lauantai 15. maaliskuuta 2014

Catalunya 4.-13. helmikuuta

Vaikkei tää nyt vaihtoon liitykään, niin ajattelin silti että voisin espanjanmatkastani tänne kirjoitella. Viimeksi sanoinkin jo, että pitäisi kuvia latailla kolmesta eri laittesta, mutta kamera ei nyt suostu yhteistyöhön ja isäpuolen puhelin meni rikki, joten saattekin vain tyytyä mun kännykän kuviin. Mahtavaa, sillä se olikin se mistä ne huonolaatuisimmat kuvat löytyy.. Ja ihan kaikkialla ei sillä kännykällä tullut räpsittyä.. Jouduin sitten osittain lainailemaan kuvia netin ihmemaailmasta. Antakaa anteeksi :D
Koneessa istuskelua. Näin Pyreneet ja ehkä upeimman auringonnousun! Se oli tosin toisella puolella, muttei toi meidänkään puolen näkymä paha ollut :)

Lento lähti siis tiistaina 4. helmikuuta vähän ennen seittemää Hesa-Vantaalta kohti Barcelonaa. Sieltä sitten ensin ajettiin viikoksi Sant Feliu de Guíxolsiin noin sadan kilometrin päähän serkkujen kotiin ja myöhemmin sitten vielä palattiin kahdeksi yöksi Barcelonaan. Tää oli neljäs reissu serkkujen luokse Espanjaan, mutta koska he olivat muuttaneet Madridin seuduilta Barcelonaan, pääsin kuitenkin uusiin maisemmiin. Feliu oli siis noin 23 000 asukkaan kaupunki, joskin se tuntui reilusti suuremmalta verrattuna esim. Mäntsälään, jossa on suunnilleen yhtä paljon asukkaita. Välimerikin näkyi ikkunasta, mutta uimaan ei viittinyt mennä, oli kuitenkin sen verran kylmää. Feliu nyt oli suoraan sanottuna aika tylsä paikka, mutta käytiin kyllä viikon aikana vähän muissakin kaupungeissa ja kylissä. Oli kyllä ihanan helppoa kun seurassa oli joku, joka tunsi paikkoja suurinpiirtein ja osasi tulkata hyvin tilanteessa kuin tilanteessa. Toisaalta sitten ulkomaanmatkailufiilis ei sitten ollut niin suuri. Lomakohteena Feliuta en välttämättä suosittelisi, mutta sielä on varmasti ihan mukava asua!

Siinä alleviivattuna paikkoja, joissa tuli käytyä kunnolla. Täältä

Liputuskulttuuri nyt on ihan erilainen Etelä-Euroopassa, liput salossa 24/7 ja ei mitään liputuspäiviä. Katalonian lippuja oli joka nurkalla, Espanjan lippuihin törmäsin vain "virallisimmissa" paikoissa ja aina vierellä oli esim. EU:n lippu. Täältänäin
Katalonia oli aika erilainen verrattuna Madridin seutuun. Muuten Espanjassa olen ollut vain Valenciassa, joka toki muistutti Kataloniaa enemmän kuin Madrid, mutta sekin oli hyvin erilainen. Muutenkin kai Espanjassa nää provinssit on tosi tärkeitä. Nykyään kyllä myös Espanjan jalkapallomaajoukkue on haalinut suosiota, mutta aikaisemmin oli maajoukkueen menestystä paljon tärkeämpää että se oman seudun joukkue voitti toisen.

Feliun rantaa. Uimaan ei siis viittinyt mennä, mutta kivaa oli kävelläkin

Tiesin kyllä, että Kataloniassa puhutaan katalaania espanjan lisäksi. Luulin kuitenkin, että se olisi jäänyt lähinnä vain puhumisen asteelle. Siispä kun siinä väsyneenä astuin ensimmäisen kerran lentokoneesta ulos ja silmiini osui kyltti, mietin että miksi ihmeessä siellä on ranskankielisiä kylttejä, kunnes tajusin että katalaaniahan se. Sain siis myös oppia, että kirjoitettuna se on hyvin helppo erottaa espanjasta.

Kaikki kyltit ja tekstit olivat yleensä ensin katalaaniksi, sitten espanjaksi (joskus kääntäminen oli jäänyt vahingossa vähän puolitiehen esim. ravintoloissa), sitten ehkä englanniksi ja/tai ranskaksi. Tätini perhe ei kylläkään vielä puhut yhtään katalaania, ja espanjalla pärjäsi ihan hyvin vähän pienemmässäkin kylässä. Kaupassa oli kuulemma vähän vaikeaa, kun ruoilla oli omat nimet katalaaniksi.

Siinä ehkä yleisin järjestys kielille. Tässä kyllä katalaani ei näytä yhtään ranskalta :D Täältä
Melko suuri osa katalaaneista haluaisi itsenäisyyden, toiset ajavat asiaa aktiivisemmin ja toiset passiivisemmin. Heillä siis on oma kieli ja oma kulttuuri. He eivät ole espanjalaisia. Ja Katalonia on myös Espanjan rikkaimpia alueita, joten he kokevat tulevansa jollakin tasolla hyväksikäytetyiksi. Varsinkin Barcelonassa sai nähdä paljon lakanoita ja muita roikkumassa parvekkeelta, joissa oli sloganeita kuten "Itsenäisyys on vapautta".

Kuvia Feliusta :) Yksi täältä
Sen viikon aikana tuli oltua melko rennosti, mehän elettiin heidän arkensa keskellä siellä, eli koko aikaa ei ollut mitään ohjelmaa ja nähtävyyksien kiertelyä. Feliussa käytiin vähän pyörimässä, samaten naapurikylissä, joista ei tosin tullut kuvia otettua.Mutta musta oli ihan kiva olla vaan viikko ja relata. Ja olla niitten sukulaisten kanssa siellä.

Yhtenä iltana ajettiin myös Barcelonaan myös katsomassa fudista! FC Barcelona - Real Sociedad. Koskaan ennen en ole paikanpäällä katsonut minkääntasoista fudispeliä, nyt on sekin hoidettu ja mielestäni ihan siistillä tavalla :D

Tulipa käytyä myös Gironassa, maakunnan pääkaupungissa. Siellä kyllä huomasi, miten nopeasti pimeä tulee. Kahden ylimmän kuvan välissä oli ehkä puolisen tuntia. Nää kuvat ei kyllä oiken anna oikeutta sille kaupungille.

Tiistaina lähdettiin sitten kahdeksi yöksi Barcelonaan, mikä oli kyllä aivan liian vähän! Ei ehtinyt nähdä oikeastaan mitään! Kuitenkin se oli ihana kaupunki ja kyllä joskus olisi ihanaa mennä takaisin kunnolla ajan kanssa. Siellä pääsi ihan kunnon turistifiiliksiinkin, kun oltiin vaan meidän perheen porukalla ilman kunnollista espanjan kielitaitoa. Mutta tietenkin onneksi isommassa kaupungissa pärjäsikin sitten paremmin myös enkulla. 
Parc Güell -oikeastaan ainoa nähtävyys johon kunnolla pääsin. Hyvä valinta se kyllä oli, Gaudín suunnittelema puisto, joka oli täynnä kaikenlaisia mosaiikkeja.


Goottilaisesta kaupunginosasta
Sitten seuraavat kuvat on otettu internetin ihmeellisestä maailmasta, kun syystä tai toisesta ei nyt omia kuvia ole saatavilla. Noissakaan ei todellakaan tullut kaikissa käytyä, mutta joskus käyn vielä! 

Barcelona ylhäältäpäin, las Ramblas, la Pedrera, Sagrada Família, Portal del Angel, goottista kaupunginosaa, Jean Nouvel’n Torre Agbar, joku portti ja tietenkin Katalonian lippu
Mielestäni ihan onnistuneet 10 päivää kuitenkin. Lomailtua tuli todellakin, kun joskus on vähän käynyt siilleen että loman jälkeen onkin ihan väsynyt kaikesta nähtävyyksissä juoksemisesta. Nyt niin ei käynyt, ja kuitenkin pääsin lopussa edes vähän niitäkin pällistelemään. Ja opittua tuli paljon kaikenlaista. Hehe, mitenköhän paljon mä sitten opin sen vuoden aikana.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti