lauantai 29. marraskuuta 2014

Syyt mun vaihtarikiloihin osa 2: Kouluruoka

Nyt ei voi valittaa siitä, etten kirjoita tarpeeksi usein! Tänään tulee nimittäin jo toinen postaus. Sen kunniaksi, että mun kone suostui ekaa kertaa reiluun kolmeen kuukauteen yhdistämään nettiin! Halleluja ja maailman kahdeksas ihme!

Otsikko on siitä hämäävä, että kouluruoka ei ole syyllinen mun vaihtarikiloihin. Tää kouluruoka on yleensä vaan niin outoa, ettei unkarilaisetkaan tiiä, että mitä siinä lautasella on. Joskus meillä on myös normaaleja ruokia (leivitettyä kanaa ja riisiä, lihaa ja perunaa, pastaa ja sienikastiketta yms), mutta turhan usein on jotain ihan muuta.

Sam seuraavissa kuvissa demostroi meidän päällimäisiä tunteita kouluruokaan liittyen:
En muista, että oonko jo aikataulusta kertonut, mutta syömässä käydään viidennen tai kuudennen tunnin jälkeen (12.30 tai 13.35), mä käyn aina viidennen. Meillä kyllä kai on jotkut aikataulutkin, että milloin mikäkin luokka menee, mutta ei niitä kukaan noudata eikä niistä mulle oo mitään puhuttu. Aikaa syömiseen meillä on ihan liian vähän: kaksikymmentä minuuttia. Siihen on kyllä tottunut. Suomessakin joutui ruoan aika ripeeseen tahtiin syömään, mutta kyllä ekoina päivinä jäi täällä puolet perunoista lautaselle.
Mun ruokakortti. Tää on syyskuulta, koska siinä on vasta eka leima (kuukausittain viedään shekki kouluun. Se maksaa jotain pari-kolmekymppiä). Plus mun koulu luulee että mun nimi on Michela (se lukee myös parissa muussa lapussa)



Kysyin vieressä istuvalta että mitä tää on ja ei tiennyt. Ei maistunut oikein miltään.
 Hyviäkin puolia löytyy: ruoan kanssa on aina keittoa! Ja leipää. Syön sitten niitä koko rahan edestä. Aina silloin tällöin saatiin syksyllä myös omenoita.
Jos on kasviksia niin se on suolakurkkua tai hapankaalia
 Ruoka voi olla myös makeaa, kerran meillä oli esim. pastaa makean raejuuston ja tomusokerin kanssa. Sen lisäksi myös vähemmän eksoottisia munkkeja oli kerran, joskus oli unikonsiemenkakkua ja vaniljakastiketta ym.

Hampaisiin tarttuvia palleroita, joiden sisällä oli kirsikkahilloa (Sam ei tykännyt taikinasta ja näppäsin kuvan vasta kun hillot oli syöty :D)
Toi valkonen on tomusokeria
Ylläripylläri, toi kastike oli makeeta. Perunat on muuten outoja täällä. Rasvaisia ja maustetumpia, sama riisin ja oikeestaan pastankin kanssa.
Okei, tulipa jotenkin negatiivinen postaus. Mutta kouluruoka nyt vaan sattuu olemaan sellainen, mitä mä en tuu täältä kaipaamaan. Ainakin on joka päivässä vähän jännitystä, kun ei yhtään tiedä että mitä sieltä tulee. Ja sanon saman kuin moni muukin vaihtari: enää en valita suomalaisesta kouluruoasta.

Gólyahét

Jos joku valittaa siitä, että kirjotan liian harvoin, niin oon jo kahdesti kirjottanut tästäkin aiheesta (puhelimella ofc) ja ne molemmat katos. Jospa nyt kolmas kerta toden sanoisi.

Toissaviikolla meillä oli gólyahét eli kattohaikaraviikko. Olenkin siis gólya eli vasta lukion ekalla toisin kuin luulin.

Ysiluokkia on kaksi, 9.b ja 9.ny, ja mä olen beellä. Meille annettiin joka päivä tehtäviä ja niistä saatiin pisteitä. Loppuviikosta sitten laskettiin pisteet ja katottiin kumpi voitti. Tittididii, 9.b tietty!

Maanantaina mulla ei ollut oikeestaan mitään hajua että mikä tää juttu on. Koska Suomessa ei melkein kukaan pukeudu ikinä mihinkään teemapäiviin, oli munkin ruutupukeutuminen pelkkä huivi. Jotkut oli pukeutuneet kokonaan ruutuihin, päästä varpaisiin. Multa kysyttiin että häh, eikö sulla muka oo muuta.
Tiistaina sitten tytöt pojiksi ja toisin päin. Oltiin oikein nättejä ja komeita (+mua on turha ettiä kuvasta, olin kameran takana)
Keskiviikkona piti ottaa mukaan pehmolelu ja torstaina taas pukea päälle koulun t-paita ja tuoda kirjat roskasäkissä.

Yhdellä välkällä aina kokoonnuttiin ja laskettiin pukeutumispisteet ja sen jälkeen meitä juoksutettiin. Juostiin siis ympäriinsä letkassa kädet kädessä (ei auennut mulle) tai haettiin vastauksi kysymyksiin kuten "Kuinka monta tuolia on luokassa R29?"

Perjantaista odotin ihan semitavallista päivää. Oltiin harjoiteltu tanssia viikko ja luulin, että me jollain tunnilla esitetään se. Yhen maissa sitten kuulin, että meillä onkin illalla jonkilaiset juhlat gólyoille eli joudun olemaan koululla seittemään asti. Oli siellä ihan kivaa, mutta olin vähän outsideri kun muisteltiin aika paljon gólyatáboria eli ysien kesällä ollutta leiriä.

Aamulla mun piti muuten herätä puolituntia aiemmin, että ehdin hakea Starbucksista aamupalaa yhelle ylempiluokkalaiselle. Meille siis jaettiin joku luokalta 12 tai 13 ja meidän piti tuoda niille sitä aamupalaa, mitä ne halus. 
Kattokaa mitä ne pakotti mut pukemaan! Ja mut meikattiinkin näyttämään lähinnä sirkuksesta karanneelta zombilta (ei tässä kuvassa näy ihan samalla tavalla kuin luonnossa). En mä mikään tomboy ole, mutta täytyy sanoa ettei ollut ihan kauhean kotoisa olo tossa mulle erittäin huonosti istuvassa pinkissä topissa ja noissa sotkuissa. Lisäksi toi toppi oli aika läpinäkyvä, mikä kyllä ei tunnu unkarilaisia haittavaan. Joskus tyypeiltä näkyy niin paljon paidasta läpi että olisi ihan sama kun ei olisi sitä paitaa ollenkaan
Tältä koulussa näytti kaikkialla perjantai-iltana

sunnuntai 16. marraskuuta 2014

Sata päivää unkarilaista elämää

Tänään on mun sadas päivä Unkarissa. Aika menee nopeesti, mutta musta tuntuu että oon ollut täällä pienen ikuisuuden. Paikat ja tavat alkaa olla tuttuja ja osaan aina neuvoa turisteja, kun multa kysytään apua. Pelottavaa, että kohta on kulunut jo kolmannes mun vuodesta.

Huomenna mun blogikin täyttää vuoden. Siitä on siis muutamaa päivää yli vuosi, kun mentiin äidin kanssa nva:n luokse ja täytettiin se virallinen sitoutumispaperi, johon pistettiin myös (enemmän tai vähemmän) sitovat maavalinnat. 

Tästä nyt ei ole sinänsä tarkotus tulla mikään fiilispostaus. Ei mulla sen erikoisempia fiiliksiä olekaan. Joskus on huonompia päiviä (taino oikeestaan muutaman tunnin hetkiä vaan), mutta nyt taas on muutaman päivän ollut tosi hyvä fiilis koko ajan. Mutta siis, blogikaan ei niin usein päivity kun ei ole mitään sen ihmeellisempää kerrottavaa. Täällä mä elän normaalia arkea ja viikonloppuisin tapaan vanhoja tuttuja ja uusia tyyppejä. Eilen käytiin leffassa katsomassa Interstellar jenkkiläisten Haleyn ja Katen kanssa. Tänään sitten näin yhden Sabrinan (jenkeistä), joka viime vuonna oli Pohjois-Ruotsissa vaihdossa ja nyt asuu Budapestissä. Oli kiva puhua pohjoismaalaisia juttuja, vaikkei nyt ihan "aito" pohjoismaalainen ollutkaan kyseessä. Fazerin ja Maraboun suklaata, ruisleipää ja pullia. Kaikki toimii aina ajallaan (paitsi junat talvella). Ihmiset on avoimia (unkarilaiset on ihan uskomattoman rasisteja). Kaikkea sellasta. Vertailtiin myös Suomea ja Ruotsia. Paljon samaa, paljon erilaista. Sabrinan mielestä Ruotsi eroaa enemmän Unkarista kuin Jenkeistä.
Sunnuntaikävelyistä alkaa tulla mulle jo perinne. Mikäs siinä, kun aina voi mennä uuteen paikkaan ja missä tahansa on kaunista. Tänään ensin kävelin VI ja VII piireissä ja sitten muutaman kilometrin pitkin Tonavan rantaa
Tänään viimeinkin päätin mennä katsomaan tätä muistomerkkiä. Toisen maailmansodan aikaan monia juutalaisia ammuttiin Tonavaan, mutta ensin käskettiin ottamaan kengät pois, kun ne olivat kalliita. Tää sitten symboloi sitä, kuinka vaan kengät jäi jäljelle. Mukana oli myös parit ihan pienet kengät
Taivas oli nätti tänään
Sitten myös vähän muita kuvia. Ihan vaan koska teki mieli ja en oo muuallekaan näitä saanut tungettua.
Yksi mun monista lempinimistä, jolla Sam mua on päättänyt kutsua. Tätä käytän Starbucksissa silloin harvoin kun siellä jotain ostan (eli kun tunnen huonoa omatuntoa siitä että aina vaan istun siellä wifin takia), koska mun oikee nimi on ylivoimasen vaikea kirjottaa
Viimeviikon kävelyltä, VIII piiristä, jonka piti olla vähän juutalaisaluetta, mutta mä en kyllä sitä nähnyt. Ehkä liikuin kuitenkin vähän väärässä osassa. Nättiä siellä kuitenkin oli. Kävin muuten myös House of Terror -museossa. Ei kyllä tätä maata turhan hellästi olla käsitelty
Suomi ja Meksiko ♡
Mitäs tässä nyt vielä. Tänään on myös iskän synttärit siellä Suomessa ja Emilian (hostsisko) synttärit täällä Unkarissa. Onnea nyt vielä täälläkin, vaikka molemmille oonkin jo muuten onnea toivotellut ja Emilia ei edes lue tätä.

P.S. Vieläkin, vieläkin aina mun sormet meinaa kirjotaa Budaoest oolla. En tiedä miten se nyt on niin ylivoimaisen vaikeaa kirjottaa Budapest.

tiistai 4. marraskuuta 2014

Mitäs mä sitten loppujen lopuksi teinkään syyslomalla?

En mitään. Tai siltä musta tuntuu. Hengailin vaan vaihtareiden kanssa. Niitä nyt loman aikana tuli aika paljon Budapestiin myös muista kaupungeista ja lisäksi meillä oli Halloween partyt, joihin en kyllä päässyt.. Oli ihan kiva kuitenkin nähdä muita vaihtareita! Ja oon vaan ilosempi, että asun Budapestissä.. Vaikka tosiaan onhan pienemmisäkin paikossa omat puolensa. 

Loma oli ja meni. Itseasiassa kirjoitan tätä tunnilla (se on eri asia, millon saan tän julkastua). Näin aktiivisesti mä osallistun tuntitoimintaan. Nyt meillä on unkaria, mutta meiän ope ei oo ollu täällä ainakaan kuukauteen. Nyt meillä on taas sijainen ja muut tekee vaan tehtäviä kirjasta. Tossa tunnin alussa muuten toi sijainen tuli kauheen vihasena tohon ja oikeestaan jo veikin mun puhelimen. Siinä parin sekunnin sisällä se kuitenkin katto vähän tarkemmin, huokaisi että 'jaa ainiin' ja palautti puhelimen #vaihtarioikeudet

Takaisin lomaan. Kyllä meillä oli suunnittelmissa tehdä jotain! Mutta harvemmin mitkään suunitelmat toteutuu. Yhtenä päivänä meinattiin mennä yhteen kylpylöistä, joista Budapest on tunnettu. Paremman tekemisen puutteessa menin tapaamispaikalle (Sankareiden aukio) jo vähän etuajassa (mitä ny 40 minuuttia). Tällasta oli sitten vastassa: 

 

(Antakaa anteeksi, en osaa (okei jaksa) kääntää tota videota, kun olin sen jo nätisti saanut Youtubeen, missä se sitten olikin tollanen ja asd puhelinbloggailu käy hermoille. Kaiken lisäksi se katkeaakin hassusti tossa välissä)

Ihan normi kuvakin. Tosiaan mulla ei oo mitään hajua, että miksi siellä tollanen sotilasparaati oli, mutta sainpahan muutakin tekemistä kuin suklaan syöminen siinä venaillessa. Sankareiden aukio muistuttaa mua muuten tosi paljon Berliinistä! :D
Neljäkymmentä minuuttia venasin ja eihän me sinne kylpylään sitten menty. Yksi syy oli, että Sam ja Alejandra olivat löytäneet metrosta jonkun uruguaylaisen, joten päädyttiin hengailemaan sen kanssa. 

Haluan nyt jakaa teille myös pienen pätkän meidän musikaalisuudesta. Lydialla on siis todella ihana hostkoti, joka vieläpä sijaitsee ihan melkein keskustassa. Siellä oli kaikenmaailman soittimia! Ainut pienehkö ongelma oli, että sen jälkeen en moneen tuntiin pystynyt hengittämään kunnolla... Ties mitä asbestia siellä oli.

Vähän käytiin myös nähtävyyksissä! Taino, yhdessä. Pyhän Tapanin basilikassa. Meksikaanit selitti mulle, että mitä eroa on katedraalilla, basilikalla ja kirkolla. Kirkko on kuulemma lapsi, basilika äiti ja katedraali isoäiti.

Mainittakoon vielä, että jos saan tän julkastua tänään (4. marraskuuta), niin tänään siitä on tasan vuosi, kun piiriltäkin varmistui, että musta tosiaan tulee vaihtari! Jotenkin tosi hassua ja nostalgista seurailla, kun ensivuoden vaihtarit käy jo haastatteluissa ja saa hyväksymisiä. Varsinkin, kun ittenikin tavallaan pitäisi olla vasta nyt hakemassa (oon muuten aina vaan ilosempi valinnasta lähteä jo ysin jälkeen, tässä on monta hyvää puolta! En oo ees nuorin, täällä on yksi vuotta nuorempikin..) Aika kultaa muistot ja silleen, tavallaan niitä aikoja on kiva muistella, mutta sitten taas muistan sen kaiken odottelun ja joulukuun hakemusten täytön. Juu ei kiitos, en halua enää muistaa sitä.