perjantai 10. lokakuuta 2014

Kuulumisia vol 2 (erittäin sekalainen ja sekava)

Edellisestä postauksesta on päässyt kulumaan 10 päivää. Taaskaan mitään erikoista ei oo tapahtunut ja ihan vaan siksi en oo kirjotellut.

Toissapäivänä tuli kaksi kuukautta täyteen Unkarin maalla. Tähän mennessä kaikki on mennyt uskomattoman helposti. Välillä on ollut Suomea ikävä, eniten asioiden helppoutta, mutta ne on olleet ihan ohimeneviä ja lieviä. Mutta tosiaan, Suomessa aika tiesin mitä tapahtuu ja mulla oli jonkin sortin kontrolli asioista. Täällä taas en ymmärrä tai tiedä mitään. Sekin on kyllä alkanut helpottaa. Tai sitten oon vaan tottunut idioottina olemiseen.

Mutta tosiaan, aina välillä jopa ymmärrän tosta mongerruksesta jotain. Säännöllisin väliajoin puhun sitä itsekin. Siinä tosin on vaan se huono puoli, että jos kysyn jotain unkariksi niin harvemmin ymmärrän vastausta. Kuitenkin oon onnistunut juttelemaan myös niiden mun luokkalaisten kanssa, jotka puhuu vähemmän englantia kuin mä unkaria.

Yksi näistä, Tamás, päätti yhdellä tylsällä tunnilla leikkiä Google kääntäjällä. En nähnyt mitä se käänsi, mutta ensin se katsoi sitä näyttöä ja siristi silmiään, sitten mua ja taas sitä näyttöä. Sitten mä näin että käänettävä sana oli 'kyllä', mikä unkarilaiselle varmaan näyttääkin aika hirviölle, kun äätä ei ole ollenkaan ja y esiintyy vaan yhdistelmissä ty (lausutaan suunnilleen tj), ly (j), gy (dj) ja ny (nj). Mutta kyllä se sitten ihan hyvin onnistui kun kerroin, että miten se sanotaan (kuitenkin unkarin ü on y ja e aika ää:mäinen).

Tällaset pienet asiat oikeesti vaikuttaa paljon ja vieläkin tuun hyvälle tuulelle tota ajatellessa vaikka se oli.. maanantaina. Plus kaikki muut ihan pienet asiat. Esimerkiksi tänään eka tunti olikin peruttu ja meitä oli vaan neljä mun luokkalaista. Mä soitin niille suomalaista musiikkia ja ne mulle unkarilaista. Ja ei yhtään enää haitannut, ettei kukaan ilmottanut mulle, että olisin voinut tulla kouluun tuntia aikasemmin. Ainakin mulla oli tosi hauskaa, vaikka toikin oli ihan älyttömän pieni asia.

Koulussa on äärettömän tylsää. Tylsyyden karkottamiseksi kuuntelen musiikkia ja kirjottelen kaikkea ihan randomia (mikä on aiheuttanut kauheasti kiinnostusta. 'Mit írsz?' Koitapa siinä sitten unkariksi selittää etten kirjota oikeestaan mitään vaan ihan kaikkea mitä tulee mieleen.) Kuitenkin, kuten olen täälläkin maininnut ja päiväkirjaani noin sadasti kirjottanut, mun luokkalaiset on ihan parhaita. Alkuaikoina ne oli vähän ujoja, mutta mitä kauemmin oon ollu täällä, sitä enemmän ne uskaltaa puhua mulle. Nyt ollaan jo siinä pisteessä, että kaikesta tylsyydestä huolimatta huomasin, että olin vähän pettynyt kun tajusin tänään, että huomenna on lauantai eli ei koulua. Anteeksi mitä? Ette usko, kuinka järkytyin. Yläasteella, varsinkin kasilla ja ysillä, oli tosi kivaa kanssa, mutta mitään tällasta en kyllä ole ikinä tuntenut. No ei siinä mitään, mun viikonloputkin on tosi kivoja täällä. Erilaisia vain, kun hengaan lähinnä vaihtareiden kanssa. Unkarilaiset on kuulemma tosi huonoja hengailemaan vapaa-ajalla. Mutta ei se haittaa, kyllä vaihtareista saa aina seuraa.

Otetaan nyt vaikka esimerkiksi se, että eilen Facen kaikkien rotaryvaihtareiden ryhmään (jossa on varmaan 23 000 jäsentä) tuli viesti, että voisiko kukaan hengata Budapestissä perjantaina. Tottakai, treffit Deákin Starbucksin edessä kahdelta. Kyseessä oli siis ukrainalainen, joka oli muutama vuosi takaperin jenkeissä vaihdossa ja nyt pari päivää Budapestissä. Oli kyllä ihan mahtava tyyppi (miten kaikki slaavilaiset jotka mä tapaan on niin ihania?)

Viikko sitten perjantaiaamuna hostisä sano mulle, että tuu kolmelta kotiin, me lähetään. Mulla ei ollut hajuakaan että mihin ollaan lähössä ja kuinka pitkäksi aikaa ja kun tulin kotiin, ei täällä ollut ketään ennen puol neljää (meille kielileirillä uskoteltiin, ettei unkarilaiset on aina aikataulussa ja ei ikinä akateemista varttia enempää myöhässä. Mun kokemukset on ollu vähän erilaisia. Ehkä sen oli tarkoitus pelotella lattareita, että ne ilmestyis paikoille ajoissa.) Kuitenkin, viime perjantaina lähdettiin taas ajamaan kohti maan itäpuoliskoa. Pysähdyttiin sitten Nyíregyházassa ja luulin, että jäädään sinne hosttädin (imeisesti?) luokse, mutta tunnin jälkeen jatkettiinkin sitten matkaa taas hostäidinäidin luokse. Viikonloppu sitten rampattiin isovanhempien luona ja vuorotellen syötiin molemmissa kaapit tyhjiks (okei se ei kyllä oo mahollista. Mutta paljon kuitenkin). Kerran, kun mentiin hostisän vanhempien luokse, oli pöydällä kasa skonsseja. Miten vaatimattomilta ne näyttikään! Mun kokemukset muutenkin skonsseista on muutenkin vähän nah. Mutta sitten (tietenkin) söin yhen. Ja toisen. Ja seittemännen. Ne oli taivaallisia.

Kun tää postaus jo valmiiks on näin sekava, ei kai haittaa vaikka tälleen ihan randomisti heittäisinkin tähän yhden unkarilaisen biisin, joka oli eka, jonka tiesin (ja tähän päivään asti myös ainoa.. ai kuin niin en kuuntele paljoa radiota täällä? Ja mun koulussa ihmiset kuuntelee lähinnä kansainvälisiä biisejä. David Guettan Lovers on the Sun soi koko ajan.)

Nyt Ibolya Oláhin Magyarország, olkaatten hyvät:


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti