ja arvatkaapas mitä, löysin sieltä kunnon suomalaisen Harvia -saunan! Siellä oli jopa kunnon 93°C ja tuntui ihan suomalaiselta julkiselta saunalta. Löylyä ei sentään saanut heittää.

Pukutilat oli muuten aika jännät, ja jos oikein ymmärsin ni tää on normi tapa Unkarissa. Eli ne vaatelokerot on kaikki samassa tilassa, miehet ja naiset sekasin, ja sitten siellä on erillisiä koppeja, joissa voi vaihtaa vaatteet. Muistelisin, että Kuusamon kylpylässä olisi samankaltainen systeemi. En kyllä oo ihan varma.

 
Tästä pääsette vähän oppituntien fiiliksiin. Samanlaisilla videoilla opeteltiin myös kuukausia ja aakkosia


Torstaina meillä oli joku Rotarytapaaminen, mulle ei kyllä ihan auennut että mikä sen tarkoitus oli. Mentiin lehtimetsän kautta (joka muistutti mua paljon Ranskasta) ja siellä meistä otettiin kuvia lehteen.. musta ei kyllä näy muuta kuin lippu (ja sekin vain puoliksi), mutta mikäs sen tärkeämpää ;D Tästä pääsette katsomaan, jos kiinnostaa!


Perjantaina oli ihan mahtava päivä ja aina siitä eteenpäin jokainen päivä oli mahtavampi! Ei oikeestaan edes tehty mitään kauheen ihmeellistä, kai siinä vaiheessa oli jotenkin jo tottunut kaikkeen siellä leirillä ja pystyi olemaan niitten ihmisten kanssa rennommin yms.

Leirialueelle tuli mies ja nainen, jotka esittelivät meille vanhoja unkarilaisia aseita. Mikään ase-ekspertti en ole, mutta täytyy sanoa, että ihan kekseliäitä nuo olivat. Aina oli joku jippo, vaikka ase ei osusikaan kohteeseen, niin sitten on joku toinen keino miten sitä hyödyntää. Esim. semmoinen heittotähti, joka oli ristin muotoinen ja terä kaikissa päissä. Vaikka se lentäisikin ohi, jäisi se maahan pystyyn ja vahingoittaisi hevosta vakavasti, jos sellainen siihen astuisi.


Lauantaiaamuna lähdettiin leiripaikalla pidettäviä häitä pakoon ja ajettiin puolisen tuntia Ópusztaszer emlékparkiin, se oli jonkunlainen historiallinen puisto. Tykkäsin siitä tosi paljon! Siellä oli vaikka ja mitä, mutta me käytiin semmoisessa vanhassa unkarilaisessa kylässä, johon oltiin tuotu rakennuksia eri paikoista. Siellä sitten näki miten vaikkapa paprikan- tai sipulienviljelijät elivät. Kuultiin myös unkarilaista kansansoitinta, joka etäisesti muistutti kanteletta. Mäkin sain kokeilla!
Ópusztaszerista. Ylisöpö! 
Tykkäsin paljon, kun pääsi katsomaan näitä vanhoja asuntoja. En kyllä nyt muista, millainen ihminen täällä asui, nimittäin oli erikseen eri ammatinharjoittajien ja eri säätyjen kodit. Jeesus oli kaikissa.

Toi on ulkoseinä! 
Käytiin myös sellaisessa pyöreässä maalauksessa (en kyllä yhtään tiedä sen nimeä :D). Se oli semmoinen n. 40 metriä halkaisijaltaan ja me katseltiin keskeltä. Seinille oli maalattu unkarilaisen kansan maahantulon vaiheita Árpádin johdolla. Se oli tosi upea! Ja löysin sieltä suomenkielisen selostuksen! Pääsin sitten kääntäjän hommiin, kun englanninkieliset olivat loppuneet.

Samassa puistossa oli myös kaksi kunnon labyrinttia. Viimeksi olen ollut labyrintissä joskus Muumimaailmassa ehkä kymmenen vuotta sitten :D Toinen näistä labyrinteistä oli tosi iso, ja sinne ei saamut mennä ilman sellaista ohjepaperia (vähän pisti hymyilyttämään, kun oltiin Madisonin (USA) kanssa oltu kyseisessä labyrintissä ja ruvettiin ihmettelemään että mihinkäs kaikki muut on hävinnet (sieltä labyrintistä kuitenkin näki vähän aitojen yli). Tultiin sitten pois sieltä ja löydettiin muut sisältä kuuntelemassa kyseisiä ohjeita. Myöhemmin sitten saatiin laput ja lähdettiin porukoissa labyrintteihin..)

Siinä näkyy labyrintit. Toi peuratsydeemi on se isompi ja pienempi näkyy (huonosti) vasemmalla

Sunnuntaiaamuna tultiin takaisin leiripaikalle. Oli taas pitkästä aikaa semmoinen 'tylsä päivä' jolloin ei tehty mitään. Ihmiset aika paljon luki maanantain unkarinkokeeseen, mutta omaan tapaani olin liian laiska sellaiseen.

Maanantaina oli sitten thö test, joka ei edes ollut kovin paha (sain 98% oikein). Illemmalla alkoi sitten iskeä se totuus, kohta pitää sanoa heipat näille kaikille ihanille ihmisille aika pitkäksi aikaa. Me keräännyttiin yhteen huoneeseen ja aluksi kuunneltiin vaan kaikenlaista musiikkia. Sitten joku keksi, että jokainen maa laulaa jonkun laulun. Uskokaa tai älkää, myös meitsi vetäisi surkealla äänellään surkean kansanlaulun 60 ihmisen edessä. Mä varoitin niitä etukäteen, että suomalaiset laulut on surullisia, mutta oli kuitenkin vähän hämmentynyt fiilis kun yhtäkkiä kesken sen kaiken riekunnan joku laulaa kunnon mollisävelmän (ja koitin vielä valita semmosen ei-ihan-niin-surullisen) xd

Maailmankansalainen :') vedin päälle kaikki liput, jotka löysin (kaikki siis kulki tuolla omat liput harteilla)
Tiistai tuntui vähän samalta kuin Suomesta lähtö. Piti sanoa heipat kaikille ja kaikelle ja lähteä kohti jotain ihan uutta. Itse lähin kahentoista aikaan kuudenneksi vikana, ja me vitsailtiinkin siinä, että se oli kuin kauhuelokuva. Yksitellen joku aina 'kuolee' ja meitä on yksi vähemmän. Tosiasiassa odotettiin kyllä kaikki innolla meidän perheitä.

Meillä on nyt kolmen kuukauden yksinmatkustuskielto, elin toisinsanoen ei saada mennä tapaamaan muita vaihtareita muihin kaupunkeihin. Meitä täällä Budapestissa on kyllä tosin 14.. :D Koitan silti olla aika paljon paikallisten kanssa, nyt ensin isäntäperheen ja sitten myöhemmin koulukavereiden.

Isäntäperheiden odottelua..
Hetalistit ♥ Mulla on vielä noin miljoona yhteiskuvaa ja selfietä ties kenen kanssa, mutta musta tuntuu ettei ketään kiinnosta :D
  

sunnuntai 17. elokuuta 2014

Vaihtarit on yhtä isoa perhettä

Ei, vieläkään ei tule kuvia. Päätin vain kertoilla vähän fiiliksiä taas, kun ne on muuttunu tässä sitten viimepostauksen.

Tosiaan, täällä on paljon kivempaa nyt ku oppitunnit ja muut aktiviteetit on alkanut. Joka päivä on edellistä parempi, ja viimeiset kolme päivää ovat olleet ihan mahtavia!

Tää on jo mun yhdeksäs päivä Unkarissa. Vieläkään tää ei tunnu Unkarilta, vaikka ollaan tuolla ulkopuolellä käytykkin päivittäin. Huomaa kuitenkin, että nyt ei olla Suomessa suomalaisten keskellä. Ei pelkästään kielen takia, mutta nää ihmiset (lattarit, jenkit, kanadat, aussit lähinnä) on ihan erilaisia kun suomalaiset! Tai siis niillä on eri tapoja. Aina, kun joku aivastaa, kuuluu jostain "Bless you" tai unkarilaisittain "Egészségedre!" (koittakaapa sanoa toi :D suunilleen ägeesšeegädrä. Tosin noi vokaalit on ihan erilaisia kun suomessa, joten vaikee kirjottaa. E on vähänkuin e:n ja ä:n välimuoto ja é ii:n ja ee:n)

Ihmiset halaa toisiaan ihan koko ajan, jopa pussaa poskelle (muutenkin kuin vaan tervehdysposkipusu) vaikka oltiin tunnettu vasta kaksi päivää. Mä suomalaisena oon tottunut, että kaikilla on se puolen metrin oma alue, joten tuntuu hassulta. Vaikka täytyy kyllä myöntää, että halaaminen on ihan kivaa.

Kuitenkin, jos hipaiseekin vahingossa vaikka kättä, niin pitää pyytää anteeksi.

Aina kun joku tulee vastaan, pitää katsoa pitkään silmiin ja hymyillä leveästi, muuten kysytään, että onko kaikki okei. Ylipäätään kysytään koko ajan, että ootko okei. Siihen pitää vastata, että kyllä oon ja kiittää. Muutenkin kiitetään paljon.

Jos on hiljaista, yritetään väkisin vääntää jotain keskustelua tai pistetään lattaripopit täysille.

Mutta nyt mä oon tottunut tähän. Tuntuu, että Suomi olisi jäänyt taakse eilen, mutta että olisin ollut täällä kuukauden. Tää paikka on meidän home away from home. Mulla on ihan hirveesti uusia kavereita, jotka ennen oli vain nimiä Facebookissa. Tai nimiä, joita en ollut kuullutkaan.

Mun nimi on muuten yllättävän haastava. Muutamat brassit muistaa/jaksaa sanoa sen, mutta suurimmalle osalle ihmisistä oon Mica, Mikayla tai ihan vaan Finland. Mulle se on ihan okei, ei se niin tärkeetä oo kunhan mä ymmärrän että musta on kyse. Aluksi oli kyllä vähän hassua olla Suomi.

Ylihuomenna lähen hostperheeseen. Jännää. Sieltä Budapestistä päin sitten kertoilen enemmän tästä leiristä ja Unkarista. Uskallan toivoa, että siellä on parempi netti.

maanantai 11. elokuuta 2014

Täällä ollaan ja vieläpä hengissä!

Juu, tää tosiaan on jo mun neljäs päivä täällä Unkarissa. En vaan oo saanu aikaseks kirjottaa.. Eikä kyllä ihan kauheesti kirjottamista ookkaan :D

Nyt me ollaan täällä Szegedissä kielileirillä. Kerron tästä enemmän ja kuvien kanssa jossain vaiheessa enemmän, mutta sanottakoon että täällä on ollut vähän tylsää kun ollaan vaan hengailtu ja vasta huomenna alkaa tapahtua. Mutta kyllä me vaihtarit osataan, ollaan nyt esimerkiksi opetettu toisillemme kirosanoja eri kielillä. Perus. Nyt osaan kiroilla mandariinikiinaksi.

Me ollaan täällä aika eristettyinä ja kaikki puhuu vaan enkkua, espanjaa, portugalia ja kiinaa, joten tää ei tunnu kovin Unkarilta. Kuulemma tää onkin ihan erilainen paikka kuin muu Unkari ja että sitten hostkaupungissa on paljon kivempaa.

Tänään päästiin ekaa kertaa tän alueen ulkopuolelle, käytiin kaupassa. Mä rakastan tätä maata. Ostin 0,6 litraa Pepsiä ja kolme erilaista unkarilaista suklaapatukkaa ja se makso 530 forinttia eli n. 1,80 € Ja kaks niistä suklaapatukoista oli semmosia, missä on jotain tuorejuuston tapasta sisällä. Kuulostaa pahalta, mutta mä rakastan niitä. Toinen oli mansikan ja toinen ihan tavallisen makunen. Nomnom.

Muutenkin Szeged oli ihanan näkönen. Taino, me käveltiin vaan kilsa tai pari semmosella omakotitaloalueella, mutta nää talot on niin söpöjä! Laitan kuvia myöhemmin kaikesta.

Huomenna alkaa unkarin oppitunnit. Tavallaan odotan sitä, vaikka se onkin varmaan aika tylsää. Mutta kiva tehdä jotain järkevää.

Viikon päästä tiistaina leiri loppuu ja lähetään hostperheisiin. Vaikka täällä meneekin ihan hyvin, en malta odottaa että pääsen Budapestiin ja oikeesti alottamaan vaihdon! Koska ei tää oo vielä sitä :D

perjantai 8. elokuuta 2014

Hei kaikki kuulkaa taas matkaa teen..

...ja mä tiedän, minne mä meen.

No, ainakin suunnilleen. Tiedän, että Budapestin lentokentältä mut viedään Etelä-Unkariin Szegediin kielileirille ja sieltä haetaan 19. päivä perheeseen Budapestiin. Ensimmäinen syyskuuta aloitan koulun. Eli sinänsä tiedän, mihin oon menossa. Mutta sitten oikeesti en tiedä mitään.

Vaikka oisin kuinka paljon jutellut ihmisten kanssa, en silti tiedä kunnolla keitä tulen tapaamaan, kenen kanssa asumaan, kenen kanssa käymään samaa koulua.

En tiedä, mitä haasteita ja kokemuksia tää vuosi tuo tullessaan.

Tiedän vain, missä fyysisesti tulen olemaan (muutamat ekat kuukaudet), mutta käytännösdä en tiedä vielä mitään.

Mutta kuten viime viestissä sanoin, se on ihan okei. Enemmän kuin okei. On kivaa, kun kaikki tulee olemaan ihan uutta ja ihmeellistä. Tiedän, että tuun nauttimaan näistä ekoista viikoista todella paljon.

Vaikka on se varmaan myöhemminkin ihan kiva, kun siitä elämästä siellä tulee arkipäivää. Kun osaan kieltä, tiedän kuka kukin on ja mitä pitää tehdä missäkin tilanteessa. Kun en enää ole niin avuton. Ja kun huomaan, että hei, mähän elän mun arkielämää täällä yhdessä maailman kauneimmista kaupungeista.

Kaikki kysyy, että jännittäkö. Ei jännitä. Vieläkään. Ainut mitä oon jännännyt, on että saanko kaikem tehtya ajoissa. Nyt oon vaan tosi innoissani tästä kaikesta. Se mistä haaveilin vielä vuosi sitten, on nyt tapahtumassa. Ihan oikeasti. Vaikka vieläkin on vähän epäuskoinen fiilis. Uskon, että se kohta vaihtuu turistifiilikseksi ja sitten joskus hitaasti huomaa, että ei hitsi, täällä sitä nyt pitäis vuosi elää.

Nyt kirjottelen puhelimella Riian lentokentällä Latviassa. Ei tää onneks ihan niin käpypaikka oo kun mitä ajattelin, muuten voi väittää ettei täällä tylsä tuu tän neljän tunnin aikana..

Lento tänne meni tosi hyvin. En ikinä jaksa laskea lentojen aikoja, joten mulla ei ollu hajuakaan (tai no pieni) näiden lentojen kestosta. Koska lähtö oli aikaisin (lähtö 7.40) ja olin saanut nukuttua vain pari tuntia, yritin saada vähän kirittyä niitä univelkoja tossa koneessa. Siinä sitten istuin silmät kiinni ja ajatukset harhaili jossain missälie. Hetken päästä mun päähän alkoi sattua vähän, niinkuin aina 20 min ennen laskua. Lentoa oli takana kuitenkin vajaa 40 min, joten en uskonut itseäni. Seuraavan kerran silmät avatessani oli maa parin kilsan päässä. Oli vähän hassu fiilis :D (Teitä kaikkia kiinnosti.) Latvia on muuten söpön kuulosta, vähänku venäjän ja viron sekotus :')

Pakkaamisesta en muuten tehnyt erillistä postausta, mutta sanottakoon, että meillä ei kotona tai iskällä ollut toimivaa vaakaa. Jossain vaiheessa isäpuoli mittas että 19 kg (raja 20 kg), ja siihen sitten lisäilin vielä tavaraa ja otin myös pois aika paljon. Lopputulos oli kuitenkin se, että reilu 7kg ylipainoa... Aluksi oli vaan vajaa 24kg mutta sitten käsimatkatavaroitakin oli 13 kg (max 8kg) ni piti vähän lisäillä matkalaukkuun, kun sai samalla hinnalla... Kysymys kuuluu, että mistä kaikesta mä nää kilot repäsin! (Toisaalta tuota ekaa 19kg oon vähän epäillyt alusta alkaen. Se vaaka oli rikki ja en tajuu miten sillä muka sai jotain punnittua :D) Tuliaiset (niistäkin teen joskus postauksen. Mutta esim. kolme pikku Mariskoolia painaa oman painonsa..), läppäri ja sitten vaatteet ja nää..

Mutta muutama tunti täällä Latvian maalla (okei melkeen), sitten toinen lento (sais mennä yhtä nopeesti) ja jos kaikki menee hyvin niin 14.35 olen Unkarissa.

P.S. Mun takana puhuttiin viroa ja luulin sitä pitkään suomeksi.. en kai mä ny vielä voi ruveta tällaseks vaikka ne vähän samankuulosia onkin? :'D ja lentokoneessakin tuli enkku ihan automatic

P.P.S Tän viestin tägäsin sekä "vaihdossa" että "ennen vaihtoa", en osannyt päättää. Vaikka Suomi onkin jo takanapäin niin Unkarikin on vielä edessä.

P.P.S. Lisättäköön vielä, että tuossa kierrellessäni huomasin, että täällä on ihan suht laajakin Fazerin valikoima. Ihan niin koti-ikävä ei kuitenkaan ole ehtinyt tulla :')

tiistai 5. elokuuta 2014

Mähän alan olla valmis lähtöön

Niin. Tässä viimepäivinä on tullut tehtyä kaikkea lähtöön liittyvää. Nyt on pakattu, ostettu tuliaisia (okei, pitää kyllä ostaa vielä ruokaa), maksettu kaikki maksut, hankittu vakuutus, tehty Suomi -esitelmä, soitettu KELAlle (sieltä muuten vastasi itsekkin Rotaryvaihdossa ollut :D) ja siivottu (sitä kyllä teen vielä huomenna). Myös monille kavereille ja sukulaisille on jo sanottu heipat..

Mulla on enää yksi yö omassa kodissa omassa sängyssä. Huomenna illalla ensin käyn vielä Rotarykokouksessa ja sitten lähden myöhään iskälle. Viimeisen Suomipäivän ja -yöt vietän sitten siellä. Tosiaan, mulla on enää tämä ilta/yö ja kaksi kokonaista päivää. Perjantaita en laske, koska kentällä pitää olla jo viiden maissa aamulla.

Silloin joskus pienenä vitosluokkalaisena, kun ensimmäisen kerran aloin näitä vaihtojuttuja ajatella, ajattelin koko lähtemisen erilaiseksi. Tai siis, että ensin olisi hakeminen, vähän jotain paperien täyttöä, sitten odoteltaisiin sijoitustietoja (en kyllä olisi uskonut miten tuskaista touhua sekin on) ja sitten tosta noin vain pakattaisiin laukut ja lähettäisiin. Enpä vielä vuosikaan sitten tajunnut, että miten pitkän matkan mä tuun kulkemaan jo ennen koko vaihtoon lähtöä.

Sähköposteilua Mäntsälän Rotaryn kanssa. Odottelua, että pääsenkö haastatteluun. Haastattelu nva:lla. Odottelua. Piirin haastattelu Helsingissä. Musta tosiaan tulee vaihtari! Odottelua. Laitettiin pystyyn suomalaisten rotaryvaihtareiden FB- ja WhatsApp -ryhmät. Stressaavaa odottelua, milloin saan hakemukset täytettäväksi. (Tää oli kyllä varmaan kauhein kohta kaikesta! Kaikki muut oli jo saanut sen linkin sinne hakemukseen mutta mulle sitä ei kuulunut..) Jumalaton kasa stressiä ja hakemuksen täyttöä. Saanko sen tehtyä ajoissa? Ja vieläpä oikein? Odottelua, odottelua. Mihin maahan pääsen? Maatiedot, ehkä parasta ikinä. Olin niin onnellinen ja iloinen vaikka kuinka pitkään. Odottelua. Piirikoulutus. Odottelua. Pikkuhiljaa tutustumista vaihtareihin, jotka nään kolmen päivän päästä Unkarissa. Odottelua. The Lahden koulutus. Odottelua. Kesäloma. Lähtövalmisteluja. Ja vieläkin odotan.

Siinä mun viimevuosi, jos ajatellaan pelkkiä vaihtojuttuja. Sähköpostia oon käyttänyt (ja odottanut!) enemmän kun koko mun elämän aikana! Muistan kun aina esim. mopokoulun jälkeen oli pakko tarkistaa, että oliko tullut viestiä. Ja se tunne, kun oli.

Toki tässä nyt on tapahtunut vaikka mitä muuta. En kuitenkaan voi väittää, ettei vaihto olisi jo tän vuoden aikana ollut iso osa mun elämää. Joka päivä sitä kuitenkin on tullut ajateltua. Ei toki koko aikaa, mutta joka päivä kuitenkin. Joinakin päivinä enemmän, toisina vähemmän.

Muistan myös, kun Micaela-(tai oikeastaan niinä päivinä vielä Mari)-12v luki ensimmäisiä vaihtoblogeja. Italiasta. Luin juuri näitä postauksia viimeisistä päivistä Suomessa ja lähtötunnelimista. Ajattelin, että ne lähtevät vaihtarit olisivat jotenkin, en tiedä, ihan valmiita. Kuin aikuisia, jotka jo tietävät mitä ovat tekemässä. Musta ei tunnu yhtään aikuiselta ja en tosiaan tiedä, mitä oon tekemässä.

Mutta se on musta jotenkin hauskaa. Tykkään hieman eksyneestä ja pöllähtäneestä fiiliksestä, usein yritänkin eksyttää itseni esim. metsään tai vieraaseen kaupunkiin (tää ei äiti kyllä koske sitä Lahden keikkaa, jolla meinasin kuolla hypotermiaan). Silloin löytää aina jotain uutta.

En oikein tiedä, mikä idea tässäkin tekstissä on. Lähtöfiiliksistä mulla ei ihan kauheesti oo kertoa. Tai tottakai mä oon aivan älyttömän innoissani ja muuta, muttei sitä kuitenkaan jotenkin osaa kuvitella lähtevänsä. Tuntuu vähän kuin lukisi jotain todella hyvää ja koukuttavaa kirjaa, jonka päähenkilö on lähdössä. Tavallaan samaistuu päähenkilöön ja elää mukana, muttei sitten tietty kuitenkaan. Luen kirjaa aina, kun mietin vaihtojuttuja ja sitten lopetan lukemisen, kun palaan takaisin "muuhun" elämään.

Mutta niin. Kolme päivää. Enköhän mä viimeistään sitten siellä Hesa-Vantaalla tajua, että mihinkä olen nyt ryhtynyt.

Kolme päivää.

Paitsi että se on jo yli puolenyön. Korjaan.

Kaksi päivää.

Mä lähen ylihuomenna!