keskiviikko 11. syyskuuta 2019

Kuinka paljon tshekkiä opin puolessa vuodessa?

Tää teksti on pyörinyt luonnoksissa jo pari kuukautta, joten alkaa olla jo aika julkaisulle. Prahasta siis tosiaan lähin melkeen kolme kuukautta sitten köh köh. Mutta asiaan.

Tshekki on länsislaavilainen kieli, läheistä sukua esimerkiksi puolalle ja slovakille, kaukaisempaa esimerkiksi venäjälle ja serbo-kroaatille. Venäjää opiskelin lukiossa kolme kurssia pari vuotta sitten, ja tshekkiä opiskelin ihan pikkuisen viitisen vuotta sitten sen ollessa ykkösvaihtoehto vaihtomaista.

Olen kieli-ihminen, mutta passiivinen sellainen. Tykkään siis lukea ja kuunnella, en niinkään puhua tai kirjoittaa.  Wikisanakirjaa käytän sanojen etymologian eli alkuperän selvittämiseen ja muuhun nörtteilyyn lähes päivittäin. Kävin aika epävirallisilla tshekin tunneilla kerran viikossa A Maze in Tchaiovna -teetalossa.

Prahassa työpaikan kieli oli englanti, ja kotonakin kimppakämpässä oli aika kansainvälistä porukkaa. Tästä johtuen tshekinkieliset keskustelut jäivät lähinnä kauppoihin ja ravintoloihin, eikä niissä yleensä kyllä montaa sanaa enemmän tarvitse sanoa. Varmaan pisin ikinä käymäni tshekinkielinen keskustelu oli metrolippua ostaessa (kausilippuja ei saa vielä automaateista vaan pitää mennä luukulle babičkan juttusille):

- Dobrý den. Hyvää päivää.
- Dobrý den. Päivää.
- Devadesát dní, prosím. Yhdeksänkymmentä päivää, kiitos.
- Když *jotain jotain jotain*? Milloin *jotain jotain jotain*? (Päättelen olevan kyse lipun alkamisajankohdasta.)
- Zítra. Huomenna.
- *Joku numero hinnaksi.*
- Kartou, prosím. Kortilla, kiitos.
- Prosím. Ole hyvä.
- Děkuju. Na skle. Kiitos. Moikka.
- Na skle. Moikka.

Onnekseni tshekkiläiset eivät tykkää small talkista yhtään suomalaisia enempää, joten kommunikoiti on aika pelkistettyä, eli helppoa. Itseäni muuten ihmetyttää tuon na sklen näennäinen epämuodollisuus: yleensä tshekkiläiset puhuvat todella muodollisesti vieraille ihmisille. Pitää teititellä ja tunkea prosím, joka voi tarkoittaa kyllä monia asioita,suunnilleen joka lauseen perään. Mutta na shledanou on yleisimmin ihan vaan na skle (h äännetään tuossa saksalaistyyppisenä ch-kurkkuäänteenä, joka on tshekkienkin mielestä turhan vaivalloista, siitä johtuu tuo k). Tuo siis on kuitenkin kohteliaampi tapa, ja kavereille voi sanoa vaikka ahoj tai čau.


Melkeimpä ainoa toinen paikka, missä sitten tarvitsin tshekkiä arkielämässä oli ruuat ja ruoka-aineet kaupassa ja ravintolassa. Se nyt on aika yksinkertaista, eikä kielioppia ei tarvita melkeen yhtään. Monissa ravintoloissa on myös englanninkielinen lista, ja siinä odotellessani sitten vertailin sitä tshekinkieliseen. Vegaaniruokien osalta ymmärrän nyt sitten tshekinkielisiä listoja ihan hyvin, kaikkia liharuokien erikoisuuksia en sitten tiedä.

Toinen osaamani sanaryhmä on ratikan ikkunoista näkemäni sanat, eli siis mainokset ja muut kyltit lähinnä. Loppupuolella niistä alkoi yleensä kontekstin ja muutaman ymmärretyn sanan perusteella ymmärtää pääidean, joskus jopa kokonaisia lauseita.
Vikana iltana sattui varmaan eka kerta, kun kunnolla ymmärsin kokonaisen pidemmän kyltin :D Tämähän nyt on aivan todella vaikea ymmärtää kaikkine numeroineen ja kansainvälisine lyhenteineen

Konsonanttiklustereistaan huolimatta tshekin ääntäminen on suomalaiselle aika helppoa, mutta itselläni on pari asiaa, jotka eivät vielä oikein tule selkärangasta tai alkoivat tulla vasta ihan loppuvaiheilla. Ensimmäisenä on di, ni ja ti, joissa konsonantti on liudentunut eli äännetään kielen takaosassa eikä kärjessä. Äänteet itsessään osasin jo unkarista, mutta en jostain syystä millään meinannut muistaa ääntää näitä oikein. (Dy, ny ja ty äännetään sitten ihan suomalaisittain ihan normaalisti di, ni ja ti).

Toinen on sitten konsonanttien soinnillistuminen ja epäsoinnillistuminen (en löytänyt, mitä voicing ja devoicing on suomeksi, tuskin noi :D). Eli siis kun soinnittomasta konsonantista (t, p, k, s, š yms) tulee soinnillinen (d, b, g, z, ž  yms) tai päinvastoin. Sanan lopussa oleva konsonantti on kai aina soinniton vaikka se kirjoitettaisiinkin soinnillisena, ja konsonanttiklusterissa usein kaikki ovat joko soinnillisia tai soinnittomia, yleensä viimeisen konsonantin mukaan. Mutta tietenkään ei aina. Elikkä esimerkkinä pitää muistaa rád (iloinen) ääntää rát ja kde (missä) taas on gde. Harvoin muistin.

Kieliopin osalta sitten opin lähes kaiken siellä teehuoneella, ja ne taidot rajoittuu pariin sijamuotoon ja verbien taivuttamiseen nykymuodossa ja vähän menneessäkin.  Siellä muuten joka kerta esiteltiin itsemme, joten ne on ainakin kaiverrettu selkärankaan. Jmenuju se Micaela, jsem z Finska, učím se česky šest měsíců, bydlím v Praze, je mi dvacet let.

Nyt kahden viikon Alankomaissa asuneena ja muutaman hollannin tunnin jälkeen jo nyt ymmärrän hollantia monta kertaa paremmin kuin tshekkiä parhaimmillaan. Tshekki oli kuitenkin ihan mukava pikainen tuttavuus, eikä haittaisi törmätä joskus uudestaankin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti