torstai 13. joulukuuta 2018

Luukku 13: Saako poika olla lucia?

Tämä postaus on osa ulkosuomalaisten bloggaajien yhteistä joulukalenteria, jossa voit joka päivä lukea jouluisista ja joulukuisista asioista eri puolilta maailmaa. Artikkelin lopusta löytyy lista kaikista osallistuvista blogeista, käy kurkkaamassa!

Instagram:  #ulkosuomalaistenjoulukalenteri2018

Varmaan jokaiselle suomalaiselle tulee ruotsalaisesta joulusta mieleen lucia, sillä se on varmaan näkyvin ero naapurimaiden joulunvietossa, ja tämän lisäksi suomenruotsalaiset pitävät huolta perinteen näkyvyydestä myös kotimaassa. Meillä oli koululla viime vuonna luciakulkue, johon piti suostutella kuorolaulajia leffalipuilla useaan otteeseen... Olisin muuten mennyt Ruotsi-kokemusta täydentämään, mutta silloin oli aika monet deadlinet niskassa ja ihan kaikkiin harjoituksiin en olisi päässyt. Katsomaan kuitenkin menin, juhlasalissa valkokaapuiset kynttilöineen lauloivat lauluja. Tunnistin jopa yhden niistä, siis sen ainoan lucialaulun minkä varmaan jokainen suomalainen tietää. Taivaalla tähtivyö...

Kuvatukset Pixabaystä, sillä mulla ei nyt kerta kaikkiaan ole mitään edes vähän aiheeseen sopivaa ja hyvälaatuista

En nyt voi väittää tuon otsikon kysymyksen olevan enää mikään kuuma puheenaihe enää tänä vuonna, mutta kyllä siitä silti puhutaan. Pari vuotta sitten Åhlénsin mainoksessa näkyi tummaihoinen poika luciana, ja ilmeisesti tästä on lähtenyt kysymys liikkeelle: kuka saa olla lucia? Twitterissä oli myös häshtäg #JagÄrLucia, jossa kaikennäköiset ihmiset kuvasivat itseään luciana. Joidenkin mielestä siis ihan kaikkien pitää saada olla lucia, kun taas toisten mielestä poikalucia on verrattavissa whitewashingiin: Lucia oli ihan oikea nainen, jonka miehet polttivat elävältä. Kuten valkoihoisen ei ole soveliasta näytellä tummaihoista henkilöä, ei miehellä ole oikeutta ottaa sorretun naisen roolia. Toisaalta taas Ruotsissa monet arvostavat sukupuolitasa-arvoa, joten heidän mielestään poikien pitäisi saada tehdä samoja asioita kuin tyttöjenkin (ja tietty toisin päin). 

Tummaihoisen lucian vastustukseen/puolustukseen ei varmaankaan tarvita sen enempää selittelyjä...

Uskon, että monen mielestä tämmöinen on turhaa vinkumista. Vaikka itselläni ei olekaan lucian sukupuoleen liittyen suuria tunteita, on keskustelu ja kyseenalaistaminen ihan tervetullutta. Aina sanotaan, että pitäisi keskittyä "oikeisiin" ongelmiin, mutta tämmöisiin pienemmän skaalan ongelmiin on hieman helpompi puuttua kuin nälänhätä ja sodat on lopettaa. Ihmisiä on tyhmää leimata vinkujiksi tai naisvihaajiksi vain asiallisen keskustelun perusteella.

Sitten taas siihen jouluun.

Ehkä Skåne on Skåne, mutta mielestäni ei lucia ollut paljoakaan enemmän esillä kuin Suomessa. Suomessa se ehkä jopa korostuu, sillä se on vähän erikoinen vähemmistön juhla. Lucia ja Ruotsi = myytti. Ainakin vähän.

Muuten ruotsalaiseen joulunodotukseen kuuluu lussekatit eli sahramipullat, sahrami ylipäätään, piparit ja miedosti alkoholillinen glögi. Ruotsinsuomalaiset saavat vääntää torttuhillot kuivatuista luumuista tai käyttää outoja kroatialaisia hilloja (khm).

Hyväntekeväisyystapahtuma Musikhjälpen on myös uudempi osa joulunaikaa, ja tänä vuona tämä viikonmittainen tapahtuma on oikeastaan Lundissa käynnissä juuri nyt. Tämän vuoden teema on "Alla har rätt att funka olika."

Eilisen luukusta Tahdon Asiat - Luukku12: Christmas in the Rain voi käydä lukemassa Jenkkilän joulunajasta!

Tässä sitten kunnon lista joulua ulkomailla:

Luukku 12: Tahdon Asiat / USA
Luukku 24: Life in English / Australia sekä Konalla / Hawaii, USA

4 kommenttia:

  1. Onko Lucia-neito kärsinyt inflaation? Harmi ettei ketään kiinnosta. Mielestäni tämä on ollut aina ihana perinne, ja käsitykseni mukaan Luciaa juhlitaan vain Suomessa, Ruotsissa ja Italiassa? Kiva kirjoitus. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo olisi tosi harmillista, jos tämä perinne pääsee kuolemaan. Toivotaan siis, että Skånessa vaan ollaan vähän erikoisia :D Muihin Pohjoismaihin Lucia on levinnyt Ruotsista, mutta ainakaan Norjassa sitä ei huomannut tätäkään vähää. Muista maista en sitten osaa sanoa. Kiitos kommentista! :)

      Poista
  2. Lucia on ehkä se perinne jota kaipaan eniten tänne Yhdysvaltain länsirannikolle. Siihen liittyy voimakkaat lapsuudenmuistot luciakulkueesta Helsingin keskustassa ja joulunodotuksesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsellänikin Lucia oli isohko osa lapsuuden joulunodotusta! Toivotaan, että tämä perinne jatkuu vielä vahvana pitkään :) Kiitos kommentista!

      Poista