perjantai 26. syyskuuta 2014

Pari sanaa koulusta

Nyt kun Csik Ferenc Általános Iskola és Gimnáziumia on takana neljä viikkoa, voisin kertoa vähän enemmän siitä.

Mä olen vuotta nuorempien eli 15-vuotiaiden kanssa luokalla 9/B. Ollaan vähän ihmetelty, kun esim. mua vuotta nuorempi Hailey oltiin laitettu kympille ja melkein kaikki muutkin on luokilla 10-12, mutta ei haittaa. Mun luokkalaiset on nimittäin ihan mahtavia ja Samkin myönsi olevansa hiukan kateellinen. Lisäksi mulla on viikossa yksi tunti vähemmän.

Koulu alkaa 7.45 paitsi tiistaisin 8.45 ja loppuu 14.35 maanantaisin, tiistaisin ja torstaisin, 13.35 keskiviikkoisin ja perjantaisin. Kaikki muut on tässä koulussa median tai urheilun takia ja niillä on joinakin päivinä jotain koulun jälkeen. Mulla on siis 6 tai 7 tuntisia päiviä ja yhteensä 32 tuntia viikossa.

Yksi oppitunti kestää 45 minuuttia. Tunnin alussa noustaan seisomaan ja kaksi oppilasta menee luokan eteen ja ilmeisesti kertoo oppilasmäärän (32) ja poissaolijat. Kuitenkin tarkistetaan vielä nimilistasta tuo sama..

Voisin kertoa kaikista tunneista vähän erikseen:

Média (4h/vko)

Median tunnit on mun lemppareita. Meillä on kaksoistunnit maanataisin ja torstaisin. Näissä on eri opettajat ja maanantaisin on teoriapainoitteisempaa (=katotaan paljon videoita) ja torstaisin muokataan kuvia Photoshopissa (=tätä tehdään 30 min ja sitten kaikki menee Faceen). No ei, kyllä näilläkin tunneilla on paljon sitä unkarinkielistä opetusta, mikä menee aivan täysin ohitse.

Matematika (4h/vko)

Matikka on aika erilaista täällä. Tehään jotain vektorisysteemeitä ja muita ihan outoja, mitä en oo ikinä nähnytkään. Mutta ei ne kovin vaikeita ole, mäkin oon pysynyt perillä unkarinkielisessä opetuksessa (vaikken siis tee mitään). Koulussa koko tunnin ajan on opetusta ja lasketaan vasta kotona. Joskus joku joutuu taululle tekemään jotain.

Angol (3h/vko)

Englanti kuuluu myös kivojen aineiden listaan. Meidän opettaja puhuu paljon englantia, joten mäkin ymmärrän (aksentti ei muuten ole turhan hyvä opettajaksi..) Parilla ekalla tunnilla tein samoja asioita kuin muutkin, mutta sitten ope totesi ettei mun tarvii kun oon niin paljon edellä (nää tekee jotain kutos-seiskaluokan asioita). Oon lukenut kirjoja englanniksi ja kirjottanut pari.. no ei nyt ainetta, mutta tekstiä.

Fizika és kémia (2+2h/vko)

Täällä noi on siis ihan eri aineet eri opettajineen ja luokkahuoneineen, mutta mulla ei oo tarpeeksi kerrottavaa niistä erikseen. Molemmat on äärimmäisen tylsiä ja istun vaan ja tuijottelen seiniä. Fysiikassa lähes joka tunnilla opettaja valitsee jonkun, joka sitten menee luokan eteen ja hältä sitten kuulustellaan läksyt. Miks tää kuulostaa musta niin vanhanaikaselta? Kemian tunneilla on kokoajan testejä.

Német (3h/vko)

Saksa ei ole erityisen hauskaa, mutta ainakin ymmärrän jotain.. Meillä on joka tunnilla sanakoe, joka sanellaan unkariksi ja kirjoitetaan saksaksi. Mä kysyn englanniksi, jos en ymmärrä, mutta aika hyvin menee unkariksikin. Nää vasta alotti saksan ja me mennään ihan hirveetä vauhtia, en tajua että miten sitten enkussa yheksän vuoden opiskelun jälkeen junnataan vielä niin helpoissa asioissa.

Magyar (4h/vko)

Unkarin tunnit on jaettu kielioppiin, kommunikaatioon ja kirjallisuuteen. Tää on kanssa seinien tuijottelu -aine. Nää on käsitelly kreikkalaista mytologiaa ja lukenut ääneen runoja. 

Földrajz és történelem (2+2h/vko)

Nääkään ei liity toisiinsa mitenkään. Maantieto on äärimmäisen tylsää ja siellä ollaan käsitelty kuuta ja aikavyöhykkeitä. Ainoana yhdistävänä tekijänä myös historia on tylsää. Siellä ollaan käsitelty ihmisen evoluutiota. Hissanope on mun luokanvalvoja (vai mikä ryhmänohjaaja ainakin meidän yläasteella otettiinkaan käyttöön)

Ének és rajz (1+1h/vko)

Myöskään musiikki tai kuvis eivät liity toisiinsa. Musiikissa lähinnä lauletaan jotain aivan outoja lauluja ja korkeelta, kuviksessa no, piirretään, joten mäkin voin osallistua. Tosin en jaksanut ostaa kaikenmaailman tarvikkeita, joten pummin aina kavereilta paperia ja värikyniä..

Testnevelés (3h/vko)

Tää on urheilukoulu, ja silti musta usein tuntuu että liikkatunneilla oon palannut ala-asteelle. Oman open kanssa ollaan pelattu lentopallo-pesistä, häntähippaa ja amerikkalaista polttopalloa (jota täällä muuten sanotaan zombiksi). Oma ope on kuitenkin ollut paljon poissa, joten ollaan oltu poikien kanssa ja pelattu korista ja fudista. Kuvitelkaapa muuten puolikkaassa salissa, kun 40-50 henkeä pelaa Kahden tulen välissä. Ahdasta. Lisäksi jotkut ottaa vähän tosissaan, mun joukkueessa oleva poika yritti polttaa yhtä, mutta pallo osuikin muhun ja mun polvi oli punanen/lila pari tuntia. Ei se edes sattunut kovin paljoa, mutta tää oli muistutus siitä, että on ihan kiva kun pojat ja tytöt on liikassa erikseen. Myös korista pelattaessa tunsin itseni lyhyehköksi..

Mutta siis, monin tavoin vähän  vanhanaikaista meininkiä. Myöskään tekniikan osalta ei olla ihan Suomen mittakaavoissa. Jos on esitelmiä tai muuta, täytyy läppäri ja tykki hakea alakerrasta. Siellä on yksi tyyppi, joka hoitaa kaikkia tekniikkajuttuja. Jostain syystä se on kaikkien suosikki. Näitä kuitenkin käytetään ihan semiharvoin ja yleensä opettajat sanelee tai kirjottaa liitutaululle, parissa luokassa on piirtoheittimet. Aluksi yritin ottaa muistiinpanoja siitä mitä kirjoitetaan taululle, mutta luovutin. Kaikki kirjottaa sellasia harakanvarpaita, että saa kattoa että onko siinä nyt ni, m, ri, ui vai mikä. Ihan arpapeliä.

Oon saanut sellasen käsityksen, että mun koulu on tosi hyvä. Se onkin ihan kiva, nyt kun on tottunut siihe karuuteen ja tyhjiin valkoisiin seiniin. Mun edellinen koulu oli tosi värikäs ja monet luokat täynnä kaikkea (kaikille (entisille) riihisläisille, kemian/fysiikan luokat sieltä olis tosi epäkaruja täällä).

Joku päivä laitan myös kuvia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti