maanantai 31. heinäkuuta 2017

Bangladesh osa 1 | Ruoka

Kooste uusia lukijoita varten: Kesäkuussa vietettiin kymmenen päivää Bangladeshissä Norjassa asuvan bangladeshiläisen Naiman ja tämän Dhakassa asuvan perheen kanssa. Kirjoitan matkasta aihepostauksia.

Ruoka on elämän suola, joten se ansaitsee ensimmäisen osan Bangladesh-postauksista. Täytyy kyllä sanoa, että ei ollut ihan mun makuun. Joka päivä ruokalista oli suunnilleen tällainen:

Aamupala: Paratha (uppopaistettu litteä naan) ja muussattuja limasia kasviksia kuten munakoisoa ja okraa, paljon maustekurkumaa
Lounas: Riisiä ja samanlaisia kasviksia, paljon maustekurkumaa
Iftar: Vähän tulisia uppopaistettuja perunoita tai perunamuussia ja kasviksia (ja muilla lihaa), samat limaset kasvikset, jalebia, paljon maustekurkumaa
Päivällinen: Riisiä ja limakasviksia, paljon maustekurkumaa

Aamupala
Bangladeshissä oli ramadan-kuukausi, mikä tarkoitti paastoa. Meidän ei tarvinnut paastota, joten syötiin lounas joka päivä ja aamupalakin normaaliin aikaan (muut heräsivät kolmelta sitä varten). Kukaan ei ikinä ihmetellyt saatikka paheksunut meidän syömisiä, sillä edes kaikki muslimit eivät paastoa. Paaston ei ole tarkoitus olla vaaraksi terveydelle tai haitata työntekoa, joten esimerkiksi lapset, raskaana olevat, sairaat, paljon työskentelevät ja naiset kuukausien aikaan eivät paastoa. Paikalliset jollakin ihmeellä kestää, mutta esimerkiksi Naima piti muutamia taukopäiviä. Paaston aikana ei saa edes juoda vettä, mikä on varmasti vaikeaa tukalassa kuumuudessa.

Iftar on ensimmäinen ateria paastoamisen jälkeen, auringonlaskun aikaan (noin 19.00). Iftar on myös sosiaalinen tapahtuma, kolmesti syötiin ravintolassa ja kerran isompi porukka oli kutsuttu Naiman siskon kaverille. Ulkona syödessä paikalle pitää mennä ainakin tuntia etukäteen, joskus jopa otetaan ruoat nenän alle odottamaan. Syödä saa rukouskutsun alkaessa, jotka kuulutetaan myös ostoskeskuksissa.
Iftarilla syötävä jalebi, ehdoton suosikkini Bangladeshistä! Kuin tippaleipä, mutta hyvää
Iftar ravintolassa. Oikeastaan kyseessä oli ennemminkin ruokanurkkaus, jonka jokainen ravintola tarjosi samoja ruokia

Iftar kylässä
Me asuttiin rikkaammassa perheessä, joten meille tarjottiin aina haarukoita ja veitsiä, mutta mentiin perinteiseen tapaan ja syötiin käsin. Tai siis yhdellä kädellä, vasen käsi on likainen eikä sillä pitäisi koskea ruokaan. Tän ja maustekurkuman seurauksena mun oikean käden kynnet oli ihan keltaset.

Yksitoikkoisuuttakin isompi ongelma oli kasvisvaihtoehtojen puute. Lakto-ovovegetaarista ruokaa löytyi vielä jonkun verran, mutta niihin oli lähes aina tungettu isot kasat maitoa ja kananmunia. Varsinkaan Bangladeshissä en halunnut tähän taipua, kun näin miten huonosti eläimiä kohdeltiin.

Vincent ei maidosta välittänyt, joten sain blogiin materiaalia. Mishti doi -makea jogurtti

Paikallisisa makeisia, niissäkin lähes kaikissa maitoa
Jos joku nauraa Suomessa "italialaisille" ravintoloille, saa Bangladeshissä, kuten arvata saattaa, räkättää ihan kunnolla. Yhdellä iftarilla meillä oli ylikypsää pastaa ja jotain ketsuppia muistuttavaa kastiketta parilla säilykesienellä. Onneksi tän jälkeen syötiin jo Intia-postauksesta tuttuja puchkia  (panipuri hindiksi, melkeen sama asia), jotka oli Bangladeshissä paljon parempia kuin Intiassa.

Myös amerikkalainen ja meksikolainen ruoka näytti olevan todella suosittua, niitä me ei maistettu.

Toinen suosikki eli puchka 
Löytyi pari helmeä, mutta kyllä mulla oli ikävä eurooppalaista ruokaa. Varsinkin kun tiesin kotimatkalla saavani pizzaa ja pastaa Italiassa. Ruoka oli kaiken lisäksi erittäin raskasta ja melkeen joka päivä skippasin päivällisen. Toisaalta perheen kokin palkka oli todella huono, että ei siinä oikein rakkaudella mitään valmistettu. Muutamat kerrat söin muiden tekemää kotiruokaa ja se olikin jo next level, muttei silti ole osana kaiholla muistelemiani hetkiä.