maanantai 12. joulukuuta 2016

Pikapyrähdys Balkanilla

Parisen viikkoa sitten valitellin, etten ollut päässyt käymään Itä-Euroopassa liian pitkään aikaan (onhan siitä jo jopa puoli vuotta). Vincent sitten kaksi päivää tämän jälkeen kysyi, olisiko intoa lähteä Makedonian pääkaupunkiin Skopjeen. Halvat lennot sopivina päivinä yhteen Euroopan halvimmista pääkaupungeista (kuulin jopa että halvin mutta en tiä uskoako tuota vai ei), ei sille voi sanoa ei. Balkanilla en ollut vielä käynyt (Vincentin mielestä se on ainakin tällä hetkellä Euroopan mielenkiintosin alue), mutta nyt passissa komeilee kaksi uutta leimaa (oikeestaan ne on kyllä ihan ainoatkin...) Makedoniasta ei oltaisi kai saatu leimoja, mutta kysyttiin sitten lähtiessä jos moinen onnistuisi :D
Skopjessa on melkein valmiina paikallisten vihaama projekti, jossa keskusta rakennettiiin täyteen patsaita ja uusvanhoja rakennuksia. Ite en osaa päättää, onko se nättiä vai ei ja olisihan Makedonian kaltainen maa voinut käyttää rahoja vähän paremminkin.
Virallisesti tän nimi on tyyliin "Mies ja ratsu", mutta inspiraation etsiminen ei liikoja vaadi
Kreikkalaisilla ja makedonialaisilla on hirveä tappelu Aleksanteri Suuresta ja meidän kreikkalainen kaveri ihan erikseen pyysi, ettei ostettaisi siihen liittyviä matkamuistoja Makedoniasta. Kyllä muuten ton jälkeen ostettiin, jos kreikkalaiset on ylpeitä siitä, että joku puhui muinaista muotoa niiden kielestä niin kyllä makedonialaisetkin saa olla ylpeitä asuessaan samalla maaperällä kun tämä heppu aikoinaan.
Aivan joen toisella puolella kaikkien näiden rakennuksien vierestä löytyy vanha turkkilainen osa. Siellä vietettiin varmaan eniten aikaa ja se oli kyllä varmaan molempien suosikki.


Vincentistä voi mallailla ton pöydän kokoa
Käytiin yhdessä kahvilassa syömässä turkkilaisia juttuja (baklavaa sekä turkkilaistyylistä kahvia, teetä ja tres leches-leivonnaista). Oltiin ainoat asiakkaat, albanialainen poppi soi täysillä ja pariin otteeseen omistaja vaan häipyi 5-10 minuutiksi jättäen puhelimen, rahat ja muut yksin meidän kanssa. Kai me sitten näytetään tarpeeksi luotettavilta :D
Skopjessa oli vuonna 1963 maanjäristys, joka tuhosi lähes kaikki vanhat rakennukset. Jugoslavian aikaan ei arkkitehtuurista niin välitetty eikä rahassa vieläkään kylvetä ja suurin osa kaupungista on sen näköinen. Ymmärrän, jos kaikkien silmää ei tämä miellytä, mutta itse tykkään.

Kulkukissoja ja -koiria oli joka nurkalla
Vaikea arvata, mistä tääkin on kopioitu
Tässä nyt oli kaikki kiinni sunnuntaiaamuna, mutta tällaisia pikkukauppoja oli joka paikassa

Toreilla pitää aina käydä. Täältä ostettiin mausteita.
Kolme päivää olisi kyllä varmasti jaksanut viettää ihan Skopjessakin, mutta päätettiin kuitenkin yhtenä tehdä pikaretki. Kohteeksi valikoitui lopulta Prizren, joka on Kosovon kulttuurillinen keskus (pääkaupunki Pristinahan on aika ruma).
Jostain syystä tommoset ihan samantyyliset sillat tuntuu olevan tärkeimpiä nähtävyyksiä lähes jokaisessa balkanilaisessa kaupungissa (myös Skopjessa se oli yksi)
Vincent rakastu Prizreniin. Munkin mielestä se oli ihan kiva, muttei erityisesti ole tarvetta mennä takaisin. Prizrenissä, kuten muuallakin Balkanilla, on koko ajan paljon ihmisiä kaduilla. Sunnuntai-iltanakin oli puoleenyöhön asti ihmisiä kahviloissa ja kaduilla kävelemässä, Norjassa kahvilat ei oo ees auki sunnuntaisin.
Tän moskeijan kutsuhuutoihin herättiin kuudelta aamulla
Harvoja vanhempia rakennuksia
Tällä reissulla bussimatkat oli aika eksoottisia. Vincentin mielestä mentiin aivan liian kovaa, mutta ei se musta kauheasti eronnut unkarilaisten tyylistä. Yhdellä bussimatkalla saatiin ilmaseksi kahvia ja kuskin avustaja (joka kiertelee bussin liikkuessa myymässä lippuja) kävi hakemassa huoltoasemalta paketin suklaapatukoita, joita kaikki sitten sai. Äänekkäästä albaanipopista ei bussissakaan päässyt eroon.
Hienoin bussilippu ikinä
Kosovossa puhutaan albaniaa, jota kirjoitetaan latinalaisin kirjaimin ja makedoniaa sitten taas kyrillisin, mikä oli Skopjeen palatessa vähän hämmentävää, jos sanassa ollut yhtään erikoisia kyrillisiä merkkejä. En ollut ainoa, sillä Сурово и вкусно-nimisen raakaruokaravintolan latinoitu nimi on Surovo i vkusno, mutta jotkut olivat valittaneet kyltin sanovan Cypobo u bkycho tehden paikan löytämisen hankalaksi. Ihan näin pitkälle ei mun hämmennys riittänyt, mutta tosiaan kannattaa pitää mielessä maan kirjaimisto.

Takaisin Skopjeen tultuamme käytiin vähän vuorilla, taas turkkilaisessa osassa ja Äiti Teresan muistopaikalla. Äiti Teresa oli siis Makedonian albaani ja syntynyt Skopjessa.
Kerrankin pystyin maistelemaan ihan perinneruokiakin! Tavče gravče (Тавче гравче) on tollanen leivän kanssa syötävä papupata. Oli sen verran hyvää, että voisi kotonakin yrittää tehdä.
Oli kiva käydä taas tuolla idemmässä, vaikka onhan Balkan aika erilainen muuhun verrattuna. Tän perusteella tykkään kyllä vielä enemmän pohjoisemmasta Itä-Euroopasta, mutta ei tääkään paha ollut.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti