maanantai 31. heinäkuuta 2017

Bangladesh osa 1 | Ruoka

Kooste uusia lukijoita varten: Kesäkuussa vietettiin kymmenen päivää Bangladeshissä Norjassa asuvan bangladeshiläisen Naiman ja tämän Dhakassa asuvan perheen kanssa. Kirjoitan matkasta aihepostauksia.

Ruoka on elämän suola, joten se ansaitsee ensimmäisen osan Bangladesh-postauksista. Täytyy kyllä sanoa, että ei ollut ihan mun makuun. Joka päivä ruokalista oli suunnilleen tällainen:

Aamupala: Paratha (uppopaistettu litteä naan) ja muussattuja limasia kasviksia kuten munakoisoa ja okraa, paljon maustekurkumaa
Lounas: Riisiä ja samanlaisia kasviksia, paljon maustekurkumaa
Iftar: Vähän tulisia uppopaistettuja perunoita tai perunamuussia ja kasviksia (ja muilla lihaa), samat limaset kasvikset, jalebia, paljon maustekurkumaa
Päivällinen: Riisiä ja limakasviksia, paljon maustekurkumaa

Aamupala
Bangladeshissä oli ramadan-kuukausi, mikä tarkoitti paastoa. Meidän ei tarvinnut paastota, joten syötiin lounas joka päivä ja aamupalakin normaaliin aikaan (muut heräsivät kolmelta sitä varten). Kukaan ei ikinä ihmetellyt saatikka paheksunut meidän syömisiä, sillä edes kaikki muslimit eivät paastoa. Paaston ei ole tarkoitus olla vaaraksi terveydelle tai haitata työntekoa, joten esimerkiksi lapset, raskaana olevat, sairaat, paljon työskentelevät ja naiset kuukausien aikaan eivät paastoa. Paikalliset jollakin ihmeellä kestää, mutta esimerkiksi Naima piti muutamia taukopäiviä. Paaston aikana ei saa edes juoda vettä, mikä on varmasti vaikeaa tukalassa kuumuudessa.

Iftar on ensimmäinen ateria paastoamisen jälkeen, auringonlaskun aikaan (noin 19.00). Iftar on myös sosiaalinen tapahtuma, kolmesti syötiin ravintolassa ja kerran isompi porukka oli kutsuttu Naiman siskon kaverille. Ulkona syödessä paikalle pitää mennä ainakin tuntia etukäteen, joskus jopa otetaan ruoat nenän alle odottamaan. Syödä saa rukouskutsun alkaessa, jotka kuulutetaan myös ostoskeskuksissa.
Iftarilla syötävä jalebi, ehdoton suosikkini Bangladeshistä! Kuin tippaleipä, mutta hyvää
Iftar ravintolassa. Oikeastaan kyseessä oli ennemminkin ruokanurkkaus, jonka jokainen ravintola tarjosi samoja ruokia

Iftar kylässä
Me asuttiin rikkaammassa perheessä, joten meille tarjottiin aina haarukoita ja veitsiä, mutta mentiin perinteiseen tapaan ja syötiin käsin. Tai siis yhdellä kädellä, vasen käsi on likainen eikä sillä pitäisi koskea ruokaan. Tän ja maustekurkuman seurauksena mun oikean käden kynnet oli ihan keltaset.

Yksitoikkoisuuttakin isompi ongelma oli kasvisvaihtoehtojen puute. Lakto-ovovegetaarista ruokaa löytyi vielä jonkun verran, mutta niihin oli lähes aina tungettu isot kasat maitoa ja kananmunia. Varsinkaan Bangladeshissä en halunnut tähän taipua, kun näin miten huonosti eläimiä kohdeltiin.

Vincent ei maidosta välittänyt, joten sain blogiin materiaalia. Mishti doi -makea jogurtti

Paikallisisa makeisia, niissäkin lähes kaikissa maitoa
Jos joku nauraa Suomessa "italialaisille" ravintoloille, saa Bangladeshissä, kuten arvata saattaa, räkättää ihan kunnolla. Yhdellä iftarilla meillä oli ylikypsää pastaa ja jotain ketsuppia muistuttavaa kastiketta parilla säilykesienellä. Onneksi tän jälkeen syötiin jo Intia-postauksesta tuttuja puchkia  (panipuri hindiksi, melkeen sama asia), jotka oli Bangladeshissä paljon parempia kuin Intiassa.

Myös amerikkalainen ja meksikolainen ruoka näytti olevan todella suosittua, niitä me ei maistettu.

Toinen suosikki eli puchka 
Löytyi pari helmeä, mutta kyllä mulla oli ikävä eurooppalaista ruokaa. Varsinkin kun tiesin kotimatkalla saavani pizzaa ja pastaa Italiassa. Ruoka oli kaiken lisäksi erittäin raskasta ja melkeen joka päivä skippasin päivällisen. Toisaalta perheen kokin palkka oli todella huono, että ei siinä oikein rakkaudella mitään valmistettu. Muutamat kerrat söin muiden tekemää kotiruokaa ja se olikin jo next level, muttei silti ole osana kaiholla muistelemiani hetkiä.

torstai 27. heinäkuuta 2017

Miten sujuu ranskan puhuminen? + löpinää kielten opiskelusta

Ranskan puhuminen oli suurin jännitys tänne tullessa. Oonhan jo erimaalasissa hostperheissä viettänyt elämästäni vuoden ja lapsiakin joskus nähnyt. Kielten suhteen taas oon tosi huono puhumisessa. Paha tapa, niin tyypillinen suomalaisille. Täydellisyyden tavoittelu ja virheiden pelkääminen. Mun kohdalla jopa motivaation puute.

Niin, kielet on yksi mun isoimmista mielenkiinnon kohteista, mutta kuitenkin kärsin motivaation puutteesta niiden puhumisen suhteen. Siis häh?

Kielissä mua kiinnostaa nimenomaan kielitiede ja kielioppi, eli just se mitä kaikki muut vihaa. Monille ihmisille kieli on vain kommunikaatioväline, mulle se on lähes kaikkea muuta.

Nationality Unknown - facesivulta
Mulla herää kuvan kanssa täysin päinvastaset mietteet, kun mietin seuraavia opiskeltavia kieliä. Oon täynnä mulle jo yllätyksettömiä germaanisia ja romaanisia kieliä (jotka mä vielä lasken aika samanlaisiksi keskenään ja jopa suomenkin kanssa maailman mittapuulla). Ennen halusin oppia kaikkia pienimpiä ja oudoimpia kieliä, ja niin kyllä vieläkin, mutta nyt myös käytännöllisyys on astunut kuvaan ja haaveilen venäjän, swahilin ja mandariinin tai kantonin opiskelusta ja osaamisesta. 

No, ranska (ja myöhemmin pois tippunut saksa) tuli valittua yläasteen valikoimista ja siinä iässä ja kielitaidossa se olikin erittäin mielenkiintoinen valinta. Lukiossa ranska jatkuu ja nyt siitä ollaan oikeasti muovaamassa sitä kommunikaatiovälinettä. Suomen kielioppipainotteiset tunnit on kaukaista historiaa ja nyt koulussakin ranskaa ihan oikeasti puhutaan, kuunnellaan ja käytetään sekä Ruotsissa että Ranskassa. Yleisesti ottaen saisi Suomikin ottaa vähän mallia, vaikka itselleni henkilökohtaisesti nykyinen meininki olikin se paras.

Mutta nyt sitä ranskaa vasta sitten puhutaankin. Kotona puhun pelkkää ranskaa (paitsi ecuadorilaisen kanssa), ja se sujuu oikeestaan ihan hyvin. Muistan subjunktiivin, sanajärjestyksen ja sanojen suvut vasta lauseiden jo tullessa ulos, mutta muistan kuitenkin. Ehkä se joskus vielä normalisoituu. 

Sanoja oon oppinut lähinnä eläimiin, leluihin ja keittiövälineisiin liittyen. Ääneen lukeminen on helpottunut kaikkien luettujen lastenkirjojen ansiosta ja oon oppinut arkisia pikkusanoja.

Vaikka teenkin paljon virheitä ja sanasto on puutteellista, usein puhun ajattelematta että hei nyt puhun ranskaa mitä sanon seuraavaksi miten tää homma menikään apua, kuten ennen tapasi käydä.

En oo ainoa, joka tekee virheitä. Perheen lapsi on kuitenkin vielä nuori, ja kyllä mäkin kuulen niitä virheitä. Väärien apuverbien käyttö (je m'ai couché vs je me suis couché) ja sanojen suvutkin tuottaa vaikeuksia. Kerran leikkien keskellä kehuin pehmolelujen kotia kauniiksi feminiinimuodossa, ja pikkunen meni hieman hämilleen ja kertoi sen olevan kaunis maskuliinimuodossa. Lapsi ei edes välttämättä tunnista sanoja samaksi, sillä belle ja beau ovat ensimmäistä äännettä lukuunottamatta ihan erilaisia (bel ja bo). Selitin sitten, että talot/kodit on feminiinejä ja kai se lopulta meni läpi :D Joskus oon myös koettanut kysellä olisiko joku sana un vai une, koskaan vastausta saamatta.

Sinänsä mielenkiintosta, sillä suomenkieliset lapset ei kohtaa näitä vaikeuksia. Oonkin aina miettinyt, että millasta olisi puhua äidinkielenään kieltä, jossa sanoilla on suvut. Miten hyvin suvut jää päähän, kun koulussa oppii uutta sanastoa vaikka solujen rakenteesta? Kerran ranskantunnilla ranskalainen opettajani esitteli muutaman quebeciläisen sanan. Onko ne niin tunnettuja ranskassa, että ranskalainenkin tietää automaattisesti niiden suvut, vai jääkö se aina päähän samalla kun sanan oppii? Tietty kielissä on sääntöjä tähän liittyen (ja näistä säännöistä natiivipuhujat on tietoisia vain alitajunnassaan), mutta ei joka ikinen sana aina mene niihin helppoihin kategorioihin.  Vaikkapa täältä löytyy sivulta 75 lähtien oikein tarkat laskennat ja todennäkösyydet, ja joillakin loppuäänteillä todennäköisyys tiettyyn sukuun on vähemmän kuin 60% eli aika arpapeliä. Toki tuon tekstin lukemalla olisin tässäkin aiheessa viisaampi, mutta nyt ei ole yhtään ylimäärästä jaksamista lukemiseen koulun kirjojen jäljiltä.

sunnuntai 23. heinäkuuta 2017

Tilannepäivitys Ranskasta

Näppäränä tyttönä vasta nyt tajusin kaikkien Bangladesh-kuvien olevan Vincentin koneella ja me ei olla näkemässä melkeen kuukauteen. Ehkä vaan pyydän sitä lähettämään muutamia kerrallaan, tai sitten odotan elokuulle niiden postauksien kanssa.

Nyt oon jo kaks viikkoa viettänyt Rouenissa, vaikka tuntuukin enemmänkin kuukaudelta. Pari viikkoa on takana ja kolme edessä, eli tässä ollaan jo melkeen puolivälissä.

Perheeseen kuuluu Normandiasta lähtöisin oleva isä, kolumbialaista alkuperää oleva äiti ja näiden nelivuotias poika. Täällä on myös kesävaihtari Ecuadorista. Huolehdin pojasta vanhempien ollessa töissä n. 30 tuntia viikossa ja kahdesti viikossa käyn istumassa ranskan tunneilla aamupäivät. Perheen äiti on töissä Alliance Françaisella, eli ranskan kieltä ja kulttuuria opettavalla organisaatiolla täällä Rouenissa. Allianceja löytyy myös (tai lähinnä) ulkomailta, ja ecuadorilainen onkin täällä oman paikallisen Alliancensa kanssa.

Pehmoleluilla on leikitty
Rouen on erittäin kaunis kaupunki, mun suosikkeja täältä Ranskasta. Muistuttaa oikeestaan hiukan Skånea :D Sijainti on myös hyvä tulo- ja menomatkojen kannalta, sillä Pariisiin on matkaa vaan pari tuntia bussilla tai junalla. Rouen tulee saamaan ihan omankin postauksen.

Ekaa kertaa talon nähdessäni luulin sen olevan paritalo. Ulkoapäin se nimittäin näyttää tosi isolta, varmaankin korkeiden huoneiden ja kolmen kerroksen takia. Sisällä tilaa tuntuu olevan ihan normaalisti, sillä mun mielestä neliöt on käytetty tosi huonosti :D Suomessa suositaan avoimia yleistiloja kun taas täällä on pikkuhuoneita talo täynnä. Keittiö on oma huoneensa, samaten ruokailuhuone, olohuone on turhan pitkä (joten puolet siitä on käyttämättä), jokasessa kerroksessa on ns. aula, josta on ovet muihin huoneisiin. Vessanpöntöt on tietenkin omassa pikkukopissaan ja kädet pestään kylppärissä. 

Näkymä ikkunastani. Tääkin talo näyttää tolta
Välimatkat on yllättävän pitkiä. Olin ajatellut kierrellä vähän Normandiaa vapaapäivinäni, mutta moniin kohteisiin on myös se parin tunnin matka. Busseja meni kuitenkin halvimmillaan femmalla, että enköhän ainakin jossakin tule käymään.

Busseista puheenollen, aion mennä takasin Ruotsiin maitse. Suomalaisille on hieman harvinaisempi ajatus lähteä pidemmälle Eurooppaan autolla tai bussilla, mutta ruotsalaisille vuorokauden kestävät bussimatkat ei oo ihan yhtä erikoisia. Vincentin kanssa nähään Hampurissa ja vietetään siellä pari päivää ennen Lundiin paluuta. Odotan innolla Saksan vegaanitarjontaa, sitä on nimittäin kehuttu! Ranskassa pärjää kasvissyöjänä, vegaanina vähän huonommin. Siinä missä Suomeen tulee uusia vegaanijäätelöitä kilpailuvauhtia, en täällä kaupasta löytänyt yhtäkään. 

Mulla on postausideoita vaikka muille jakaa ja koetan ettiä aikaa ja jaksamista niiden tekemiseen. Tällä hetkellä tää blogaus on vähän jumittunut.

torstai 6. heinäkuuta 2017

Ja taas mennään

Nyt on muutama viikko matkustettu (päivä Italiassa, neljä Intiassa, kymmenen Bangladeshissä, yksi taas Italiassa, kaksi Örebrossa, kolme Suomessa, pari Tukholmassa) ja nyt viimein oon melkeen asettunut. Seuraavan kuukauden vietän Ranskassa, Normandiassa. Oikeestaan matkustusvaihe on vielä päällä, sillä nyt oon viettämässä kahta päivää Pariisissa ja vasta huomenna lähen kohti varsinaista kohdetta, Rouenia, jossa vietän kuukauden au pairina. En edes jaksa yrittää sovittaa tuota suomeen. Se on siis /ʁwɑ̃/ eli karkeasti "Rua" nasaali-a:lla. Rouen:ata kohti siis? Sovitaan, että päässänne lausutte ihan vaan kaikki ranskalaiset kaupungit suomalaisittain niin kaikki pääsee helpommalla.

Pariisissa näin eilen vanhaa kaveria, joka on Pariisin seuduilla au pairina. Oltiin samalla luokalla ala-asteen alussa, eikä nyt olla nähty vuosiin. Yövyn erään ranskalaisen luona, jonka löysin Facebookin Rotaract-ryhmässä. Kaikkea sitä Rotaryn kautta saa, vaikka ilmaisen asumisen Pariisista. Eilen saavuin Beauvaisin lentokentälle ennen aamukymmentä tietämättä lainkaan mihin matka kävisi seuraavaksi. Löytyisikö Rotary-ihmisiä tai Couchsurfing-hosteja Pariisista, Lillestä vai Normandiasta? Pitäisikö kuitenkin tyytyä maksamaan hostellista tai Airbnb:stä? Mikä siinä tapauksessa olisi halvin ottaen huomioon sekä asumispaikan kulut että matkat Beauvaisista sinne ja sieltä Roueniin?

Turisti
No, onneksi a) lentokentällä oli ilmanen ja rajaton wifi b) paikka löytyi. 

Kävipä semmonen mokakin, että olin puhunut kahden tyypin kanssa. Toinen sitten laittoi tekstiviestiä (kun mulla ei enää ollut nettiä) ja oletin sen olevan se, jonka kanssa olin jutellut enemmän. Vasta taksissa tyypin kanssa istuessa tajusin, että nyt joku ei mätsää ja muistin toisen tyypin, jonka kanssa olin toissapäivänä jutellut ihan vähän. Ei ihme, että se oli vähän hämmentynyt mun kyselyistä (se toinen oli ollut vaihtarina Suomessa ja nyt muuttamassa Ruotsiin ja tietty sitten siitä yritin säätää small talkkia).

Eilen kierrettiin tärkeimmät nähtävyydet (koska en osannut pyytää mitään muutakaan tekemistä kun en täältä tiedä yhtään mitään) ja tänään nään varmaan tota Suomessa ollutta, jonka luona mun piti olla yötäkin. Oon kiitollinen tälle nykysellekin hostille, mutta meillä ei oikein juttu luista. 

Pariisi näin yhden päivän kokemuksella ei mun mielestä ansaitse ihan kaikkea hypetystä. Ihan nättihän tää on, mutta en kyllä koe tätä mitenkään niiiin kovin erikoisen upeaksi. Nähtävyksien lisäksi eilen käveltiin ympäriinsä aika paljon, yhteensä viitisentoista kilometriä, eli näin kuitenkin kaupunkikuvaa ihan hyvin. Varsinkin viikonloppulomalle Pariisi on mun mielestä ihan turhan iso. Vaikkapa Madridista ja Budapestistä saa mun mielestä samoja viboja, mutta kaupunkien koko on paljon kätevämpi (etenkin Budapestin). 

Eilisen jälkeen oli jalat ja niska siinä kunnossa, etten oo jaksanut mennä ulos yksikseni ettimään tekemistä. Katoin Skamin viimisen jakson ja vakavasti harkitsen sarjan uudelleenkatsomista heti putkeen. Kohta lähen vähän ulos, kun lämpötilat ei enää oo siellä kolmessakympissä.