sunnuntai 17. elokuuta 2014

Vaihtarit on yhtä isoa perhettä

Ei, vieläkään ei tule kuvia. Päätin vain kertoilla vähän fiiliksiä taas, kun ne on muuttunu tässä sitten viimepostauksen.

Tosiaan, täällä on paljon kivempaa nyt ku oppitunnit ja muut aktiviteetit on alkanut. Joka päivä on edellistä parempi, ja viimeiset kolme päivää ovat olleet ihan mahtavia!

Tää on jo mun yhdeksäs päivä Unkarissa. Vieläkään tää ei tunnu Unkarilta, vaikka ollaan tuolla ulkopuolellä käytykkin päivittäin. Huomaa kuitenkin, että nyt ei olla Suomessa suomalaisten keskellä. Ei pelkästään kielen takia, mutta nää ihmiset (lattarit, jenkit, kanadat, aussit lähinnä) on ihan erilaisia kun suomalaiset! Tai siis niillä on eri tapoja. Aina, kun joku aivastaa, kuuluu jostain "Bless you" tai unkarilaisittain "Egészségedre!" (koittakaapa sanoa toi :D suunilleen ägeesšeegädrä. Tosin noi vokaalit on ihan erilaisia kun suomessa, joten vaikee kirjottaa. E on vähänkuin e:n ja ä:n välimuoto ja é ii:n ja ee:n)

Ihmiset halaa toisiaan ihan koko ajan, jopa pussaa poskelle (muutenkin kuin vaan tervehdysposkipusu) vaikka oltiin tunnettu vasta kaksi päivää. Mä suomalaisena oon tottunut, että kaikilla on se puolen metrin oma alue, joten tuntuu hassulta. Vaikka täytyy kyllä myöntää, että halaaminen on ihan kivaa.

Kuitenkin, jos hipaiseekin vahingossa vaikka kättä, niin pitää pyytää anteeksi.

Aina kun joku tulee vastaan, pitää katsoa pitkään silmiin ja hymyillä leveästi, muuten kysytään, että onko kaikki okei. Ylipäätään kysytään koko ajan, että ootko okei. Siihen pitää vastata, että kyllä oon ja kiittää. Muutenkin kiitetään paljon.

Jos on hiljaista, yritetään väkisin vääntää jotain keskustelua tai pistetään lattaripopit täysille.

Mutta nyt mä oon tottunut tähän. Tuntuu, että Suomi olisi jäänyt taakse eilen, mutta että olisin ollut täällä kuukauden. Tää paikka on meidän home away from home. Mulla on ihan hirveesti uusia kavereita, jotka ennen oli vain nimiä Facebookissa. Tai nimiä, joita en ollut kuullutkaan.

Mun nimi on muuten yllättävän haastava. Muutamat brassit muistaa/jaksaa sanoa sen, mutta suurimmalle osalle ihmisistä oon Mica, Mikayla tai ihan vaan Finland. Mulle se on ihan okei, ei se niin tärkeetä oo kunhan mä ymmärrän että musta on kyse. Aluksi oli kyllä vähän hassua olla Suomi.

Ylihuomenna lähen hostperheeseen. Jännää. Sieltä Budapestistä päin sitten kertoilen enemmän tästä leiristä ja Unkarista. Uskallan toivoa, että siellä on parempi netti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti