sunnuntai 23. heinäkuuta 2017

Tilannepäivitys Ranskasta

Näppäränä tyttönä vasta nyt tajusin kaikkien Bangladesh-kuvien olevan Vincentin koneella ja me ei olla näkemässä melkeen kuukauteen. Ehkä vaan pyydän sitä lähettämään muutamia kerrallaan, tai sitten odotan elokuulle niiden postauksien kanssa.

Nyt oon jo kaks viikkoa viettänyt Rouenissa, vaikka tuntuukin enemmänkin kuukaudelta. Pari viikkoa on takana ja kolme edessä, eli tässä ollaan jo melkeen puolivälissä.

Perheeseen kuuluu Normandiasta lähtöisin oleva isä, kolumbialaista alkuperää oleva äiti ja näiden nelivuotias poika. Täällä on myös kesävaihtari Ecuadorista. Huolehdin pojasta vanhempien ollessa töissä n. 30 tuntia viikossa ja kahdesti viikossa käyn istumassa ranskan tunneilla aamupäivät. Perheen äiti on töissä Alliance Françaisella, eli ranskan kieltä ja kulttuuria opettavalla organisaatiolla täällä Rouenissa. Allianceja löytyy myös (tai lähinnä) ulkomailta, ja ecuadorilainen onkin täällä oman paikallisen Alliancensa kanssa.

Pehmoleluilla on leikitty
Rouen on erittäin kaunis kaupunki, mun suosikkeja täältä Ranskasta. Muistuttaa oikeestaan hiukan Skånea :D Sijainti on myös hyvä tulo- ja menomatkojen kannalta, sillä Pariisiin on matkaa vaan pari tuntia bussilla tai junalla. Rouen tulee saamaan ihan omankin postauksen.

Ekaa kertaa talon nähdessäni luulin sen olevan paritalo. Ulkoapäin se nimittäin näyttää tosi isolta, varmaankin korkeiden huoneiden ja kolmen kerroksen takia. Sisällä tilaa tuntuu olevan ihan normaalisti, sillä mun mielestä neliöt on käytetty tosi huonosti :D Suomessa suositaan avoimia yleistiloja kun taas täällä on pikkuhuoneita talo täynnä. Keittiö on oma huoneensa, samaten ruokailuhuone, olohuone on turhan pitkä (joten puolet siitä on käyttämättä), jokasessa kerroksessa on ns. aula, josta on ovet muihin huoneisiin. Vessanpöntöt on tietenkin omassa pikkukopissaan ja kädet pestään kylppärissä. 

Näkymä ikkunastani. Tääkin talo näyttää tolta
Välimatkat on yllättävän pitkiä. Olin ajatellut kierrellä vähän Normandiaa vapaapäivinäni, mutta moniin kohteisiin on myös se parin tunnin matka. Busseja meni kuitenkin halvimmillaan femmalla, että enköhän ainakin jossakin tule käymään.

Busseista puheenollen, aion mennä takasin Ruotsiin maitse. Suomalaisille on hieman harvinaisempi ajatus lähteä pidemmälle Eurooppaan autolla tai bussilla, mutta ruotsalaisille vuorokauden kestävät bussimatkat ei oo ihan yhtä erikoisia. Vincentin kanssa nähään Hampurissa ja vietetään siellä pari päivää ennen Lundiin paluuta. Odotan innolla Saksan vegaanitarjontaa, sitä on nimittäin kehuttu! Ranskassa pärjää kasvissyöjänä, vegaanina vähän huonommin. Siinä missä Suomeen tulee uusia vegaanijäätelöitä kilpailuvauhtia, en täällä kaupasta löytänyt yhtäkään. 

Mulla on postausideoita vaikka muille jakaa ja koetan ettiä aikaa ja jaksamista niiden tekemiseen. Tällä hetkellä tää blogaus on vähän jumittunut.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti