sunnuntai 30. lokakuuta 2016

Käännekohta(ko?)

Kaikki ei aina mene ihan suunnitelmien mukaan. Ei meilläkään täällä ja tällä hetkellä lähitulevaisuus on aika epävarmaa. Ei nyt siten, että sillan alle oltaisi joutumassa, mutta silleen etten edes tiedä, missä maassa asun kolmen kuukauden päästä (okei vaihtoehdot on jopa Norja ja Ruotsi).

Haluun kirjottaa tästä lähinnä, jottei tää blogi olisi vaan pelkkää positiivisuutta ja kivoja reissuja. Tää on kuitenkin eka kerta kun asun yksin (tai ilman aikuisia, onhan mulla Vincent suurimman osan ajasta) ja kaikki ei aina oman elämän alkutaipaleilla mene niinkuin oli suunniteltu (eikä kyllä muutenkaan elämässä). Vieraassa maassa asuminen ei tee asiasta ainakaan helpompaa.
Kaikki kuvitus tulee kyllä reissuilta :D Tämä Tammisaaresta
Vincentin oli siis tarkoitus työskennellä täällä ja säästää opiskeluita varten, mutta Vincentin työpaikalla onkin alkanut mennä odotettua huonommin ja työvuoroja on paljon vähemmän kuin mitä sopimuksessa lukee. Nyt loppuvuonna ei oikeestaan yhtään.

Toinen ongelma on asunto, jossa haisee homeelta (? ei kyllä olla ihan varmoja, mutta yhestä kylppärin puulistasta tulee jotain hajua). Vuokraemäntä koitti sille jotain tehdä, mutta haju lähinnä lieventyi. Sopimukseen kuuluva nettikään ei toimi ja keittiö on aika heikosti varusteltu. Nyt vielä Vinskin työtilanteen vuoksi halutaan vieläkin kovemmin löytää uusi ja edullisempi asunto. Vuokraemännän kanssa tuli vähän keskustelua, että saako sopimuksen purkaa kolmen kuukauden varotusajalla mutta kyllähän meillä se oikeus on.
Arendalista, jonne tehtiin pikainen päiväreissu, samalla tyylillä kuin Telemarkissakin
Sitten kysymys onkin, että minne sitä ollaan menossa? Asuntojahan saisi Kristiansandista aika helposti, öljykriisi on tehnyt tehtävänsä. Vincentillä on vaan ollut aika tylsää, kun töitä on parhaimmillaan se 8h viikossa. Muutenkin Vincent tuntuu olevan aika kypsä Norjaan ja haluais muuttaa pois asap. Mä siis mieluusti jatkaisin täällä oloa (uudessa kämpässä) kesään asti, kuten suunniteltiinkin, mutta ei mua nyt ihan hirveästi Ruotsikaan haittaisi. Katellaan nyt vähän, että mistä saadaan sekä asunto että Vinskille töitä (Ruotsissa töitä riittä ja asuntoja saa hakea, Norjassa toisin päin). Joka tapauksessa Vincent meinaa alottaa jonkun kielen opiskelun (joko etänä tai paikan päällä) ja siitä sitten saa sekä tekemistä että opintotukea.

Jos suunta käy kohti Ruotsia, on tarkempana sijoituksena luultavasti Lund Skånessa tai sitten Uppsala. Lund on paljon todennäköisempi, sekä mielenkiinnon että työ-/asuntomahdollisuuksien kannalta.

Nyt vähäisten töiden takia Vincent on paljon kotona Ruotsissa (suorittaa kai ajokortin viimeinkin), eli mä oon aika paljon yksin. Vähän tylsää, mutta on musta ihan ok olla yksinkin. Kuitenkin koulussa näkee kavereita ja eilen meillä oli jonkinlaiset Halloween-meetingit.
Kun uunissa on lapsilukko ettekä pääse paistamaan kurpitsapiirakkaa :( Googlasin kyllä "bosch oven unlock", toimii. Kuva taattua laatua.
Tästä aiheesta kirjotan uudestaan kun asiat vähän selkenee, muuten sitten oon ajatellut kirjottaa Norjasta ja Kristiansandista jotakin. Ens viikonloppuna on Amnestyn tapaaminen Trondheimissä, siitä varmaan jotakin tulee ja parin viikon päästä on koulun retki Ranskaan! Jos joku on norjalaisessa koulussa hyvää ni se, ettei näistä matkoista tarvitse maksaa ite :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti