maanantai 29. kesäkuuta 2015

Sinne meni ja ohi on

Niin. Sinne meni se mun vaihtovuosi. Torstain ja perjantain välisenä yönä laskeuduin takaisin Helsinki-Vantaalle. Iskälle ajaessa ihmettelin suomen kaksikielisiä liikennemerkkejä ja sitä, kun yhtään ketään ei ollut yhtään missään (okei, kello oli myös kaksi yöllä, mutta eipä päiväsaikaankaan ihan turhan paljoa tilanne muuttunut).

Perjantaina sitten tulin ihan kotiin kotiin Mäntsälään. Nyt vielä ei oo ikävä Unkaria, mutta tiiän että pian tää suomielämä käy aika tylsäksi ja tulee ikävä taas Budapestin menoa ja meininkiä. Viimeisistä viikoistakin pitäis sieltä viellä joku postaus kyhätä, teen sen sitten kun jaksan pistää kuvia koneelle.

Vuos sitten olin jo mukana Facebookin vaihtariryhmissä ja kauhulla luin kotiinpalaavien juttuja. Olin ihan kauhussani siitä että, mitä siitäkin sitten tulee kun vuosien haave on ohi. Tottakai oon nyt haikeana, koska mun unkarilainen elämä on mennyttä aikaa. Unkariin pääsee helposti ja jotain pikkureissuja tuun tulevaisuudessa vielä tekemään. Pidemmäksi aikaa en varmaan enää sinne lähe, koska haluan nähä muitakin paikkoja. Unkarissa oli kivaa ja mahtavaa, mutta nyt on aika siirtyä eteenpäin. Mulla on uusia, isompia ja pienempiä, lähempiä ja kauempia, suunnitelmia ja ei tää kyllä mun viimeiseksi pidemmäksi reissuksi jäänyt.

Unkarin suhteen kieltä oon aatellut jotenkin jatkaa. Nyt oon sillä tasolla, että arkipäivän asiat sujuu ihan mutkitta ja ymmärrän monimutkaisempaakin, mutta sitten en kyllä enää ite osaa vastailla. Unkarin kieli ei oo erityisen kaunista, mutta sen sijaan se on ehkä mielenkiintoisin kaikista kielistä mitä oon opiskellut.

Osasin odottaa kulttuurishokkia, jonka Suomessa kohtaisin, joten sekään ei ole ollut sen kummempi juttu. Yllättävintä on ollut se, että vieläkin pitää huoneeseen astuessa hakea sitä valokatkasijaa kun Unkarissa ne oli paljon korkeammalla.

Ei musta nyt vielä ainakaan tunnu oikein miltään. Tuntuu, kuin en olis missään ollutkaan ja elämä rullaa täällä normaaliin tahtiin. Jossain vaiheessa iskee sitten se kunnollinen ikävä, mutta ei ainakaan vielä mitään isompaa. Oon vaan onnellisena vedellyt karjalanpiirakoita naamaan ja nauttinut vapaudesta. Unkarissa mulla tosin oli erilaista vapautta, kodin ulkopuolella pääsin liikkumaan julkisilla minne vaan ja koulustakaan ei tarttenut sen kummemin huolehtia, täällä taas julkiset ei liiku ihan samaan malliin ja koulukin pitää sitten syksyllä aloittaa, mutta kotona saan tehä asiat omaan tapaani ja rytmiini. Tai tottakai aina pitää sopeutua perheessä muihinkin ja esim tänään heräsin seittemältä vahtimaan veljiä, mutta ainakaan kukaan ei puutu mun henkilökohtasiin asioihin kuten vaatteisiin ja hiusten kuivaamiseen.

Nyt on monet kyselleet, että oliko siellä sitten kokonaisuudessaan kivaa ja kadunko. No en kyllä kadu. Monet vaihtarit sanoo, että vuosi oli yksi parhaimmista ja vaikeimmista ikinä. En nyt tiedä, koinko mä tätä ihan niin vahvana. Mäkin koin sen niin kovin kuuluisan tunteiden vuoristoradan, mutta sanotaanko, että jos olin varautunut Lintsin Ukkoon niin sainkin tivolin Matojunan. En siis kadu ja hauskaa oli, mutta erilaista se oli kuin olin odottanut. Paljon tasaisempaa.

Tää blogi ei luulvasti tule kuolemaan tähän. Vielä koitan tehdä sen yhen postauksen Unkarin viimeisestä kuukaudesta ja sitten saatan tänne joskus kirjottaa jotain Unkarista ja Rotarystä. En nyt vielä tiedä, että mitä käy sitten kun seuraavan kerran lähden maailmalle, jatkanko vaan tähän samaan blogiin (tän nimihän ei sinänsä kerro, että onko kyse monikosta vai yksiköstä, #suomi) vai teenkö sitten ihan uuden. Saapi nähdä.

sunnuntai 17. toukokuuta 2015

Unkari vaihtomaana

Niin no, loppuhan tässä alkaa jo lähestyä. Tän tyylisiä postauksia näkee blogeissa joka puolelta maailmaa ja kai munkin nyt pitää kantaa korteni kekoon ja koittaa jotain tarinoida kun ei tästä Unkarista oikein meinaa kauheasti löytää tietoa niille, jotka sitä vaihtomaana harkitsee.

Tottakai täytyy muistaa, että kaikki on järjestö-, alue-, kaupunki-, perhe-, koulu- ja henkilökohtaista. Sanomattakin on siis selvää, että puhun omasta kokemuksestani. Ehkä tää olisi ollut hyvinkin erilaista, jos olisin asunut pienemmässä kaupungissa, käynyt eri koulua, asunut eri perheissä tai tehnyt jotakin eri tavalla.

Rotaryn lisäksi ainakin viimeksi kun tarkistin vain AFS ja YFU lähettää vaihtareita Unkariin Suomesta. Rotaryllä ei ole maaesittelyitä, mutta noiden kahden muun maaesittelyssä tuli esille musiikki, kielisukulaisuus/kieli ja historia/kulttuuri. Näistä mulle on tullut esiin ainoastaan historia ja kulttuuri, jota kyllä täältä löytyy. Musiikki ei mitenkään erityisemmin ole täällä ollut esillä, itseasiassa jos nykymusiikkia mietitään niin mun luokkalaiset kuuntelee lähinnä vain amerikkalaisia hittejä. Ja jos kuuntelee jotain muuta, on outo (ja tämä sanotaan ihan suoraan. Niinkuin aika moni muukin asia).

Parlamenttitalo on vieläkin vaikuttava vaikka sen pariin kertaan näänkin joka päivä

Kielisukulaisuus ei taasen ole monia mun tapaamia unkarilaisia kiinnostanut. Muutaman kerran joku on tiennyt sanoa että kala (kun se unkarin hal -sanan kanssa on samaa alkuperää), mutta aika monet kiistää koko asian. "Se oli vaan saksalaisten propagandaa, kun ne halusi eristää unkarilaiset. Suomalaiset oli vaan jotain metsäläisiä, joilla ei ollu sukulaiskansaa, joten ne sitten sano että joo unkari ja suomi on sukukieliä." Joopa joo, sanotaanpa nyt että jos puhuu toista kieltä sujuvasti ja osaa toista senkin verran kun mä osaan unkaria, niin kyllä niitä samankaltaisuuksia löytyy vaikka aika erilaista nykyään onkin. Ja pointti ei edes niinkään ole vain suomen ja unkarin, vaan koko kielikunnan välillä. Toki on sitten myös se toinen ääripää, joka kolmen kuukauden jälkeen kysyi, että miksi en puhu jo sujuvaa unkaria kun ne kielethän on melkein samat.

Kielestä vähän enemmänkin. Ennen tänne tuloa oli jo aika selvää, että tää ei ole helppo kieli. Unkarilaisilla on vähän sama tapa kuin suomalaisilla julistaa, kuinka vaikea tää kieli on. Outo kyllä, vaikeasta en tiedä. Mutta kyllä mä vielä toisen vuoden tarttisin, että tää sujuvasti rullais. Meitä on noin viitisenkymmentä täällä, eikä kukaan ole sillä tasolla, että voisi vaikka lukea unkarinkielistä kirjaa (ellei jotain lastenkirjoja lasketa). Ja jotkut meistä ihan oikeesti yritti ja yrittää. Mä voisin ehkä puhua paremminkin, jos mun ekassa perheessä oisin puhunut enemmän unkaria ja jos oisin saanut parempia tunteja. Kävin siellä tunneilla syyskuusta huhtikuuhun ja en oppinut mitään. Okei, hedelmät ja vihannekset joo kerrattiin pariin kertaan.
 
Meillä oli se kielikilpailu Sátoraljaújhelyssä unkarin kielen museossa, josta sitten löytyi tämmöinen suomalais-ugrilainen puu (kuva nyt on mitä on)
Kielen oppimisen suhteen unkarilaiset jakautuu kahteen porukkaan: "mikset sä jo osaa" ja "tää on mahoton kieli oppia, älä ees yritä". Jälkimmäiseen suomalaisetkin syyllistyy turhan paljon. Oikeesti, ei näissä kummassakaan kielessä mitään mahdotonta ole, kunhan nyt vähän outoja ovat ja aikaa vaativat. Näin Budapestissä kyllä tosi monet vaihtarit menee ihan pelkällä enkulla ja muuallakin nuoremmat ihmiset yleensä edes jonkun verran osaa.

Rotaryn toiminta täällä on vähän kaksipiippuista. Toisaalta meillä on vaikka ja mitä tapahtumia ja silloin Rotary toimii mahtavasti. Kun taas tullaan ihan arkielämään, ei homma pelitäkään ihan kauhean kehuttavasti. Viime postauksessa mainitsin, kuinka kaverini lähetettiin kotiin ihan järjettömästä syystä/melkeimpä ilman syytä. Aikaisemmin Sam oli elänyt 6 kuukautta perheessä, jonka kanssa ei tullut toimeen ollenkaan (ja joka oli jopa hiukan rasistinen) ja Rotarya ei kiinnostanut ollenkaan ("sun pitää nyt vaan kestää, se kasvattaa sua"). Samanlaista on tapahtunut tosi monille. Ite olin harvojen onnekkaiden joukossa, joille sattu kaikki perheet olemaan hyviä. Ties mitä järjetöntä oon kuullut muilta, ja Rotarya ei kiinnosta ollenkaan. Näin yleisestiottaen Rotary on aika rento täällä, ei ne paljoa säännöistä välitä mutta ei paljon apuakaan saa. Naureskeltiin, kun verrattiin Itävallan Rotarya meidän touhuun.

Tää kuva ei anna oikeutta, mutta Tokajin seutu oli niin nättiä kaikkine vuorineen ja viinitiloineen!
Sitten pari vähän oudohkoa asiaa, tai ainakin sellaista mitkä tuntuu poikkeavan suurimmasta osasta muita vaihtomaita. Ensinnäkin, melkein kellään ei ole unkarilaisia kavereita. Meitä on noin 50 täällä, jokainen alussa yritti mutta marraskuuhun mennessä luovutti muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. Ja nää poikkeukset on niitä, jotka kaikista vähiten tykkää ajastaan täällä ja odottaa kotiinpaluuta eniten. Jos nyt mietitään vaikka Suomea vaihtomaana, niin suoraansanottuna aika tylsää siellä on, jollei kaveeraa suomalaisten kanssa ja pääse mukaan siihen suomalaisuuteen.

Toisena sitten koulu. Näin yleisestiottaen koulut on tosi rentoja täällä vaihtareiden suhteen. Musta jotenkin tuntuu, että ne ei ihan kauheesti osaa suhtautua vaihtareihin aina. Tääkin jakautuu kahteen puoliskoon, useimmat koulut ei välitä vaihtareista yhtään (esimerkkinä nyt kaverini, joka ei kahteen kuukauteen ilmaantunut ollenkaan paikalle ja kukaan ei reagoinut mitenkään) ja sitten pari koulua odottaa niiltä paljon, lähes yhtä paljon kuin unkarilaisilta. Suomesta taas oon kuullut, että vaihtareille annetaan jotain erityistehtäviä yms mitä ne voi sitten väkertää tunneilla. Täällä ainoastaan enkuntunneilla mua edes huomioidaan mitenkään ja siellä sitten luen enkunkielisiä kirjoja useinmiten (ihan hyviä kirjoja oon kyllä lukenut. Nyt on meneillään Ja vuoret kaikuivat).

12- ja 13-luokkalaiset (riippuen linjasta) valmistuivat tossa vappuna ja koulu oli täynnä kukkia joka paikassa

Kaikki vaihtarit lihoo. Okei lähes kaikki. Unkarissa siltä ei voi välttyä. Uppopaistettuja ja leivitettyjä juttuja syödään tyyliin koko ajan. Kasviksia syödään lähinnä vain aamupalalla. Joskus on myös jotain etikkalillutuksia lämpimän ruoan kanssa. Jos sanoo unkarilaiselle, että teillä ei ole hedelmiä, on vastaus aina "No mutta onhan meillä omenia!" Lattareita tää kiehuttaa ja täytyy kyllä munkin myöntää että ehkä pari omenaa liikaa on tullut syötyä :D

Mistä eniten tykkään Unkarissa, on arkkitehtuuri ja historia. Suomessa kaikki talot on niin tylisiä ja kaupungit noh, ei niin kauniita. Täällä monet ihan pikkusetkin kylät on niin sulosia ja edelleen rakastan ekalta kielileiriltä sitä yhtä Szegedin lähiötä, jossa kaikki talot oli rakennettu eri tyyleillä. Eikä Budapestissäkään ihan tylsiä nää hökkelit ole. Nyt asun täällä Budafokissa, joka on ihan älyttömän suloinen.

Unkari on pieni maa, joten täällä pystyy matkustelemaan ympäri maata helposti (ja se on myös melko halpaa, varsinkin opiskelijapaperilla). Oon käynyt Itävallan rajalla (taino ihan Itävallassakin), Slovakian rajalla (ja vähän myös Slovakiassa), Serbian rajalla, Ukrainan rajalla ja viikon päästä mennään Slovenian ja Kroatian suunnalle (ja Kroatiaan!). Eli toisinsanoen Unkarin rajanaapureista en ole käynyt ainoastaan Romanian suunnalla. Tosin sinnekin saatan vielä eksyä. Tää maan pienuus ja matkustelun helppous aiheuuttaa myös sen, että vaihtarit liikkuu paljon toistensa luona. Yksi mun tuttu viettää enemmän aikaa Budapestissä kuin omassa kaupungissaan.

Kirkonraunio Zsámbékissa
 Sitten jos miettii kaupunkeja, joissa meitä hostataan. Meitä on Budapestissä (ja sen ympäristössä tyyliin Szentendre, Vác, Érd), Debrecenissä, Győrissä, Miskolcissa, Szegedissä, Sopronissa, Szentesissä, Egerissä, Pécsissä, Szekszárdissa ja Sátoraljaújhelyssä (joo kertoo varmaan paljon :D). Eli suurin osa on isossa tai keskikokoisessa kaupungissa ja nuo pienemmätkin ovat ihan söpöjä ja eivät nyt ihan niiiin älyttömän kaukana Budapestistä (vaikka nyt ei sieltä Sátoraljaújhelystä jaksakaan ihan koko ajan matkustaa neljää tuntia). Oon tosi iloinen tästä Budapestistä, mutta ei nyt mikään noista muistakaan ihan järjettömän kauhea ole.

Mikäköhän nyt olis vielä olennaista. Outo paikka tää on. Aika usein vain katsotaan, ihmetellään ja todetaan että #hungarians. Nyt oon jo tottunut moniin outouksiin (ai kuinka niin on joskus musta ollut outoa, että joku sekoittaa viiniä tai vodkaa hiilihappoveteen?) ja mun ruotsalainen kaverikin totesi, että "Toivottavasti sä tajuat, kuinka monta outoa asiaa (näin pohjoismaisesta näkökulmasta) säkin oot alkanut tekemään." Toki jokainen paikka on outo (ja Suomikin on niin outo että sieltä lähtiessä on aina kaikki outoa), mutta en tiedä. Jotain lattarien lämpimyyttä ja huolimattomuutta on jotenkin helppo ymmärtää jopa jäisen kylmänä suomalaisena, mutta täällä vaan jotkut asiat on niin outoja että koko vaihtariporukalla kummastellaan että miksi ihmeessä.

Tää on jo kuukausia vanha kuva, kun ei puissakaan oo lehtiä. Koulumatkalta (silloin kuin niin haluan, mulla on aika monta reittiä)
 En nyt oikein keksi mitään muuta. Kuten sanottua, jokaisen kokemus on eri ja tietenkään mullakaan ei ole kunnollista vertailukohtaa muista maista ja kaikki perustuu vaan siihen mitä oon kuullut ja lukenut. Tällaista nyt kuitenkin tällakertaa. Ja ehkä viimeisenä:

Suosittelisinko Unkaria vaihtomaaksi?

Jaa-a. Tähän moni vaihtari vastaisi oman maansa kohdalla empimättä että "tottakai". Kyllä mäkin sanon kyllä, mutta se riippuu ihan siitä mitä vaihtovuodeltaan haluaa. Mulla on ollut ihan älyttömän hauskaa. Toki huonompakin hetkiä, mutta niin se on kaikkialla. Nyt mä voin sanoa olevani osittain unkarilainen ja että tulen kaipaamaan monia asioita täältä. Mutta kyllä moneen otteeseen kaduin tänne tuloa hiukan. Miksi ihmeessä, kaikista maailman paikoista, juuri Unkari? En tiedä. Jos nyt voisin mennä takaisin ajassa ja vaihtaa kohdemaatoivomuslistaani, tekisinkä sen? Rehellisesti, kyllä. Mutta vain vähän. Rotaryn maista järjestys olisi luokkaa Tshekki, Kroatia, Unkari, Italia. Eli en turhan paljoa muuttaisi. Kyllä tää ihan hyvä vaihtomaa on ollut. Suosittelen. Jollekin, joka haluaa oppia jonkun ihan oudon ja uuden kielen (ja hei onhan se siistiä sanoa että osaa puhua unkaria). Jollekin, joka tykkää keskieurooppalaisesta meiningistä mutta haluaa silti jotain oudompaa ja eksoottisempaa. Jollekin, joka tykkää historiasta (monet sellaset asiat, joista me Suomessa vaan luetaan koulussa oli ihan totta täällä ja sen näkee vieläkin). Kyllä tää loppujen lopuksi on ollut mulle ihan hyvä maa.

tiistai 5. toukokuuta 2015

Kuinka välttelet Rotaryn kielikilpailun ennakkotehtävän tekemistä?

No kirjoittamalla blogiin tietenkin!

Tässä nyt on ollut taas vähän taukoa. Pikaisesti, meillä oli kielileiri Szegedissä helmikuussa (kylmää oli ja kaikki kipeitä. Se ei kyllä estä alaskalaista ja suomalaista pitämästä ice cream partyja). Ainoastaan Unkarissa Rotary ensimmäisellä kielileirillä kieltää juomasta tippaakaan alkoholia ikinä missään tapauksessa ja kuuden kuukauden päästä samat heput tarjoaa kaikille pálinkaa sianvarpaasta.

Aika piakkoin tämän jälkeen meillä oli viikonloppu Szolnokissa. Ensimäisenä iltana meillä oli naamiaistouhuja paikallisen Rotaryn kanssa. Täällä muuallakin vietettiin farsangia, kaikenmaailman naamiaisia joissa ilmeisesti talvi karkoitetaan menemään. Lauantaina meillä oli vähän virallisempi tilaisuus, jossa ensin jokainen maaryhmä (ryhmä joo joo minä yksin) esitteli oman maansa Power Point -esityksellä. Itse tein omani unkariksi ja ihan hyvin se kai lopulta meni. Me sitten vielä jatkettiin puolivirallisesti viikonloppua sunnuntaihin asti, toisin sanoen nukuttiin lähes kaikki hostellissa Budapestissä. (Tunteehan sitä muuten ittensä välillä ihan julkkikseksi kun jo pariin otteeseen on joku randomi mua kaupungilla moikannut ja sanonut muistavansa sen mun Suomi -esityksen).

Vähän samankaltainen puolivirallinen juttu meillä oli Egerissä jokunen viikko tuon jälkeen. Eger oli kyllä tosi suloinen, niinkuin nyt aika monet kaupungit täällä.

Egeristä! Nukuttiin tuolla oranssissa, se oli joku opiskelija-asuntola

Siellä oli sisälläkin kaikkialla jotenki jännän vanhanaikainen tunnelma
Maaliskuun alussa äiti ja pari muuta vierasta Suomesta kävi täällä! Mitään sen ihmeellisempää ei tehty, toimin vain turistioppaana Budapestissä ja Szentendressäkin.

Vähän surullisempaakin on kuulunut, Samantha nimittäin monista monista (hieman epäselvistä) syistä joutui lähes kuukausi sitten lähtemään takaisin Meksikoon. Kieltämättä kyllä vähän kyseenalaistaa paikallisen Rotaryn toimintaa, kun mitään ei voi tehdä, kun vaihtarilla on ongelmia koulun, perheen tai minkä tahansa kanssa (ja esimerkiksi nyt älyttömyyden huippuna mun amerikkalainen kaveri viettää viimeiset kuukautensa amerikkalaisessa perheessä..), mutta sitten kotiinlähettäminen kyllä hoituu ilman kunnollisia syitä. Sinänsä ei niin paha, koska Sam olisi joka tapauksessa jo mennyt viikko sitten takaisin yliopistojuttujen takia, mutta kyllä kuitenkin vähän tää touhu ärsyttää.

Minä ja Sam siellä farsangissa. Szeretlek sistaah if you see this

Sitten taas Rotaryn parempia puolia: jokunen viikko sitten meillä oli viikonloppu täällä Budapestissä, johon osallistuivat myös Itävallassa olevat vaihtarit. Ja tämähän meinaa sitä, että pääsin taas puhumaan suomea Nellin kanssa! Ite Budapestin kiertely nyt mulle oli vähän näh kun kerran täällä asun. Hyvä sää oli kyllä, taisivat olla vuoden ekat päivät joita kesäisiksi voisi kutsua. Nythän täällä on jo semmoset ilmat että ihan hyvällä omatunnolla kutsun tätä kesäksi :D

Suomi edustaa
 Tässähän on tapahtunut pääsiäinen ja vappukin! Pääsiäinen on täällä vähän isompi juttu, lomat oli pidempiä kuin Suomessa ja näin. Joulun aikan jo kun kerroin, että Suomessa kinkku on jouluruokaa, kerrottiin mulle että täällä kinkku kuuluu pääsiäiseen. Mieleenpainuvin/erikoisin perinne on se, että miehet suihkuttavat hajuvettä naisten hiuksiin ja palkaksi sitten saavat suklaata. Joskus entisiin aikoihin olivat naiset kuulemma saaneet niskaansa sangollisia vettä hajuveden sijaan.

Vappu taasen ei ollut sen isompi juttu, vapaapäivä se kyllä oli ja vähän enemmän oli ulkona porukkaa, mutta ei kyllä mitään suomalaisia vappumenoja muistuttavaa. Täällä oli kyllä ilmashow ja formuloita! Näin muuten pariin otteeseen Kimi Räikkönen -paitoja #torillatavataan ja näin. Mistä puheenollen, lätkän kattominen ei turhan paljoa ketään muuta kiinnosta (edes kanadalaisia pyh) mutta kyllä mä niitä oon ties mistä live streameista ja Novan nettiradiosta seuraillut kuin mikäkin kunnon suomalainen.

Nappasinpa kuvan juuri valmistuneiden kulkueesta Deákilla  (30.4.)
Jos nyt sitten mennään jo nykyisyyteen ja jopa tulevaan, kuten otsikostakin pystyi huomaamaan niin kielikilpailu on tulossa ensi viikonloppuna. Sitä varten pitää kirjoittaa tarina unkariksi, lähettää kuvia, opetella runo ja laulu. Noita pitäis puoleenyöhön mennessä lähetellä. On ne jo melkeen valmiina. 

lauantai 31. tammikuuta 2015

Kuulumisia vol 3

No tässähän on taas vierähtänyt vähän aikaa sitten viimepostauksen. Yhden tekstin kyllä kirjoitin ja julkaisinkin, mutta se sitten omasta tai bloggerin virheestä katosi jonnekin.

Joulustakin kai pitäisi pari sanaa sanoa, vaikka jo tammikuun loppua eletäänkin. Jouluaatto oli iltaan asti oikeastaan ihan kuin mikä tahansa muukin päivä, sitten viiden maissa vähän koristeltiin joulukuusta ja myöhemmin illalla syötiin ja Jeesus toi lahjat (joulupukki käy täällä jo 6.12..) Aterialla meillä oli ankkaa, sipuli-perunamuussia ja suolaista omenamössöä (kysyin kyllä monilta unkarilaisilta tosta omenatsydeemistä ja ne oli kyllä ihan yhtä ihmeissään kun mäkin, joten ei mikään kaikista perinteisin unkarilainen jouluruoka ollut).

Välipäivinä pääsin myös Balatonille. Vähän talvistahan tuolla oli
 Isoimpia asioita, mitä tässä on nyt tapahtunut on varmaankin aussien ja eteläafrikkalaisten lähtö takaisin kotimaihinsa. Aussit tuli tänne siis jo vuosi sitten ja eteläafrikkalaiset oli vain "kesä"vaihtareita. Mä oon nyt sitten oldie (vaikka meidän Budapestin newbiestä mulla ei kyllä ole mitään tietoa. Se on poika Argentiinasta, muuten en tiedä yhtään että millon se on tulossa tänne tai muuta..)

Balaton -reissulla käytiin myös Veszprémissä eli Kungatarten kaupungissa. Tän kuvan ottamishetkellä mulla oli kylmempi kuin on ikinä täällä ollessa ollut (tuuli oli ihan järkyttävä)
 Sitten toinen vähän isompi juttu on perheenvaihto. Mulla tulee sitten olemaan vain kaksi perhettä, vaikka aluksi sanottiin että kolme (täällä Rotaryn on kauheen vaikee löytää perheitä, joten tosi monet on joutuneet olemaan vähän huonommissa perheissä. Mulla on kyllä käynyt tän suhteen tosi hyvä tuuri!). Ennen asuin siis Pohjois-Budassa Aquincumissa, nyt asun etelämmässä Budafokissa. Tykkään tästä alueesta tosi paljon, tää näyttää vähän kuin joltain pikkukylältä mutta on kuitenkin osa Budapestiä. Käyn ottamassa kuvia enemmän, kunhan tulee kevät ja vähän nätimpää (koska tällä hetkellä täällä on aika harmaata.. Nyt kyllä näyttäisi olevan vähän sinistä taivaalla ja aurinkokin paistaa)

Lunta on ollut maassa ehkä kolme kertaa kunnolla
 No mitäs tässä nyt vielä. Hostäiti huomasi taekwondo -pukuni (joka täällä oli jäänyt vähän turhan käyttämättömäksi) ja kysyi sitten että haluaisinko aloittaa karaten (koska daa, nehän on ihan sama asia). Sanoin sitten kuitenkin kyllä ja siellä mä nyt kaksi kertaa viikossa heilun. Se ei ole mikään aloittelijaryhmä, ja multahan ei tietenkään ihan kaikki katat ja muut suju tosta noin vaan. Meen mukana niin paljon kun pystyn (=kun taekwondo näyttää tarpeeksi karatelta) ja muuten sitten esim noiden katojen aikana venyttelen. Pääasia mulle nyt tällä hetkellä on se, että siellä liikutaan ja venytellään ja tehään lihaskuntoa. Ja onhan se nyt ihan mielenkiintoista päästä vähän toisiakin lajeja kokeilemaan. Vaikka mulle ei niitä tekniikoita niinkään opeteta niin kyllä tuolla jo ihan perus salikäyttäytyminen poikkeaa suhteellisen paljon.

Kamala kun nyt tuntuu, että en olis tehnyt melkein mitään. Jostain syystä tammikuussa on ollut hirveästi syntymäpäiviä, joten on tullut aika paljon niitä vietettyä ja ihan muutenkin vain hengailtua kavereiden kanssa.

//Tajusinpa, että aikalailla tunnilleen vuosi sitten elettiin jännittäviä aikoja, kun sain maatiedot.. Ja nyt mä oon jo aika reilusti yli puolenvälin, 176 päivää tänne saapumisesta ja 150 päivää jäljellä...