tiistai 28. lokakuuta 2014

Sluibailua ja lomailua

Nyt mulla oikeesti alkaa mennä hermot. Taas blogger poisti kaikki tekstit tästä postauksesta. Kai sitä nyt on sitten pakko kirjottaa uudestaan...

Rankkaa tää vaihtarielämä.

Wienin jälkeen maanantaina ja tiistaina oli teemapäivät, eli ei ollenkaan tunteja ja koulustakin päästiin jo 12.30. Maanantai oli aika tylsä, istuttiin ryhmissä ja suunniteltiin jotain, mistä mä  en ymmärtäny  mitään. Tiistaina sitten oli jo kivempaa, kun mentiin kuvailemaan Margaretinsaarelle kevään Comenius-projektia varten.

Sieltä saarelta
Keskiviikkona oli normaali koulupäivä, mutta torstaina oli joku vapaa (ilmeisesti Október 23 eli Unkarilaisen kansannousun muistopäivä tai jotain). Perjantaikin oli vapaata, koska meillä oli koulua lauantaina 18.10. (joku taisi tosin olla Wienissä silloin..)
Tylsät kuvat on tylsiä
Hostperhe lähti neljäksi päiväksi sukuloimaan, joten keskiviikosta sunnuntaihin olin 'hoidossa' mun counsellorin luona. Ne asuu eri puolella Budapestiä, joten näin paljon uusia paikkoja. Se talo oli muuten yksi hienoimmista, missä oon koskaan ollut.
Mentiin libegőllä, eli jollain tollasella ketjuhissillä
Kävin muuten ekaa kertaa leffassa täällä. Oikeestaan kahesti. Ekana käytiin kattomassa the Maze runner counsellorin tyttären kanssa ja Annabelle vaihtareiden kanssa. Ihan ok molemmat, mutta ei mitään elämää mullistavia.

tiistai 21. lokakuuta 2014

Wien ja Sopron 17.-19.10.2014

Perjantaina sain nukkua niin pitkään kuin halusin ja mitä tapahtuukaan: herään kaheksalta. Mihin tää maailma on menossa?

Kai se oli ihan ymmärrettävää, puolilta päivin kuitenkin tavattiin vaihtareiden kanssa WestEndissä ja otettiin matka kohti Itävaltaa ja Wieniä (joka on muuten randomisti Bécs unkariksi..) Kyseessä oli siis Rotaryn retki, jonka tarkotuksena oli kuulemma vaan se, että tavataan vaihtareiden kanssa :D Nähtiin Wienissä myös Itävallan vaihtareita. Olisi kyllä tarvittu paljon enemmän aikaa niiden kanssa! Onneksi ne kai tulee huhtikuussa tänne Budapestiin.

Tosiaan, aika Itävallan vaihtareiden kanssa oli rajallinen, joten mun pääintressi ei varsinaisesti ollu valokuvaamisessa. Räpsin vaan kuvia sieltä täältä ja sen huomaa. Vähän harmittaa, kun esim. Stephansdom meni vähän ohi pelkästään vaihtareille pälättäessä. Mielummin kuitenkin näin päin.
Väliajalta (? onkse sen nimi? Se tauko kuiteski). Oltiin jopa niin paljon perillä tosta, ettei tiedetty että loppuko se kokonaan vai oliko tää vaan tauko.
Perjantai-iltana meillä oli kaiken säädön jälkeen 20 minuuttia aikaa valmistautua teatteria varten. Kyseessä oli musikaali Kiss me, Kate. Se oli ihan okei ja aina välillä ymmärsin jotain saksaksi, mutta juoni ja idea meni kyllä ohi ja kovaa. 
Joku museo (:D hyvin kiinnitin huomiota, tuollakin kupattiin parikytä minuuttia pihalla. En tiiä miksi.)
Lauantaina rytmi oli suunnilleen tämä: venailtiin vaikka kuinka kauan kaikissa random paikoissa, juostiin kauheella kiireellä jonnekkin ja sitten vetelehdittiin siellä kunnes taas tuli kiire. Kävi kyllä vähän sääliksi niitä Rotexeja, jotka yritti liikuttaa tätä 60 vaihtarin laumaa kun kaikki pysähty kuvaamaan ja ottamaan selfieitä (joita muuten on ihan liikaa tältä reissulta..)
Kuten näkyy, nää kuvat on vaan nopeita räpsyjä lennosta. Parempi kuin ei mitään, kai?
Spot the Finn. Parlamenttitalon edessä. Toi oli semmonen kreikkalaistemppelin tyylinen myös sisältä
Oli niin ihanaa, kun saksaa oli joka puolella (tää nyt on aika huono esimerkkikuva). Ja itävaltalaisilla on söpö aksentti :3
Itävallassa on yksi suomalainen vaihtari, Nelli! Oli kyllä niiiin outoa puhua suomea ja perjantaina ei meinannut onnistua.. vaihettiin hetkeksi englantiinkin. Kaikki oli muuten ihan innoissaan ja käski meidän puhua suomea, koska ne halusi kuulla. Meillä oli sitten usein semmonen piiri ympärillä ihmettelemässä
Schönbrunnista. Siellä ei tavallaan saanu ottaa kuvia, mutta piti nyt tosta yks ottaa. Sitäpaitsi ne kielsi vaan kamerat. Tää on puhelimella. Eh.
Tykkäsin Schönbrunnista tosi paljon ja oli jotenkin kiva bongata sieltä kaikkia hallitsijoista, joista oli kuullut vähän jotain. Kuten nyt vaikka Marie Antoinette ja Sisi.
Lauantai-iltana tultiin sitten takaisin Unkariin (en ees huomannu rajaa ja yhtäkkiä vaan oltiin Sopronissa ja olin ihan whaat ollaanko jo Unkarissa. En ollu ainoo ihmeissään oleva.)
Länsi-Unkarin yliopisto. Painottaa joihinkin metsäjuttuihin
Tossa meille sanottiin, että joku hälytys pitää ottaa pois päältä ja menee pari minuuttia. Lopulta venattiin tuolla tunti ja ei edes päästy sisään.. tuolla olisi kai ollut kaikkia puihin liittyviä pelejä ja muuta.
Tasainen Unkari. Tää ei oo paras kuva, varsinkin tuolla itäpuolella se näyttää paljon vahvemmalta kun ei oo niin paljoa puita. Otan kuvan joskus kun mennään sinne seuraavan kerran.

Koko Unkarin poppoo Wienissä (c) Oliver
Sopron oli nätti renessanssityylinen kaupunki ihan läntisessä Unkarissa. Joskus Itävalta-Unkarin hajoamisen aikaan niillä oli äänestys, että kumpaan maahan liitytään ja he sitten valitsivat Unkarin. Siellä oli paljon saksankielisiä kylttejä ja koulussa jengi opettelee enemmin saksaa kuin englantia. Sopronin saksankielinen nimi on Ödenburg. Madison Alaskasta muuten asuu siellä.

Kuvia en ottanut, koska lauantai-iltana oli ihan pimeää ja oli muutenkin ihan väsynyt. Sillä tavalla väsynyt, että hihitti kaikelle... onneksi en ollut ainoa, mutta monesti kyllä pyysin huonekavereilta anteeksi että en oikeesti oo tällanen.. kyllä ne sen tietääkin. Mä kuulemma näytän muuten kokoajan surulliselta, joten pari tyyppiä otti asiakseen etten ikinä saanut olla hetkeäkään yksin :') Ihania nää meksikaanit ja brassit (joita Unkarissa on muuten ihan luvattoman paljon ja Itävallassa oli vaan pari)

Koitinpa muuten Itävallassa puhua ruotsia ruotsalaiselle vaihtarille, ja siitäkin vähästä puolet oli saksaa.. Men jag vill inte glömma svenska! (Mulla ei oo mitään hajuu ton lauseen oikeellisuudesta) Koska totta puhuen ruotsi on musta ihan kiva kieli. Myös ranska meinaa unohtua.. täällä on kyllä ranskalaisvaihtari, mutta vaikka se onkin mun ihan hyvä kaveri, niin en uskalla puhua ranskaa sen kanssa kun hän kyllä kuuluu siihen joukkoon, joka ei yhtään anna virheitä anteeksi (en muista, että oonko jo tästä avautunut täällä). En jaksa kokoajan katsoa tuhahtelua ja silmienpyörittelyä.

Menipä ohi aiheen. Kaikenkaikkiaan reissu oli tosi kiva, muttei kyllä oikein antanut Wienille oikeutta, kun meillä oli niin vähän aikaa ja sekin meni sitten vaihtareiden kanssa. Näkemän perusteella kuitenkin tultiin siihen tulokseen, että Budapest on kivempi kaupunki. Ehkei ihan niin siisti, mutta tykkään enemmän tästä arkkitehtuurista. Wien oli vähän yksinkertaisempi, vaikka oikein koristeellinen sekin. Kyllä joskus uudestaan haluaisin käydä, vaikkei mitään kauhean suurta säväystä tehnytkään. Tai ehkä juuri siksi.

maanantai 13. lokakuuta 2014

Syyt mun vaihtarikiloihin osa 1: unkarilaiset ruokatottumukset

Tää postaus(sarja) on omistettu vain ja ainoastaan ruoalle. Tällä kertaa pälätän ihan vaan ruoka-ajoista ja muista tottumuksista.

Unkarilainen ruoka on noh, aika raskasta. Rasvaa ja suolaa ei säästellä. Paprikaa ja hapankermaakin tungetaan suunnilleen kaikkeen. Tuoreita vihanneksia (=paprikaa, joskus tomaattia) syödään lähinnä aamupalalla ja muuten sitten on jotain säilykkeitä, joita mä en kyllä vieläkään osaa arvostaa. Hedelmiä täällä tosin syödään selkeästi enemmän, varsinkin omenia on mennyt vähintään yksi päivässä kun taas Suomessa se jostain syystä oli mulla lähinnä omena kuukaudessa. Myös persikat tuntuu olevan suosiossa.

Syön aamupalan arkisin joko 6.30 tai 7.30. Yleensä se on leipää (tietty vaaleeta, mut siihen on jo tottunut ihan hyvin), jonka päällä on vajkrémiä. Vajkrém tälleen suoraan kääntyy voikerma, se on joku maitotuote ja muistuttaa aika paljon tuorejuustoa, muttei vaan ole juustoa. Sitä saa kai eri mauissa, mutta ite oon maistanu vaan jotain sipulisysteemiä ja paprikasysteemiä. Niistä enismmäinen on mun lemppari. Juomana on aina teetä. Täällä (ainakin mun perheessä) tee juodaan paljon kylmempänä kuin Suomessa, yleensä se on jotain 50-70°C. Oon myös ihan kylmää teetä juonu. Siis periaatteessa jääteetä, mutta oikeeta teetä (eikä maistu samalta). Pari kertaa oon juonut myös normaalilämpöstä ja hostit on ihan "Varo, se on kuumaa!!" ja silmät pyöreinä sitten kattovat kun kuitenkin juon sitä varotuksista huolimatta..

Päivän tärkein ruoka on lounas, jonka arkisin syön koulussa. Se on sen verran mielenkiintoista aina välillä, että omistan sille myös yhden oman postauksen tässä sarjassa. Aina lounaalla, oltiin kotona tai koulussa, on alkukeitto. Se voi olla myös makea, ekana iltana perheessä persikkakeitto oli pienoinen yllätys. Hyvää se kyllä oli. Ruoan kanssa syödään koulussa leipää, mutta sen päällä ei oo edes voita. Lounas on puolenpäivän aikaan ja koulussa sinne mennään viidennen, kuudennen tai seitsemännen tunnin jälkeen (tänään oli eka kerta kun päätettiin Sammyn kanssa ettei mennä viidennen jälkeen, oli nimittäin kauheet jonot jostain syystä). Aluksi oli vähän hassua, että ruoan jälkeen on enää 1 tai 2 tuntia. Jos haluaa, niin voi käydä syömässä myös koulun jälkeen.

Kotiin tullessa meillä ei oo mitään erikoista yhteistä ateriaa. Joskus on jotain lämmintä ruokaa, mutta aika usein menee leipä- ja hedelmälinjalle..

Täällä käytetään veistä paljon vähemmän. Koulussa sitä ei aina edes saa ja sisäisesti itken aina, kun joudun syömään pelkällä haarukalla. Ekana iltana perheessä persikkakeittoa seurasi spaghetti. Sekin pelkällä haarukalla, eikä sitä edes pyöritetty siihen vaan imastiin vaan. Yksinkin ollessa mun tekee pahaa 'sikailla' tolleen ja oli kyllä tosi oudon tuntuista tehä sitä tossa tilanteessa.

Muutenkin veistä käytetään vähän eri tavalla. Yhdessä esim aamupalaa syödessä kaikilla on vain oma terävä veitsi, jolla sitten myös voidellaan se leipä. Aluksi se tuntui oudolta mut nyt siihenkin on tottunut.

Täällä ei muuten turhia nuukailla, tarjoiluastioista on ihan ok ottaa tavaraa omalla haarukalla tai kädellä.

Voin muuten sanoa, että on älyttömän awkwardia, kun sulle tarjotaan että otapa tästä tätä ruokaa ensimmäisenä ja sulla ei oo hajuakaan, että miten sitä pitäisi ottaa tai syödä. Mulla meni myös hetki, että tajusin edes että miten esim. sitä paprikaa leikataan.

Mutta, täällä siis on oikeestaan vaan kaksi aikaa, jolloin aina syön säännöllisesti ja muuten on sitten vähän vaihtelevaa. Lisäksi koulussa on büfé ja joka nurkalla leipomoita ja niistä kaikilla on yleensä koulussa jotain, jota sitten syödään pitkin päivää.

Aika monesti tässäkin sanoin, että "alussa", "mutta sitten kun tottui" ym, eli oon kyllä jo aikalailla tottunut tähän unkarilaiseen keittiöön ja ruokailurytmiin ja voin kyllä sanoa että ruoka on täällä älyttömän hyvää (vaikka Tyyni sä et varmasti uskokaan mua).

Kuten jo sanoinkin, tää on vaan eka osa tästä sarjasta ja mulla on mielessä muutama asia, joista kirjoittelen tarkemmin tähän sarjaan. Eli älkää huoliko, saatte kyllä kuvia ja kuvauksia unkarilaisista ruokalajeista ja muista!

perjantai 10. lokakuuta 2014

Kuulumisia vol 2 (erittäin sekalainen ja sekava)

Edellisestä postauksesta on päässyt kulumaan 10 päivää. Taaskaan mitään erikoista ei oo tapahtunut ja ihan vaan siksi en oo kirjotellut.

Toissapäivänä tuli kaksi kuukautta täyteen Unkarin maalla. Tähän mennessä kaikki on mennyt uskomattoman helposti. Välillä on ollut Suomea ikävä, eniten asioiden helppoutta, mutta ne on olleet ihan ohimeneviä ja lieviä. Mutta tosiaan, Suomessa aika tiesin mitä tapahtuu ja mulla oli jonkin sortin kontrolli asioista. Täällä taas en ymmärrä tai tiedä mitään. Sekin on kyllä alkanut helpottaa. Tai sitten oon vaan tottunut idioottina olemiseen.

Mutta tosiaan, aina välillä jopa ymmärrän tosta mongerruksesta jotain. Säännöllisin väliajoin puhun sitä itsekin. Siinä tosin on vaan se huono puoli, että jos kysyn jotain unkariksi niin harvemmin ymmärrän vastausta. Kuitenkin oon onnistunut juttelemaan myös niiden mun luokkalaisten kanssa, jotka puhuu vähemmän englantia kuin mä unkaria.

Yksi näistä, Tamás, päätti yhdellä tylsällä tunnilla leikkiä Google kääntäjällä. En nähnyt mitä se käänsi, mutta ensin se katsoi sitä näyttöä ja siristi silmiään, sitten mua ja taas sitä näyttöä. Sitten mä näin että käänettävä sana oli 'kyllä', mikä unkarilaiselle varmaan näyttääkin aika hirviölle, kun äätä ei ole ollenkaan ja y esiintyy vaan yhdistelmissä ty (lausutaan suunnilleen tj), ly (j), gy (dj) ja ny (nj). Mutta kyllä se sitten ihan hyvin onnistui kun kerroin, että miten se sanotaan (kuitenkin unkarin ü on y ja e aika ää:mäinen).

Tällaset pienet asiat oikeesti vaikuttaa paljon ja vieläkin tuun hyvälle tuulelle tota ajatellessa vaikka se oli.. maanantaina. Plus kaikki muut ihan pienet asiat. Esimerkiksi tänään eka tunti olikin peruttu ja meitä oli vaan neljä mun luokkalaista. Mä soitin niille suomalaista musiikkia ja ne mulle unkarilaista. Ja ei yhtään enää haitannut, ettei kukaan ilmottanut mulle, että olisin voinut tulla kouluun tuntia aikasemmin. Ainakin mulla oli tosi hauskaa, vaikka toikin oli ihan älyttömän pieni asia.

Koulussa on äärettömän tylsää. Tylsyyden karkottamiseksi kuuntelen musiikkia ja kirjottelen kaikkea ihan randomia (mikä on aiheuttanut kauheasti kiinnostusta. 'Mit írsz?' Koitapa siinä sitten unkariksi selittää etten kirjota oikeestaan mitään vaan ihan kaikkea mitä tulee mieleen.) Kuitenkin, kuten olen täälläkin maininnut ja päiväkirjaani noin sadasti kirjottanut, mun luokkalaiset on ihan parhaita. Alkuaikoina ne oli vähän ujoja, mutta mitä kauemmin oon ollu täällä, sitä enemmän ne uskaltaa puhua mulle. Nyt ollaan jo siinä pisteessä, että kaikesta tylsyydestä huolimatta huomasin, että olin vähän pettynyt kun tajusin tänään, että huomenna on lauantai eli ei koulua. Anteeksi mitä? Ette usko, kuinka järkytyin. Yläasteella, varsinkin kasilla ja ysillä, oli tosi kivaa kanssa, mutta mitään tällasta en kyllä ole ikinä tuntenut. No ei siinä mitään, mun viikonloputkin on tosi kivoja täällä. Erilaisia vain, kun hengaan lähinnä vaihtareiden kanssa. Unkarilaiset on kuulemma tosi huonoja hengailemaan vapaa-ajalla. Mutta ei se haittaa, kyllä vaihtareista saa aina seuraa.

Otetaan nyt vaikka esimerkiksi se, että eilen Facen kaikkien rotaryvaihtareiden ryhmään (jossa on varmaan 23 000 jäsentä) tuli viesti, että voisiko kukaan hengata Budapestissä perjantaina. Tottakai, treffit Deákin Starbucksin edessä kahdelta. Kyseessä oli siis ukrainalainen, joka oli muutama vuosi takaperin jenkeissä vaihdossa ja nyt pari päivää Budapestissä. Oli kyllä ihan mahtava tyyppi (miten kaikki slaavilaiset jotka mä tapaan on niin ihania?)

Viikko sitten perjantaiaamuna hostisä sano mulle, että tuu kolmelta kotiin, me lähetään. Mulla ei ollut hajuakaan että mihin ollaan lähössä ja kuinka pitkäksi aikaa ja kun tulin kotiin, ei täällä ollut ketään ennen puol neljää (meille kielileirillä uskoteltiin, ettei unkarilaiset on aina aikataulussa ja ei ikinä akateemista varttia enempää myöhässä. Mun kokemukset on ollu vähän erilaisia. Ehkä sen oli tarkoitus pelotella lattareita, että ne ilmestyis paikoille ajoissa.) Kuitenkin, viime perjantaina lähdettiin taas ajamaan kohti maan itäpuoliskoa. Pysähdyttiin sitten Nyíregyházassa ja luulin, että jäädään sinne hosttädin (imeisesti?) luokse, mutta tunnin jälkeen jatkettiinkin sitten matkaa taas hostäidinäidin luokse. Viikonloppu sitten rampattiin isovanhempien luona ja vuorotellen syötiin molemmissa kaapit tyhjiks (okei se ei kyllä oo mahollista. Mutta paljon kuitenkin). Kerran, kun mentiin hostisän vanhempien luokse, oli pöydällä kasa skonsseja. Miten vaatimattomilta ne näyttikään! Mun kokemukset muutenkin skonsseista on muutenkin vähän nah. Mutta sitten (tietenkin) söin yhen. Ja toisen. Ja seittemännen. Ne oli taivaallisia.

Kun tää postaus jo valmiiks on näin sekava, ei kai haittaa vaikka tälleen ihan randomisti heittäisinkin tähän yhden unkarilaisen biisin, joka oli eka, jonka tiesin (ja tähän päivään asti myös ainoa.. ai kuin niin en kuuntele paljoa radiota täällä? Ja mun koulussa ihmiset kuuntelee lähinnä kansainvälisiä biisejä. David Guettan Lovers on the Sun soi koko ajan.)

Nyt Ibolya Oláhin Magyarország, olkaatten hyvät: